Kampanja houkuttelee Venäjän nuoria uurnille vähäpukeisilla naisilla – Putin luottaa aseilla rehvasteluun

Presidentinvaalien äänestysprosentista tuli Kremlille suuri huolenaihe.
Eurooppa 6.3.2018 20:51

Putinin kannattajat lauloivat Venäjän kansallislaulua vaalikampanjatilaisuudessa Moskovan Lužniki-stadionilla 3. maaliskuuta 2018. © PAVEL GOLOVKIN / AP / Lehtikuva

Äänestysprosentista on tullut Venäjän presidentinvaalien arka paikka. Jos Kremlistä ensin viestitettiin, ettei osanotto ole oleellista, nyt näkemys on päinvastainen.

Lojaalin kannattajakunnan liikkeelle saamiseksi on käynnistetty suuri operaatio, kuvailee politologi Fjodor Krashennikov talouslehti Vedomostissa vaaleja edeltäviä tunnelmia. Venäjän presidentinvaalit käydään sunnuntaina 18. maaliskuuta.

Hän antaa täyden tunnustuksen vaaliboikottia ajavalle Aleksi Navalnyille, joka onnistui iskemään järjestelmää horjuttavaan kohtaan.

Osanotolla on merkitystä, sillä vaaleista halutaan tehdä kansanäänestys, joka todistaa väestön luottamuksen valtaapitäviin. Tuloksella halutaan näyttää läntisille ja muille maailman johtajille, että Vladimir Putin on legitiimi johtaja, muotoilee politologi Anton Gromov blogissaan.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu