Unkarilaista EU-parlamentin jäsentä syytetään vakoilusta Venäjän hyväksi – ”Voin viimein puhdistaa nimeni”

Béla Kovácsia epäillään myös petoksesta.

EU-parlamentti
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Bryssel, Belgia – Unkarin äärioikeistolaista Jobbik-puoluetta edustavaa europarlamentin jäsentä Béla Kovácsia, 57, syytetään Euroopan unionin viranomaisten vakoilusta venäläisten tiedusteluorganisaatioiden hyväksi.

Unkarin syyttäjäviranomaiset ovat tutkineet Kovácsin tekemisiä vuodesta 2014. Hänen parlamentaarinen koskemattomuutensa peruttiin jo lokakuussa 2015.

Tulevan oikeudenkäynnin päivämäärää ei ole vielä ilmoitettu.

Vakoilun lisäksi Kovácsia epäillään petoksesta, jolla hän olisi huijannut väärennetyillä asiakirjoilla europarlamentilta 21 076 euroa olemattomien harjoittelijoiden kulujen kattamiseen.

Kovács on kiistänyt syyllistyneensä väitettyyn rikokseen mutta samalla ilmoittanut maksavansa summan takaisin parlamentille.

Pääministeri Viktor Orbán ihailee Venäjää.

Kovács väittää syytteitä Unkarin hallitsevan Fidesz-puolueen poliittiseksi ajojahdiksi häntä ja edustamaansa Jobbik-puoluetta vastaan. Hän on useaan kertaan nimittänyt syytteitä fantasioiksi.

“Olen hyvin iloinen, että olemme viimein päässeet tähän pisteeseen ja voin puhdistaa nimeni ja panna tälle tarinalle pisteen”, Kovács sanoi Reutersille.

KGBélaksi kutsutulla Kovácsilla on tunnetusti läheiset suhteet Venäjään. Hän asui toistakymmentä vuotta Moskovassa 1980- ja 1990-luvuilla ja hänellä on venäläinen vaimo.

Euronews-uutissivuston mukaan Kovács on venäläisen upseerin poika, jonka kasvattivat unkarilaiset kasvattivanhemmat. Vietettyään vuosikausia Moskovassa Kovács ilmestyi tuntemattomuudesta takaisin Budapestiin ja alkoi työskennellä äärioikeistolaisessa Jobbik-puolueessa ulkopoliittisena asiantuntijana.

Kovácsin suurimpana saavutuksenaan pidetään äärikansallismielisen puolueen kääntämistä voimakkaasti Venäjä-myönteiseksi poliittiseksi voimaksi Unkarissa.

 

Vaikka Kovács on ollut suurennuslasin alla jo vuosia, tähän asti hän on välttynyt syytteiltä. Syynä on pidetty Nyky-Unkarin läheisiä suhteita Moskovaan.

Epäilykset unkarilaismepin vakoilupuuhista venäläisille ovat olleet erittäin kiusallisia pääministeri Viktor Orbánille, joka pitää yllä läheisiä suhteita Vladimir Putiniin ja on julkisesti ihaillut venäläistä konservatiivisiin arvoihin nojaavaa ja yhä autoritaarisemmaksi muuttuvaa yhteiskuntaa sopivaksi malliksi suunnasta, johon Unkarinkin tulisi pyrkiä.

New Europe -verkkomedian mukaan Kovácsia odottaa kahdesta kahdeksaan vuoden mittainen vankeusrangaistus, jos oikeus tuomitsee hänet syylliseksi.