Epidemia

Rahoituskonsultti Olga Jeremejevalla on hiv. Kuusivuotias Jelizeveta kuoli aidsiin elokuussa. Venäjällä hiv leviää nopeammin ja tappaa enemmän kuin muualla maailmassa.

Ulkomaat 16.11.2018 06:00
Teksti Outi Salovaara Kuvat Marjo Tynkkynen

Kuusivuotiaan Jelizevetan sydän pysähtyi 30. elokuuta 2018 Pietarin lastensairaalassa numero 22. Lääkärit eivät saaneet häntä elvytettyä.

Ikäisekseen pienikokoinen Jelizaveta oli sairauden vuoksi menettänyt lähes kolmanneksen painostaan. Kuumeilleen tytön ikenet olivat tulehtuneet ja hampaat heiluneet.

Jelizaveta oli kärsinyt toistuvista keuhkoputkentulehduksista ja keuhkokuumeista. Sairaalaan hän oli päässyt vasta hieman ennen kuolemaansa heinäkuun lopulla.

Pääkuolinsyy oli aids liitynnäissairauksineen: Jelizavetalla oli muun muassa imusolmukesyöpä ja kaikkialle kehoon levinnyt herpestulehdus.

Tytön hiv-positiivinen äiti oli kuollut jo aiemmin. Äidin hiv oli todettu jo vuonna 2006 ensimmäisen raskauden yhteydessä, joka päättyi joko keskenmenoon tai aborttiin.

Lääkäreiden ohjeista huolimatta Jelizaveta ei saanut hiv-lääkitystä tai hoitoa aidsiin. Niistä kieltäytyi hänen äitinsäkin isän vastustuksen vuoksi.

 

Vielä syntymättömät kaksoset Afina ja Ariša liikehtivät äitinsä, 47-vuotiaan pietarilaisen Olga Jeremejevan vatsassa. Lokakuun alussa tytöt ovat noin 900 gramman painoisia.

”Afina on alhaalla ja Ariša ylhäällä”, Jeremejeva osoittaa vatsaansa.

Vakuutusyhtiön rahoituskonsulttina työskentelevä Jeremejeva istuu pietarilaisen lastensairaalan synnytysosaston yksityishuoneessa. Hän toivoo, että tytöt eivät syntyisi kovin paljon ennen laskettua aikaa, joka on vasta vuodenvaihteessa.

”Lapsivedet alkoivat mennä, eivätkä lääkärit enää päästäneet minua sairaalasta. Tyttöjen pitäisi kasvaa vielä muutama viikko, jotta heillä olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä.”

Jeremejeva on hiv-positiivinen äiti ja isoäiti, joka sai tietää tartunnastaan kolme vuotta sitten

Venäjän oloissa Jeremejeva on poikkeus sen vuoksi, että hän on puhunut julkisesti tartunnastaan jopa televisiossa. Hän tekee myös vapaaehtoistyötä hiv-positiivisten äitien vertaistukena.

Jeremejeva syö säntillisesti hiv-lääkkeitä, jotka tehokkaasti estävät paitsi hivin etenemisen aidsiksi myös viruksen tarttumisen äidiltä vauvoille.

Jeremejeva ei halua Afinalle ja Arišalle Jelizavetan kohtaloa.

Olga Jeremejeva odottaa kaksosia. ”Tyttöjen pitäisi kasvaa vielä muutama viikko, jotta he selviytyisivät varmemmin.”

Venäjällä oli kesäkuun loppuun mennessä rekisteröity 1,27 miljoonaa hiv-positiivista, kertoo Venäjän kuluttajavalvontaviraston alainen aidsin vastainen keskus. Suomessa hiv-tapauksia on todettu noin 4 000. Väkilukuun suhteutettuna Venäjällä on hiv-positiivisia noin 13 kertaa enemmän kuin Suomessa.

Itä-Eurooppa ja erityisesti Venäjä ovat YK:n alaisen Unaids-järjestön mukaan Etelä-Afrikan ja Nigerian ohella ainoita alueita maailmassa, missä hiv-tartuntojen määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2017.

