SK Itä-Ukrainassa: Hallitus vetää vapaaehtoisjoukot etulinjasta

Mariupolilaiset ovat huolissaan, pystyykö Ukrainan armeija suojelemaan kaupunkia yksin.

Mariupol
Teksti
Aurora Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukrainan Azov-pataljoona lastasi tänään sunnuntaina varusteitaan puolustusasemista Mariupolin kaupungin edustalta, kun presidentti Petro Porošenko oli päättänyt vetää kaikki vapaaehtoisjoukot pois etulinjasta.

Puolen päivän aikaan Ukrainan armeijan joukkoja kuljetettiin asemiin kuorma-autoilla.

Ranskan, Saksan, Venäjän ja Ukrainan presidentit sopivat torstaina 23. heinäkuuta puhelimitse, että etulinjasta vedetään tulitaukosopimuksen edellyttämän raskaan aseistuksen lisäksi nyt myös kevyemmät aseet.

Tähän saakka esimerkiksi konetuliaseet ja pienemmät kranaatinheittimet ovat olleet sallittuja.

Mariupolin ATO-alueen lehdistövastaava Jaroslav Tšepurnoi vahvistaa, että myös vapaaehtoispataljoonat siirretään pois Shirokinon etulinjasta, parinkymmenen kilometrin päästä kaupungista. Ne korvataan lähipäivänä Ukrainan oman armeijan sotilailla.

ATO on Ukrainan ”terrorismin vastaiseksi sotaoperaatioksi” nimeämä alue, johon Mariupolkin kuuluu.

Vapaaehtoiset kierrättävät etulinjavuoroja parin-kolmen viikon jaksoissa niin, että huomenna maanantaina Donbass-nimisen pataljoonan tilalle olisi vaihtanut sata vapaaehtoista Azov-pataljoonasta.

 

Mariupolin kertaalleen vallatun, takaisin vallatun, nykyisin palaneen ja tyhjän kaupungintalon edessä viriteltiin sunnuntaina päivällä mielenosoitusta sen puolesta, että vapaaehtoiset saisivat jäädä.

Parikymmentä aktivistia teippasi talon katolle Ukrainan lippuja ja julisti välittävänsä viestiä hallinnolle.

Mielenosoituksen koonnut Galina Odnorog kertoi kutsuneensa Facebookin kautta kaikki ukrainalaiset osoittamaan mieltään oikeiden patrioottien puolesta.

Hänen mukaansa ihmiset luottavat vapaaehtoispataljooniin, jotka ovat taistelleet Venäjä-mielisiä kapinallisia vastaan jo vuoden. Nyt he pelkäävät, ettei Ukrainan armeija yksin pysty suojelemaan kaupunkia.

Itä-Ukrainan taisteluissa on ollut alusta alkaen aktiivisesti mukana ainakin viisi vapaaehtoispataljoonaa, useat niistä koostuvat äärinationalisteista.

Niillä oli suuri rooli Donetskin lentokentän taisteluissa ja Mariupolin puolustamisessa viime kesänä, kun kapinalliset onnistuivat valtaamaan Shirokinon kylän. Vapaaehtoisten avulla Ukraina valtasi puolet kylästä takaisin.

 

Viime aikoina Ukrainalla on kuitenkin ollut ongelmia erityisesti Oikea sektori -vapaaehtoisryhmittymän kanssa. Aseistettu ryhmä otti heinäkuun puolessavälissä yhteen Ukrainan poliisin kanssa Länsi-Ukrainan Mukatševossa. Kaksi ihmistä kuoli ja seitsemän loukkaantui.

Kaksi päivää myöhemmin kaksi Oikea sektorin jäsentä otti kuusivuotiaan pojan panttivangiksi, jottei poliisi saisi pidätettyä heitä. Poika päästettiin vapaaksi, kun miehet pääsivät pakenemaan.

Yhdysvallat taas päätti jo kesäkuussa, ettei se enää tue eikä kouluta natsisympatioistaan tunnettua Azov-pataljoonaa.