”Jumalan pieni sotilas”

Terroristijärjestö Isis käyttää hyväkseen koronaviruksen tuomaa kaaosta ja kiihdyttää hyökkäyksiään.

Irakin šiiamuslimien Hashd al-Shaabi -joukkojen sotilas tutki Isisin iskun jälkiä Bagdadin pohjoispuolella 3. toukokuuta.
Irakin šiiamuslimien Hashd al-Shaabi -joukkojen sotilas tutki Isisin iskun jälkiä Bagdadin pohjoispuolella 3. toukokuuta. © AHMAD AL-RUBAYE/AFP/LEHTIKUVA

”Jumalan pieni sotilas.”

Näin ääri-islamilainen terroristijärjestö Isis puhuu koronaviruksesta verkkopropagandassaan, jossa se väittää maailmaa puoli vuotta piinanneen pandemian olevan kosto ”lännen ristiretkiläisille” ja ”oikean” islamin hylänneille.

Koronapandemia on Isisille ja muille äärijärjestöille ennemmin mahdollisuus kuin uhka, koska terrorismi kukoistaa poikkeusoloissa. Viruksen vaikutukset muuttavat silti terroristienkin toimintaedellytyksiä. Esimerkiksi Isisin terrori-iskut länsimaissa ovat kevään ja kesän 2020 aikana tyrehtyneet liikkumisrajoitusten takia.

Myös Isis on laatinut karanteeniohjeet, joissa se muistuttaa, että ”soturien velvollisuus on suojautua ja välttää tartuntoja. Terveiden ei pidä mennä epidemiasta kärsiviin maihin, eikä sairaiden pyrkiä niistä pois.”

Sisältö