Unkari aikoo ottaa käyttöön venäläisen koronarokotteen – pysyy silti mukana myös EU:n yhteishankinnassa

Kliinisten testien on tarkoitus alkaa joulukuussa ja massatoimitusten tammikuun loppupuolella.
Eurooppa 16.11.2020 07:32
Budapestin kahviloissa oli hiljaista 10. marraskuuta 2020.
Budapestin kahviloissa oli hiljaista 10. marraskuuta 2020. © Attila Kisbenedek / AFP / LEHTIKUVA

Unkari on ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana EU:n jäsenmaana aloittamassa venäläisen Sputnik V-koronarokotteen kokeilut. Unkarin ulkoministerin Peter Szijjarton mukaan neuvotteluissa venäläisen rokotteen saamiseksi Unkariin ollaan jo pitkällä.

Ensimmäiset erät venäläistä rokotetta on tarkoitus saada laboratoriotesteihin Unkariin marraskuun puolivälin jälkeen ja kliinisten testien on tarkoitus alkaa joulukuussa 2020. Mikäli rokote toimii, sen massatoimitusten pitäisi alkaa Unkariin tammikuun jälkimmäisellä puoliskolla.

Jo ennen Unkaria Venäjän viranomaiset ovat kertoneet sopineensa alustavasti Sputnik V-rokotteen myynnistä muun muassa Brasiliaan, Meksikoon, Saudi-Arabiaan, Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin ja Intiaan.