Vasta tänä vuonna Venäjällä on rekisteröity ensimmäistä kertaa minimaalista laskua tartuntojen määrässä.

Maailmanlaajuisesti hiv-kuolleisuus on laskenut vuodesta 2004 lähtien, mutta Venäjällä kuolleisuus kasvaa edelleen voimakkaasti.

Yli 300 000 hiv-positiivista venäläistä on kuollut siitä lähtien, kun Venäjän ensimmäinen hiv-tartunta vuonna 1987 todettiin. Viime vuonna kuolleiden määrässä oli jälleen uusi ennätys, 32 000.

Kuolleet ovat keskimäärin 38-vuotiaita.

Olga Jeremejeva sai hivin entiseltä mieheltään, joka kuoli 2015.

Olga Jeremejeva sai hivin entiseltä mieheltään, joka kuoli 2015.

Olga Jeremejevan avopuoliso Oleg kuoli 46-vuotiaana vuonna 2015. Terveenä pidetty, rakennusalalla työskennellyt urheilullinen mies joutui päävamman vuoksi leikkaukseen. Leikkaus meni hyvin, mutta lääkärit epäilivät muitakin ongelmia.

Botkinin tartuntatautisairaalassa Pietarissa hänellä todettiin hiv ja aids. Vain muutama päivä sen jälkeen hän kuoli.

Jeremejeva oli seurustellut avopuolisonsa kanssa vuodesta 2009. Sitä ennen tämä oli ollut töissä pohjoisessa Norilskissa.

”Siellä hän otti tatuoinnin. Tartunta on voinut tulla tatuoijan likaisesta neulasta”, Jeremejeva sanoo.

Diagnoosi oli Jeremejevalle täydellinen yllätys, vaikka mies ehkä itse aavisti sen.

”Jälkikäteen ajateltuna hänen käytöksensä jollain tavalla muuttui ennen kuolemaa.”

 

Miten Jelizavetan kohtalo on mahdollinen Euroopassa? Miksi hiv ja aids leviävät ja tappavat maailmanennätysvauhdilla juuri Venäjällä, kun esimerkiksi Afrikassa epidemia on saatu suurelta osin laantumaan?

”Venäjällä ei aloitettu tarpeeksi aikaisin ja tarpeeksi tehokasta hivin vastaista työtä”, sanoo Moskovan aids-keskuksen johtaja, akateemikko Vadim Pokrovski.

Pokrovskin mukaan Venäjän valtio heräsi toden teolla hivin ja aidsin vastaiseen taisteluun vuonna 2017, jolloin rahoitusta hoitoihin ja valistukseen lisättiin.

Suurissa kaupungeissa kuten Pietarissa lääkityksen saatavuus on jo hyvä.

Syrjäseuduilla tilanne on toinen. Lääkkeiden perässä on matkustettava kauas, ja toisaalta leimaantumiselta välttyäkseen ihmiset myös haluavat hakea lääkkeet muualta kuin paikallislääkäriltä – tai jättää ne kokonaan ottamatta.

Venäjällä vain noin kolmannes hiv-positiivisiksi tiedetyistä käyttää yhdistelmähoitoa, joka estää viruksen tarttumisen eteenpäin ja hivin etenemisen aidsiksi.

Lisäksi lääkitys aloitetaan usein liian myöhään, eikä se aina ehdi estää tartunnan mukanaan tuomia sairauksia tai kuolemaa.

 

Koska hiv on saanut vuosikymmeniä levitä kaikessa rauhassa, myöhään aloitetut vastatoimet eivät heti tuota tuloksia.

”Kuolleisuus kasvaa vielä vuosia”, ennakoi Pokrovski.

Tilanne on poikkeuksellisen vaikea joillakin Siperian ja Uralin alueilla, missä narkomaaneja on tavallista enemmän. Koko Venäjällä uusia tartuntoja oli viime vuonna noin 36 sataatuhatta asukasta kohti, mutta esimerkiksi Kemerovon alueella Keski-Siperiassa vastaava luku oli 105.

Suomessa uusia tapauksia oli viime vuonna 2,9 sataatuhatta asukasta kohti.

