Maailmalla patsaita kaadetaan ja niiden takia mellakoidaan – Suomessa pystyssä pysyy jopa Lenin

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Näky oli monelle Charlottesvillen kaupungin asukkaalle liikaa. Kenraali Robert E. Leen yhdeksänmetrinen patsas seisoi yhä puiston korkeimmalla kohdalla.

Myös puisto oli kantanut kesään asti Leen nimeä, mutta se oli muutettu kaupunginvaltuuston päätöksellä. Puistoa kutsuttiin nyt Vapautuksen puistoksi.

Patsas jäi.

Valtuutetut olisivat hankkiutuneet eroon siitäkin, ellei Virginian osavaltion laki olisi estänyt heitä poistamasta sotamuistomerkkiä omin luvin.

Elokuun 12. päivänä patsas toi kaupunkiin satoja hampaisiin asti aseistautuneita miehiä. He puolustivat etelävaltioiden sotasankarin muistomerkkiä ja valkoista rotua. Marssit, mielenosoitukset ja mellakat kestivät kaksi päivää. Sitten yhdelle miehistä ei enää riittänyt ”jutkut eivät meitä korvaa”- ja ”hintit painukaa vittuun” -herjausten huutelu.

Hän ajoi autolla päin väkijoukkoa.

Vastamielenosoittaja Heather Heyer, 32-vuotias ihmisoikeusaktivisti, sai surmansa. Kaksikymmentä loukkaantui.

Mellakoiden jälkeen kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti peittää patsaan. Työhön tarvittiin kahdeksan miestä, kuorma-auto, pieni nostokurki, köyttä ja tankoja.

Kenraali Leen päälle laskeutui elokuun 23. päivänä musta pressu. Kaksi vuorokautta myöhemmin pressu oli revitty yön pimeydessä pois.

 

Charlottesvillen mellakat käynnistivät ketjureaktion.

Etelävaltioiden presidentin Jefferson Davisin muistomerkki tärveltiin Arizonassa tervalla ja höyhenillä. West Palm Beachissa etelävaltioiden monumentti spreijattiin hakaristeillä. Presidentti Abraham Lincolnin rintakuva sytytettiin tuleen Chicagossa. Konfederaation sotilaiden hautamonumenttia rusikoitiin vasaralla Indianassa. Duken yliopiston kappelia vartioivan kenraali Leen patsaan kasvot tuhottiin.

Hurjimmat kuvat levisivät pohjoiscarolinalaisesta Durhamin kaupungista. Kymmenet kännykkäkamerat kuvasivat, kuinka väkijoukko suisti Konfederaation rivisotilasta esittävän patsaan jalustaltaan. Sen jälkeen joukko hyökkäsi maassa makaavan patsaan kimppuun, sylki, potki ja hakkasi sitä.

Patsaat ja muistomerkit ovat olleet Yhdysvalloissa kiistanaihe vuosikymmeniä, mutta näin äärimmäisiä muotoja protestit eivät ole aiemmin saaneet.

Myös rasismin vastustajien perinteisesti maltillinen kansalaistottelemattomuus on muuttunut väkijoukon raivoksi.

Video: Mielenosoittajat kaatavat etelävaltioiden sotilaan patsaan Durhamissa Yhdysvalloissa. Lähde: NBC4 WCMH-TV / YouTube.

 

’Presidentti Donald Trump on päästänyt äärioikeistolaiset voimat valloilleen, ja vastareaktio on ollut sen mukainen”, sanoo Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku Helsingin yliopistosta.

Etelävaltioiden sankarikenraalien patsaat ovat aina symboloineet valkoista ylivaltaa. Tämän ymmärtääkseen on vain katsottava milloin ne on pystytetty.

Ensimmäinen piikki ajoittui 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Yhdysvaltain eteläosissa pantiin tuolloin voimaan niin sanotut Jim Crow -lait, jotka kielsivät valkoisten ja mustien yhteiset koulut, ravintolat, parturit ja hautausmaat.

Toinen pystytysbuumi osui 1950- ja 1960-luvulle, kansalaisoikeusaktivismin kiivaimpiin vuosikymmeniin, jolloin rotuerottelua alettiin purkaa.

”Yhtä selvää on, että myös etelävaltioiden lippu loukkaa mustia, heidän suhteensa siihen on yksiselitteisen kielteinen”, Saikku toteaa.

Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus: patsaiden ja lipun merkitys on moniulotteisempi, tai on ainakin joskus ollut.

Vielä muutama vuosikymmen sitten kenraali Lee oli amerikkalaisissa koulukirjoissa isänmaallinen sankari. Hänet kuvattiin miehenä, joka johti Konfederaation joukkoja vastahakoisesti, velvollisuudentunnosta omaa kotiosavaltiotaan Virginiaa kohtaan. Ja etelävaltioiden lippu heilui 1970-luvulla muidenkin kuin rasistien lava-autoissa.

”Lippu oli myös paikallisen junttikulttuurin hyväntahtoinen symboli. Good Ol’ Boyt juovat kaljaa, metsästävät peuroja ja katsovat Nascar-kisoja.”

Mutta mitä ärhäkämmin Ku Klux Klan ja uusnatsit puolustavat Konfederaation muistomerkkejä, sitä vastenmielisemmiksi ne muuttuvat tavallisten valkoisten amerikkalaisten – myös etelävaltioiden asukkaiden – silmissä. Charlottesvillessä marssineet rasistit ovat vain jouduttaneet kehitystä, jota he yrittävät jarruttaa.

Yhdysvaltain historiallinen seura julkaisi elokuussa kannanoton: ”Patsaat eivät ole historiaa. Ne kunnioittavat jonkin osapuolen näkemystä historiasta.”

Seura kannusti yhteisöjä moniääniseen keskusteluun muistomerkkien historiallisesta taustasta ja muuttuvista merkityksistä.

Saikku toivoo, että kun keskustelu on käyty, amerikkalaiset päättävät patsaiden kohtalosta demokraattisesti.

 

Saksassa uusnatseilla ei ole muistomerkkejä, joille marssia. Syy on yksinkertainen: suurin osa natsi-Saksan fyysistä jäännöksistä on tuhottu.

Hakaristin julkinen esittäminen kiellettiin jo sodan jälkeen ja symbolit raaputettiin saksalaisella tehokkuudella kaikkialta pois. Hitlerin bunkkerin päälle Berliiniin on rakennettu parkkipaikka.

Tinkimätön linja jatkuu. Saksan liittopäivät hyväksyi kesäkuussa lain, joka määrää Facebookin, Twitterin ja Youtuben poistamaan vihapuheen vuorokauden sisällä sivuiltaan. Määräyksen laiminlyönnistä voi saada 50 miljoonan euron sakot.

Toisen maailmansodan hylkiö Saksa on esimerkkivaltio, jonka menneisyyden hallintaa kiitellään.

”Saksasta on kasvanut vuosikymmeniä jatkuneet järjestelmällisen tilinteon myötä vahva demokratia. Se vastustaa rasismia, ääriajattelua ja fasismia lujemmin kuin Yhdysvallat”, arvioi Politico-lehden kommentaattori Joshua Zeitz elokuussa.

Saksalaiset ovat jopa uskaltaneet arvostella muiden patsashankkeita.

Dresdenin pormestari Herbert Wagner ilmaisi vuonna 1992 vastalauseensa sille, että Lontoossa puuhattiin patsasta pahamaineiselle Arthur ”Pommittaja” Harrisille.

Sir Arthur Harris oli Britannian kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) komentaja toisessa maailmansodassa. Harris kehitti huippuunsa niin sanotut kyllästys- ja terroripommitukset.

Kyllästyspommitukset tuhoavat kaupungin massiivisissa ilmaiskuissa kortteli kerrallaan. Terroripommitusten kohteena on siviiliväestö, jolle pyritään aiheuttamaan mahdollisimman suurta kärsimystä.

Video: Dresdenin pommituksista tuli kuluneeksi 70 vuotta vuonna 2015. Lähde: Euronews / YouTube.

 

Harrisin johtamat kuninkaalliset ilmavoimat ja Yhdysvaltain ilmavoimat iskivät palopommeilla Dresdeniin helmikuussa 1945. Ennen hyökkäystä Britannian sodanjohto oli määrännyt maansa parhaat paloasiantuntijat neuvomaan, miten tuli saataisiin leviämään mahdollisimman laajalle alueelle.

