Raju raportti julki Venäjällä: Menneisyyden palvonta ei enää riitä – myyttien lietsonta valmistaa sotaan

Historialla yritetään lujittaa yhteiskuntaa, koska muuta keinoa ei ole, arvostelee vaikutusvaltainen kansalaisjärjestö.

Aleksei Kudrin
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjällä on uusi yhteiskuntasopimus, jossa johto lupaa valtansa vastikkeeksi kansalaisille ylpeyden tuhatvuotisesta historiasta.

Näin repäisee raportti, jonka otsikko haastaa kysymällä, millaisen historian tarvitsee tulevaisuuden Venäjä.

Lähtökohtana analyysissa on historian muuttuminen ideologian korvikkeeksi. Samalla kunniakasta menneisyyttä ylistämällä laillistetaan ja oikeutetaan nykyisen eliitin valta.

Raportin on laatinut vuonna 2014 perustettu kansalaisjärjestö Volnoje istoritseškoje obštšestvo.

Pohdiskelut voisi kuitata pelkästään yksityisajatteluksi, mutta 50-sivuinen selvitys on syntynyt entisen talousministeri Aleksei Kudrinin ajatuspajan tuella.

Kudrin taas kuuluu edelleen presidentti Vladimir Putinin sisäpiiriin ja häneen henkilöityvät toiveet talousuudistuksista, kunhan Putin on valittu vuonna 2018 seuraavalle kaudelle.

Menneisyyden palvonta alkoi raportin mukaan vuoden 2011 jälkeen. Seurauksena maata ei kehitetä asianmukaisella tulkinnalla nykyisestä eikä oikeilla arvioilla tulevasta.

Ylipäänsä keskustelua tulevaisuudesta ei käydä.

Sen sijaan historiasta on tullut poliittisesti ja aatteellisesti korvike puuttuvalle ajankohtaiselle mielipiteiden vaihdolle.

Historiasta kiisteltäessä käsitellään nykyistä ja tulevaa, koska muita tapoja analysoida vallitsevaa tilannetta ei ole.

Taas arvostetaan Stalinia ja Iivana Julmaa.

Raportti havainnollistaa esimerkillä: kun ei voida suoraan vaatia Gulagin, vankileirien saariston palautusta, niin nostetaan takaisin arvostuksen kohteiksi diktaattori Josif Stalin ja Iivana Julma. Molemmille on viime kuukausien aikana pystytetty muun muassa uusia patsaita.

Menossa on kylmä kansalaissota maan menneisyydestä, päättelee raportti, jonka mukaan keskeisiä historian kipupisteitä ei ole purettu. Nyt historia on vain ”suurta” ja ”kunniakasta”, ja samalla sitä käytetään välineenä lujittaa yhteiskuntaa, koska muuta keinoa ei oikeastaan ole.

Mennyt suuruus tarjoaa edelleen kansalle mahdollisuuden pitää itseään suurena, vaikka ei eletäkään parhaita aikoja.

Historiallinen narratiivi, kertomus, oli tärkeä osa myös Neuvostoliiton ideologiaa, muistuttaa raportti. Tarinassa oli kuitenkin se ero, että Neuvostoliitolla oli myös ”suuri” nykyisyys ja tulevaisuus.

Lisäksi Neuvostoliitto oli kaikin tavoin ”edistyksellinen”, ja kuvioon kuului niin ikään vallankumouksellisuuden romantisointi.

Nykyisin tulkinta on toinen: vallankumoukselliset ovat vain pahantahtoisia ja historian sivuilta ovat kadonneet niin kapinallisuus, protestit kuin dissidentitkin.

Kumouksiin ovat syypäitä ”pahantahtoiset”, eivätkä niitä suinkaan aiheuta valtaa pitävien virheet, jotka raportin mukaan ovat johtaneet Venäjän useampaan kertaan vallankumousta edeltävään tilanteeseen.

 

Raportin lukeminen tarjoaa vastauksen myös siihen, miksi Venäjällä yritetään ohittaa suuren sosialistisen lokakuun vallankumouksen satavuotisjuhla 2017 niin pienellä huomiolla kuin mahdollista.

Kaikki vallankumouksellinen on muuttunut kielteiseksi Kremlissä pelättyjen oranssivallankumousten takia.

Oranssivallankumous tapahtui Ukrainassa 2004. Silloin presidentinvaalien toinen kierros uusittiin ja sen voittivat länsimieliset.