Pokrovskin johtama laitos arvioi Venäjän hiv-positiivisten määrän korkeammaksi kuin Venäjän terveysministeriö, joka jättää laskuistaan pois esimerkiksi hiv-positiiviset vangit.

”Kaikkialla maailmassa ministeriöt haluavat kertoa, että asiat ovat hyvin. Me yritämme kovasti kertoa totuuden, mutta kaikki eivät halua kuulla sitä”, Pokrovski sanoo.

 

Avopuolisonsa kuoltua Olga Jeremejeva meni hiv-testiin. Hänelle oli yllättäen ilmaantunut allergioita ja flunssaa tavallista useammin, mutta perusterveenä hän ei uskonut saaneensa tartuntaa.

Testitulos oli kuitenkin positiivinen. Elämä tuntui luhistuvan: mies oli jo kuollut, ja Jeremejeva uskoi itsekin kuolevansa.

”Itkin paljon ja mietin, mitä ehtisin vielä elämässäni tehdä. Uskoin, ettei minulla koskaan esimerkiksi enää ole miesystävää.”

Alkusokin jälkeen Jeremejeva alkoi etsiä tietoa hivistä ja aidsista. Tukena oli Jeremejevan nyt 26-vuotias tytär Julija, joka myös etsi tietoa internetistä ja lääkäreiltä.

”Äiti, ei tämä niin kauheaa ole”, lohdutti tytär.

Jeremejevan iäkäs äiti sen sijaan kauhistui eikä aluksi esimerkiksi suostunut käyttämään samoja astioita. Nyt tilanne on muuttunut ja äiti ymmärtää sairauden luonteen.

Työpaikallakin suhtautuminen on ollut asiallista.

Isänsä kanssa Jeremejeva ei ole puhunut asiasta, sillä hän ei muutenkaan ole tämän kanssa juuri tekemisissä.

Avustusjärjestö tekee minibussissa hiv-testejä ja jakaa puhtaita neuloja. Bussi pysähtyy kerran viikossa Kommunarin lähiössä Pietarin liepeillä.

Avustusjärjestö tekee minibussissa hiv-testejä ja jakaa puhtaita neuloja. Bussi pysähtyy kerran viikossa Kommunarin lähiössä Pietarin liepeillä.

Jeremejeva haki tietoa ja vertaistukea myös Gumanitarnoje Deistvie -järjestöstä, joka on 1990-luvulta lähtien tehnyt ruohonjuuritasolla hivin vastaista työtä Pietarissa.

Siellä hän tapasi vapaaehtoisena työskentelevän, niin ikään hiv-positiivisen Pavelin. Naimisiin he menivät loppuvuodesta 2016.

”En aluksi ajatellut häntä lainkaan kumppanina, se tapahtui vähitellen. Emme ole enää nuoria, mutta päätimme katsoa, mitä tästä tulee”, Jeremejeva sanoo.

Miehelle kaksoset ovat ensimmäiset lapset.

”Hän on hirveän huolehtivainen ja valtavan huolissaan vauvoista.”

Ennenaikaisen synnytyksen uhka ei Jeremejevan mukaan liity hiviin, vaan stressiin ja kiireiseen elämään. Miehen äiti kuoli äskettäin, ja päivätyönsä lisäksi Jeremejeva on auttanut tytärtään ja tämän kaksivuotiasta Alisa-tytärtä sekä jatkanut vapaaehtoistyötä hiv-positiivisten äitien vertaistukena.

Syitä Venäjän hiv-katastrofiin ovat disinformaatio ja salaliittoteoriat: hiviä ei ole olemassakaan.

Venäjällä hiviä pidetään edelleen syrjittyjen ihmisryhmien kuten homojen, narkomaanien ja prostituoitujen sairautena.

Heidän on katsottu aiheuttaneen sairautensa itse, eikä heitä ole pidetty hoitamisen arvoisina. Näitä ihmisiä jalkautuvat auttamaan etupäässä hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijät.