Sadattuhannet pakolaiset olivat hakeneet Dresdenistä turvaa. Kaupungissa ei ollut lainkaan ilmapuolustusta. Viholliskoneet pudottivat sinne kahden vuorokauden aikana lähes neljätuhatta tonnia pommeja.

Kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli, mutta kukaan ei tiedä tarkkaa lukua. Uhrit paloivat tulisessa pätsissä tuhkaksi.

Harrisin patsashanketta arvosteltiin myös Britanniassa. The Independent -sanomalehti muistutti, että Harris ei ainoastaan ”noudattanut määräyksiä”, vaan oli terroripommitusten innokas puolestapuhuja.

”Yli 50 000 brittilentäjää, jotka antoivat sodassa henkensä, ansaitsevat muistomerkin, ei mies joka johti heidät kunniattomassa hyökkäyksessä kuolemaan.”

RAF:n veteraanien muistosäätiö ei piitannut kritiikistä. Harrisin patsas kohosi St Clement Danes -kirkon viereen toukokuussa 1992. Patsaan paljastusseremoniaa johti 91-vuotias kuningataräiti Elisabet, ilmavoimien suojelija.

Kuningataräiti joutui keskeyttämään kiitospuheensa monta kertaa, kun lähistölle kokoontuneet mielenosoittajat huusivat ”joukkomurhaaja”.

 

Myös suomalaiset purkavat aggressioitaan patsaisiin.

Yleisradio uutisoi huhtikuussa 2017: ”Sisällissodan arvet ovat vielä sadan vuoden jälkeen kipeät – punaisten ja valkoisten yhteisestä muistomerkistä leimahti riita.”

Suomalaiset nousivat aseisiin suomalaisia vastaan vuonna 1918. Sota vaati 30 000 uhria.

Sekä punaisella että valkoisella Suomella on kymmeniä omia muistomerkkejä, mutta vain muutamia yhteisiä. Sellaista puuhataan nyt Kotkaan. Idea on saanut kannatusta vasemmistoliitosta, sosiaalidemokraateilta, keskustalta ja vihreiltä. Kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Jari Elomaa vastustaa sitä.

”Vanhoja on turha kaivella esiin. Nämä ovat joillekin vielä kipeitä kysymyksiä”, Elomaa perusteli kantaansa Ylen jutussa.

”Asioiden pyyhkäiseminen pois muistista ei ole yhteiskunnalle tai yksilölle hyväksi”, väitti vastaan vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Pentti Tiusanen.

Helsingissä marsalkka Mannerheim ratsastaa paraatipaikalla, mutta Tampereella hänen patsaansa pystytettiin vuonna 1956 syrjäiselle kalliolle Leinolan kaupunginosaan. Punaiselle Tampereelle Mannerheim ei ollut vapauttaja, vaan valkoisen vallan palauttaja.

Kun Mannerheim voitti joulukuussa 2004 Yleisradion Suuret suomalaiset -kilpailun, Tampereen patsas töhrittiin punaisella maalilla ja sen jalustaan kirjoitettiin ”lahtari”.

Sisällissodan muiston vaaliminen nousi otsikoihin myös viime keväänä, jolloin Rahapaja julkaisi Suomi 100-juhlarahasarjan. Suuttumusta herättäneen kolikon toisella puolella oli kuva punaisten joukkoteloituksesta. Kolikon suunnittelija, muotoilija Ilkka Suppanen oli kuvitellut, että kolikosta närkästyisi teloittajina kuvattujen valkoisten puoli. Kovin kritiikki tuli kuitenkin vasemmalta.

”Juhlaraha henkii valkoisen Suomen totuutta”, arvioi Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne.

”Juhlarahan tekeminen sisällissodan teloituksista on mautonta, loukkaavaa ja todella kaukana Suomi100-vuoden yhdessä-teemasta”, tviittasi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo perui juhlaraha-asetuksen. Hannele Lehto, joka on toiminut Valtioneuvoston Kulttuurin tulevaisuus -selonteon pääsihteerinä, suri päätöstä.

”Pikamedian pikatuomioistuimet teloittivat hetkessä tarkemmin tutkimatta ja miettimättä hienon ja perustellun juhlarahakokonaisuuden”, Lehto kirjoitti Suomen Kuvalehden Puheenvuoro-palstalla toukokuussa.

