Syyrian pakolaisten arkea: ”Lapsia myydään leireillä avioliittoon”

Humanitaariselle kriisille etsitään ratkaisua Helsingissä. Naiset ja lapset kärsivät eniten, muistuttaa YK:n tasa-arvojärjestön johtaja.

Iran
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Samaan aikaan kun Syyrian sodan osapuolet etsivät tietä ulos konfliktista Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa, YK-järjestöjen ja avustusjärjestöjen johtajat sekä Pohjoismaiden hallitusten edustajat etsivät keinoja syyrialaisten kärsimyksen lievittämiseksi Helsingissä.

Erityishuomio tiistaina 24. tammikuuta Säätytalolla pidettävässä kokouksessa kohdistuu naisten ja tyttöjen tilanteeseen niin Syyriassa kuin sen naapurimaiden pakolaisleireillä.

YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin apulaispääjohtaja Lakshmi Puri sanoo todella toivovansa, että Astanassa löytyisi sodalle ja siitä johtuvalle humanitaariselle kriisille loppu.

”Tuhoamisen ja kärsimyksen on päätyttävä lopultakin.”

Puri haluaa muistuttaa, että enemmistö syyrialaisten pakolaisleirien asukkaista niin Turkissa, Jordaniassa kuin Libanonissakin on naisia ja tyttöjä.