Huolta ruoan laadusta vai pelkkää kilpailun pelkoa? – Vuosikymmeniä sorvattua kauppasopimusta haukutaan jo ennen sen voimaantuloa

Juhlitun EU:n ja Mercosur-maiden välisen vapaakauppasopimuksen pitää vielä läpäistä jokaisen jäsenmaan parlamentti. Se ei ole läpihuutojuttu.

Argentiina
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopan unioni onnistui 28. kesäkuuta 2019 viimeistelemään vapaakauppasopimuksen, jota oli neuvoteltu jo parikymmentä vuotta. EU:n ja neljän Mercosur-maan eli Brasilian, Argentiinan, Uruguayn ja Paraguayn välistä sopimusta on juhlittu todellisena työvoittona ja EU:n kauppasuhteiden vahvistuksena.

Juhlinta saattaa kuitenkin olla ennenaikaista.

Jotta sopimus tulisi voimaan, on se ratifioitava jokaisessa EU-maassa. Prosessi on kaukana läpihuutojutusta.

Irlannin parlamentti järjesti sopimuksesta koeäänestyksen 10. heinäkuuta. Sopimus sai täystyrmäyksen ja sitä luonnehdittiin ”huonoksi sekä Irlannille, että koko planeetalle”.

Myös Ranska ja Puola ovat jo ennättäneet toppuuttelemaan sopimuksen hyväksymistä. Niissä pelätään sopimuksen vahingoittavan muun muassa maiden ruoantuotantoa.