Tiukentuneet asenteet vaikeuttavat tilannetta entisestään. Venäjän lainsäädäntöä kiristettiin äskettäin niin, että esimerkiksi homojen julkiset hellyydenosoitukset voidaan tulkita lainvastaiseksi homopropagandaksi.

Monet homot elävät kaksoiselämää, eivätkä paljastumisen pelossa mene hiv-testeihin.

Homot, vangit, narkomaanit ja prostituoidut ovat kuitenkin myös isiä, äitejä ja elämänkumppaneita, eikä hi-virus piittaa ihmisryhmien välisistä rajoista.

Venäjällä jo yli puolet uusista tartunnoista todetaan heteroilla niin sanotussa yleisväestössä.

Lena ottaa sukupuolitautitestiä mieheltä, joka tuli bussille kaverin saattamana.

Lena ottaa sukupuolitautitestiä mieheltä, joka tuli bussille kaverin saattamana.

Yksi syy Venäjän hiv-katastrofiin ovat laajasti vellova disinformaatio ja salaliittoteoriat.

”Meillä on tämä aids-dissidenttien ilmiö, jonka voi helposti todeta internetissä”, sanoo Vadim Pokrovski.

Toden totta: internetissä on loputon määrä ryhmiä ja sivustoja, joiden mukaan hiviä ja aidsia ei oikeasti ole olemassakaan – ne ovat rahanahneen lääketeollisuuden keksintöä.

Ilmiö muistuttaa Suomen länsirannikolla esiintyvää rokotusvastaisuutta, jonka vuoksi esimerkiksi tuhkarokkoa ja hinkuyskää on jälleen tavattu Suomessa.

Kenties näkyvin hivin kieltäjistä on ”Lääkäri Kuolemaksi” nimetty volgogradilainen lääkäri Olga Koveh, joka pitää hiv-lääkitystä Washingtonin aloittamana biologisena sodankäyntinä.

Koveh neuvoo hiv-positiivisia kieltäytymään lääkityksestä ja turvautumaan vaihtoehtohoitoihin. Venäläislehtien mukaan ainakin viisi hänen hiv-positiivista potilastaan on kuollut.

Koveh irtisanottiin vakituisesta työstään 2017, mutta hän on saanut pitää lääkärinoikeutensa eikä häntä ole haastettu oikeuteen.

Mihail istui vankilassa 22 vuotta. Hän käy avustusbussilla joka viikko.

Mihail istui vankilassa 22 vuotta. Hän käy avustusbussilla joka viikko.

Pelkästään Pietarissa on vuodesta 2016 lähtien diagnosoitu noin 60 hiv-positiivista lasta, kertoo Pietarin aids-keskuksen infektiolääkäri Jelena Fertih.

Näistä kolmasosa on Jelizavetan tavoin saanut tartunnan äidiltään, joka on tietoisesti kieltäytynyt vauvan tartunnan estävästä lääkityksestä.

Jelizavetan ohella 16 muuta hiv-positiivista pietarilaislasta on kuollut vuoden 2000 jälkeen.

Venäläislääkärit ovat Fertihin mukaan vaikean ongelman edessä, sillä hiv-positiivisen lapsen pakkolääkitseminen tai huostaanotto lapsen hoitamisen kieltäviltä vanhemmilta on juridisesti vaikeaa.

Suomessa hiv-positiiviset äidit synnyttivät 1983–2013 yhteensä 290 lasta, joista yksikään ei saanut tartuntaa. Suomessa vain kaksi lasta on kuollut aidsiin, viimeksi vuonna 1997.

Tehokkaan valistuksen, seulontojen ja oikean hoidon ansiosta aikuisiakin kuolee Suomessa aidsiin enää vain äärimmäisissä yksittäistapauksissa.

Venäjällä ehkäisyvalistus ei kuulu koulujen opetusohjelmaan.

Suomessa jokainen koululainen saa viimeistään yläkoulun terveystiedon tunnilla tietää, että kondomi on halvin ja tehokkain suoja hiviä ja monia muita sukupuoliteitse tarttuvia tauteja vastaan.