Lehdon mielestä juhlarahan taiteellinen, historiallinen ja eettinen toteutus oli kirkas. Hän kysyi, haluaako Suomi liittyä niiden maiden joukkoon ”joiden seremoniallisissa uutiskuvissa näemme hymyileviä ihmisiä taputtamassa yhtä aikaa käsiään”.

 

Sisäänkäynnin ylle luo varjonsa järkälemäinen pietà, Jeesuksen ruumista sylissään pitelevä Neitsyt Maria. Pietàn yläpuolella tavoittelee taivasta 150 metriä korkea risti, ehkä suurin maailmassa. Sisäänkäynti johtaa kallion sisään louhittuun basilikaan. Alttarin juuressa on koruton hauta.

Kaatuneiden laakso, Valle de los Caídos, on diktaattori Francisco Francon ja espanjalaisen fasismin jättiläismäinen mausoleumi.

Tätä mieltä ovat monumentin vastustajat.

Kaatuneiden laakso rakennettiin kaikkien Espanjan sisällissodassa kaatuneiden muistoksi. Basilikaan on haudattu Francon lisäksi yli 30 000 ihmistä, myös niitä, jotka taistelivat fasisteja vastaan.

Näin ajattelevat laakson puolustajat.

Francon valta jatkui Espanjassa vuoteen 1975, hänen kuolemaansa saakka. Sen jälkeen maa ryhtyi rakentamaan demokratiaa. Vuonna 1977 säädettiin armahduslaki: kaikki 36-vuotisen diktatuurin rikokset annettiin anteeksi. Seurasi aika, jota on kutsuttu ”kansalliseksi muistinmenetykseksi”.

Tilanne muuttui sosialistipääministeri José Luis Rodríguez Zapateron kaudella. Zapatero ajoi vuonna 2007 parlamentissa läpi historiallisen muistin lain. Lain yhtenä tavoitteena oli poistaa francolaisuuden symbolit yleisiltä pakoilta.

Muistomerkkejä karsittiin neljän vuoden aikana yli viisisataa. Vuonna 2011 valtaan astuivat konservatiivit. Sen jälkeen patsaat ja muut symbolit on jätetty rauhaan, ainuttakaan ei ole tuhottu tai siirretty muualle.

Kaatuneiden laakson kohtalo ei ole kiveen hakattu, vaikka monumentti itse on. Espanjan parlamentti äänesti toukokuussa, että Francon jäännökset nostetaan haudasta ja siirretään muualle. Konservatiivipuolueen edustajat pidättyivät äänestämästä.

Parlamentin esitys on pyyntö, ei juridinen velvoite. Hallitus, jota konservatiivit johtavat, voi kuunnella tai olla kuuntelematta sitä.

 

Kuukausi sen jälkeen kun Espanjassa oli äänestetty fasistin jäännöksistä, otti Puolan parlamentti kantaa maansa historialliseen muistiin. Se hyväksyi kesäkuussa lain, joka kieltää kommunismin ja muiden totalitarististen järjestelmien symboliikan julkisilla paikoilla. Patsaat ja muistomerkit saavat kyytiä.

Puolassa on arvioitu olevan lähes 500 kommunismia ylistävää muistomerkkiä. Niistä 200 on omistettu puna-armeijalle.

Poistamisen tiellä on yksi este.

Ulkopoliittisesti aggressiivinen Venäjä on jo vuosien ajan reagoinut lähialueidensa patsaspäätöksiin. Se syyttää entistä vasallimaataan kiittämättömyydestä: Puolaa ei edes olisi, ellei puna-armeija olisi pelastanut sitä Wehrmachtin kynsistä. Puolalla ei ole oikeutta pyyhkiä tätä kansallisesta muististaan.

Oikeutta ei Venäjän silmissä ollut myöskään Virolla vuonna 2007, jolloin maat kiistelivät Pronssisoturi-patsaasta.

Pronssisoturi pystytettiin Tallinnan keskustaan vuonna 1947. Sen nimi oli tuolloin ”Tallinnan vapauttajien monumentti”. Viron parlamentti hyväksyi talvella 2007 patsaan siirron sotilashautausmaalle.

Pronssisoturi kunnioittaa Viron neuvostovalloittajien näkökulmaa. Se on erilainen kuin virolaisten, joille toinen maailmansota merkitsi pitkän miehityksen alkua.

