Päivän kuvat: Pääseekö avaruussukkula Atlantis viimeiselle matkalleen?

Atlantis Atlantis, viimeinen avaruuteen lähtevä sukkula, rullasi laukaisualustalleen Kennedyn avaruuskeskuksessa aamunkoitteessa 1. heinäkuuta. Kuva Terry Zaperach / Nasa.

Nasan avaruussukkulan Atlantiksen on määrä lähteä perjantaina 8. heinäkuuta koko sukkulaohjelman päättävälle 135. lennolle kohti kansainvälistä avaruusasemaa. Jos sääolosuhteet eivät ole suotuisat, uusi yritys siirtyy todennäköisesti sunnuntaille. Sääennusteen mukaan lähdön toteutumiselle on 30 prosentin mahdollisuus.

Jos miehistö tuo sukkulan yhtenä kappaleena Floridaan, näille epäonnen aluksille voidaan laskea onnettomuustaajuudeksi yksi täystuho 67,5 lentoa kohden.

Jos siviili-ilmailussa tapahtuisi onnettomuuksia yhtä usein, Helsinki-Vantaan lentokentän ruuhkaisimpina aikoina nouseva tai laskeutuva kone tuhoutuisi matkustajineen kerran tunnissa.

Nasan viidestä sukkulasta tuhoutui kaksi, Challenger nousussa ja Columbia paluussa ilmakehään. Kolmesta jäljelle jääneestä Atlantis sijoitetaan turistien iloksi Kennedyn avaruuskeskuksen vierailijakeskukseen Floridaan ja Discovery ilmailu- ja avaruusmuseoon Virginiaan. Endeavour päätyy Kalifornian tiedekeskukseen Los Angelesiin.

Testisukkula Enterprise viedään väliaikaiseen meri-, ilmailu- ja avaruusmuseoon New Yorkiin.

Piti tulla lentokone

Miehitettyjen kuulentojen eli Apollo-avaruusohjelman Saturn 5 -kantoraketteja on myös näytteillä Yhdysvaltain avaruuskeskuksissa. Ne ovat suuri ylpeys amerikkalaisille: niiden avulla Yhdysvallat voitti Neuvostoliiton kilpajuoksussa Kuuhun, ja ne ovat edelleen suurimpia koskaan rakennettuja kantoraketteja.

Sukkulat herättänevät yhdysvaltalaisissa ja muissa avaruuden valloittamisesta kiinnostuneissa paljon ristiriitaisempia tunteita. Avaruussukkuloiden historiassa ei oikein mikään mennyt niin kuin Strömsössä, pieleen meni enemmän kuin vain kaksi lentoa.

Ensinnäkin sukkulasta piti tulla ihan aito avaruuslentokone. Siinä missä kaikki siihen mennessä avaruuteen lähteneet kapistukset olivat kertakäyttöisiä, sukkulan piti nimensä mukaisesti sukkuloida sellaisenaan Maan ja avaruuden väliä.

Teknisesti olisi kuitenkin ollut aivan liian haastavaa suunnitella alus, joka olisi selviytynyt sellaisenaan sekä ilmakehässä että avaruudessa ja kestänyt ehjänä vielä ilmakehään paluun valtavan lämpötilan.

Kertakäyttöisyyden ja uudelleenkäytettävyyden periaatteiden välillä löytyi kompromissi.

Pystysuorassa lähdössä sukkulan oman rakettimoottorin lisäksi nostovoimaa tuottaa kaksi kiinteää polttoainetta käyttävää apurakettia. Sukkulan omat rakettimoottorit taas saavat nousussa vetyä ja happea valtavasta erillisestä tankista. Vain polttoainetankki on kertakäyttöinen. Apuraketit poimitaan merestä uudelleen käytettäviksi.

Myös laskeutumisen osalta jouduttiin tyytymään kompromissiin. Sen sijaan että sukkula avaruudesta palattuaan voisi lentää minne tahansa, se liitää ilman moottoreiden työntövoimaa etukäteen määritellylle laskeutumispaikalle.

Atlantis valmiina lähtöön 7. heinäkuuta.Kuva Chip Somodevilla / AFP / Lehtikuva.

Yksityisiä avaruustakseja

Sukkuloiden oli määrä lentää ensi kerran jo vuonna 1977, mutta avaruuteen päästiin vasta vuonna 1981. Sukkuloiden piti korvata lähes kaikki kertakäyttöiset kantoraketit ja viedä niin satelliitteja kiertoradoille kuin astronautteja avaruusasemalle.

Amerikkalaiset joutuvat kuitenkin nyt liftaamaan kansainväliselle avaruusasemallekin venäläisten kyydissä.

Jo 1980-luvulla sukkuloiden laukaisuja piti olla jopa viikoittain, ja jokaisen sukkulan olisi pitänyt kestää sata lentoa. Nyt lentoja koitui sukkulaa kohden vain 27.

Siviili-ilmailussa ei ole Concorden jälkeen nähty yrityksiä ääntä nopeampiin lentokoneisiin. Sukkuloiden seuraajatkaan eivät tule olemaan suuria liitäviä tai lentäviä aluksia, vaan ne edustavat ennemminkin paluuta pienempiin kapseleihin.

Concorde oli pöyhkeä ranskalais-brittiläinen valtiollinen hanke, ja ehkä juuri siksi se epäonnistui paljon pahemmin kuin aidosti kaupalliset hankkeet. Myös avaruuden valloituksessa tie vie kohti markkinataloutta. Yksityiset yritykset ovat jo pitkällä avaruusturismissa.

Yhdysvallat suunnittelee, että se ostaisi tulevaisuudessa kuljetukset avaruusasemalle yksityisiltä yhtiöiltä. Nasa rahoittaa useita yksityisiä tahoja, esimerkiksi kalifornialaista SpaceX-yhtiötä kehittämään tällaiseen taksikuljetukseen sopivia aluksia.

Epäonnistuminen kielletty

Nasan vierailijakeskusten rihkamakaupoissa myydään t-paitoja, joiden mukaan Failure is not an option, epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.

Fraasi on peräisin kuulennolta 1970-luvun alusta. Kun kolmas Kuuhun suuntautunut miehitetty lento Apollo 13 raportoi lennonjohdolle ongelmista – ”Houston, we have had a problem” – lennonjohtaja Gene Kranz sanoi Houstonin tiimille, ettei yksikään amerikkalainen ole koskaan kuollut avaruudessa eikä niin tule käymään ainakaan hänen vahtivuorollaan. Failure is not an option!

Kuten moni hyvä sitaatti, tämäkin on pantu jälkikäteen esittäjänsä nimiin draaman lisäämiseksi. Kranzia esittävä Ed Harris lausuu nämä vuorosanat vuonna 1995 valmistuneessa elokuvassa Apollo 13.

Nasa sai sillä kertaa astronauttinsa ehjin nahoin maan päälle käyttämällä luovuutta, ammattitaitoa ja ilmastointiteippiä, mutta 1980-luvulla Nasan budjetit kiristyivät ja samalla turvallisuuskulttuuri löystyi.

Challengerin (1986) ja Columbian (2003) onnettomuuksien jälkeen Nasan nostalginen t-paita on tahattoman koominen.