Venäjällä ehkäisyvalistus ei kuulu koulujen opetusohjelmaan. Sitä antavat satunnaisesti koulujen ulkopuoliset tahot ja vain, jos vanhemmat ovat antaneet siihen kirjallisen luvan.

Sukupuolitauteja yritetään estää korostamalla perhearvoja, uskollisuutta ja oikean kumppanin odottamista ennen sukupuolielämän aloittamista.

Häveliäisyys tuntuu järjettömältä maassa, jossa hiv jatkaa leviämistään. Tilanteeseen on turhautunut myös Sergei Dugin, Gumanitarnoje Deistvie -järjestön johtaja.

Järjestö saa rahoitusta myös ulkomailta muun muassa laulaja Elton Johnin säätiöltä.

Gumanitarnoje Deistvien bussit kiertävät Pietarissa narkomaanien, prostituoitujen ja tavallisten kansalaisten parissa ja tarjoavat ilmaisia hiv-testejä, kondomeja ja puhtaita pistosvälineitä matalan kynnyksen periaatteella.

Muutama vuosi sitten järjestö piti pietarilaisen yläkoulun yhdellä luokalla valistustilaisuuden, jossa sai kertoa ehkäisyvälineistä ja kondomin käytöstä vanhempien annettua luvan.

Myöhemmin Dugin kuuli, että valistusta vaille jääneen rinnakkaisluokan teinityttö oli tullut raskaaksi vielä koulussa ollessaan ja toisella oli todettu kuppa. Valistusta saaneessa luokassa tällaisia tapauksia ei ollut.

”Minun on vaikea ymmärtää sitä, että muualla maailmassa toimivaksi osoittautuneita ratkaisuja ei voida soveltaa Venäjällä”, Dugin sanoo.

Jopa korkeasti koulutetut venäläiset asiantuntijat perustelevat ehkäisyvalistuksen puutetta sillä, ettei se sovi maan ortodoksisuuteen ja konservatiivisia arvoja korostavaan venäläiseen kulttuuriin.

”Mutta minäkin olen uskovainen ortodoksi. Kirkko ei koskaan ole ollut yhtenäinen”, huomauttaa Dugin.

 

Amsterdamissa oli heinäkuun lopulla kansainvälinen aids-konferenssi, jossa käsiteltiin myös Venäjän poikkeuksellisen vaikeaa hiv-epidemiaa. Paikalla ollut Elton John totesi seksuaalivähemmistöjen syrjinnän olevan yksi epidemian syistä.

Pari viikkoa myöhemmin elokuussa Venäjän oikeusministeriö käynnisti lakihankkeen, joka vaikeuttaa ulkomaista rahoitusta saavien, tartuntatauteja vastaan työskentelevien järjestöjen työtä.

Esityksen mukaan järjestöjen olisi jatkossa hyväksytettävä hiv-hankkeensa viranomaisilla, jotta ”ennaltaehkäisymetodit eivät olisi ristiriidassa maamme hiv-strategian kanssa”.

Gumanitarnoje Deistvie on luonnehtinut hanketta rangaistukseksi siitä, että järjestön asiantuntijat olivat kansainvälisellä foorumilla nostaneet esiin Venäjän hiv-katastrofin.

 

Olga Jeremejevalle hiv ei enää ole kuolemantuomio, vaan lääkittävissä oleva pitkäaikaissairaus. Hän uskoo kasvattavansa lapsiaan, käyvänsä töissä ja ehdottomasti jatkavansa hivin vastaista vapaaehtoistyötä.

Jeremejeva sanoo hiv-tartunnan muuttaneen hänen elämäänsä, mutta ei välttämättä huonompaan. Avoimuus tartunnasta tekee elämästä helpompaa.

”Joku ehkä suhtautuu minuun tämän takia syrjivästi, mutta tuskin muutenkaan haluaisin olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä.”

Hivin myötä Jeremejevan tuttavapiiri on laajentunut. Ilman hiviä hän ei olisi löytänyt Pavelia eikä odottaisi Afinaa ja Arišaa.

 

Olga Jeremejevan kaksoset syntyivät ennen tämän jutun painoon menoa. Vauvojen tila on vakaa.

Sisältö