Patsaan alle haudattujen venäläissotilaiden siirtotyöt aloitettiin huhtikuussa 2007.

Venäjä reagoi kuin raivo härkä.

Varapääministeri Sergei Ivanov kannusti kansalaisia boikotoimaan virolaisia tuotteita ja lomakohteita. Hän kutsui patsaan poistoa vandalismiksi. Ulkoministeri Sergei Lavrovin mielestä kyseessä oli pyhäinhäväistys.

Tallinnan kaduilla vallitsi kahden yön ajan kaaos.

Tuhat pääasiassa vironvenäläistä mielenosoittajaa heitteli poliisia kivillä ja pulloilla. Väkijoukko kaatoi autoja, kiskoi maasta liikennemerkkejä, tuhosi raitiovaunupysäkkejä ja moukaroi yli sadan liikkeen ikkunat.

Kun patsas oli poistettu, Venäläistä kiihkonationalismia edustaneet Naši-nuoret piirittivät Viron Moskovan-suurlähetystön. He saartoivat suurlähettiläs Marina Kaljurandin lähetystöön kolmeksi päiväksi. Pari päivää myöhemmin he kaappasivat hänen tiedotustilaisuutensa. Moskovan poliisi, joka on tunnettu armottoman tehokkaasta toiminnastaan, poisti nuoret paikalta vasta tuntia myöhemmin.

Viro joutui myös viikkoja kestäneen kyberhyökkäyksen uhriksi. Kohteina olivat Viron parlamentti, puolustusministeriö, poliisi, oikeusministeriö, sanomalehdet ja pankit.

Jäljet johtivat itään, mutta ratkaisematta jäi, mitkä venäläistahot hyökkäyksen masinoivat.

 

Missä on suomalaisten rohkeus ja kansalaistottelemattomuus? Miksi emme voi olla enemmän virolaisten kaltaisia?

Kysymyksen esittää kirjailija ja dosentti Jari Ehrnrooth, joka on vedonnut jo vuosia kaupungin päättäjiin, jotta Helsingin Alppilassa sijaitsevan Lenin-puiston nimi muutettaisiin.

”Helsingin kantakaupungin korkeimmalla kukkulalla puiden siimeksessä suomalaiset pakotetaan yhä palvomaan Lenin-setää”, Ehrnrooth lausui Yleisradion Ykkösaamussa elokuussa.

”Faktojen vastainen Lenin-kultti pitää vihdoin ajaa pois Suomesta”, hän vaati.

Suomesta löytyy Wikipedian mukaan Lenin-museo, kaksi Lenin-puistoa, kaksi Leninin patsasta, viisi Leninin muistolaattaa ja yksi muistohuone. Syntyykö noin mitättömästä määrästä kultti?

Kyllä syntyy, jos Ehrnroothilta kysyy.

”Kukaan vakavasti otettava historioitsija ei enää sanoisi, että Lenin oli rakentava ja hyvä hahmo. Suomeen pystytetyt muistomerkit ovat osa Moskovassa luotua valheellista kulttia, joka luotiin Neuvostoliiton tarpeisiin.”

Lenin-puiston nimen muuttaminen olisi Ehrnroothin mielestä hyvä alku kultin purkamiselle jo siksi, ettei puisto aina ole kantanut Leninin nimeä. Se oli aikanaan osa Alppipuistoa. Nimi muutettiin vuonna 1970. Myös Suomi juhli tuolloin näyttävin menoin V. I. Leninin syntymän 100-vuotisjuhlaa maamme koululaitos mukaan lukien.

Ehrnrooth ehdottaa, että puisto nimettäisiin joko suunnittelijansa mukaan Maj-Lis Rosenbröijerin puistoksi tai Ukko Pekan puistoksi presidentti Svinhufvudia, itsenäisen Suomen ensimmäistä valtionhoitajaa kunnioittaen.

Mitä tulee Leninin patsaisiin Turussa ja Kotkassa, kirjailija ihmettelee, miksei niitä ole jo kaadettu kuten muualla maailmassa.

”Miksei nykysukupolvi halua ottaa historiaa omakseen, julistaa, että me emme hyväksy suomettunutta näkemystä neuvostotyranniasta?”

Hän joutuu ehkä kaatamaan patsaat itse.