Venäjän propagandassa Unkarin kansannousua 1956 on jo nimitetty ensimmäiseksi oranssivallankumoukseksi. Raportti painottaa, ettei arviossa ole kyse siitä, mitä Budapestissa tapahtui, vaan sillä viitataan Kremlin nykyisiin kotimaisiin vastustajiin.

Seurauksena yhteiskunnallinen modernisaatio häipyy historiasta, sankareita eivät ole reformaattorit vaan taantumukselliset.

Tulkinnan jyrkkä muutos on tapahtunut muutamassa vuodessa: modernista on käännytty perinteiseen, edistyksestä vanhoillisuuteen.

Uustulkinta koskee niin ikään suhteita länteen.

Teesi ”Venäjä ei ole Eurooppaa” halutaan ottaa ohjeeksi kulttuurielämään, mutta linjaus on valheellista isänmaallisuutta, varoittaa raportti.

Se kiinnittää moneen kertaan huomiota siihen, miten historiasta on tullut propagandan väline manipuloitaessa tietoisuutta.

Operaatiossa korostetaan venäläisten erityistä hengellisyyttä vastakohtana lännen paheellisuudelle. Samalla viestitetään, miten Venäjän tuhatvuotinen historia on tärkeämpi kuin taloudelliset menestykset, normaali elämä ja hyvinvointi ilman sotaa.

Raportin mukaan näillä muotoiluilla peitetään omaa jälkeenjääneisyyttä.

Tsaarin Mannerheim oli ”meidän mies”.

Myyttien luomiseen liittyvistä riskeistä otetaan esimerkiksi marsalkka Mannerheimille Pietarissa kesällä 2016 pystytetty muistotaulu, joka jouduttiin poistamaan jo samana syksynä.

Tsaarin armeijan kenraali on ”meidän mies”, mutta myytin luominen joutui ristiriitaan toiseen maailmansotaan, venäläisittäin suureen isänmaalliseen sotaan, liittyvän kertomuksen kanssa. Siinä Mannerheim on Saksan liittolainen.

Stalinin kauden uhrien muistaminen on kuin omaisi oppositioon kuuluvan maailmankatsomuksen, vinoillaan raportissa.

Neuvostoajan toisinajattelijat, dissidentit rinnastuvat nykypäivän paheksuttuihin mielenosoittajiin.

Paljon pohditaan, voidaanko Stalinin ajan sortotoimien perintöä pitää traumaattisena. Samalla muistutetaan, miten ei ole järjellistä tapaa selittää vuonna 1937 vauhtiin päässeitä vainoja. Ainoa mahdollinen tulkinta on ihmisillä tehty kokeilu.

Oudointa tässä kokeilussa oli se, että Neuvostoliitossa kansalaisten tappamisella tavoiteltiin vapauden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden yhteiskuntaa. Samat arvot ovat keskeisiä humanismissa ja valistuksessa.

Karu johtopäätös historian taakasta on se, että nykyistä venäläistä ei erota Stalinin vyöhykkeen eli vankilajärjestelmän väestä oikeastaan muu kuin se, että hänellä on taskussa uusin iPhone.

 

Raportissa käytetään termiä ”Stalinin brändi” ja pidetään sitä keskeisenä osana vallitsevaa ideologiaa.

Siinä taas on kaksi avaintapahtumaa, suuri isänmaallinen sota eli voitto toisessa maailmansodassa ja valtaisa geopoliittinen katastrofi.

Putin on luonnehtinut Neuvostoliiton hajoamista juuri täksi katastrofiksi.

Uusstalinistisessa voiton kultissa sota muuttuu juhlaksi, paraatiksi ja ilotulitukseksi, voitoksi ilman surua, tunteiksi ilman ajatuksia ja uroteoiksi ilman tragediaa. Samalla Neuvostoliittoon liittyvä myönteisyys kytkeytyy paljolti juuri voittoon sodassa.

Sodat ovat Venäjän vallitsevassa historian tulkinnassa oikeutettuja, voittoisia ja puolustuksellisia. Ne kokoavat joukot piiritettyä linnoitusta johtavan ympärille. Tämän hetken sodat operoivat samalla jatkumolla kuin suuri isänmaallinen sota.

Raportin mukaan asennoitumista leimaa kielteinen solidaarisuus ja militaristinen tajunta. Meitä vastaan hyökätään, me puolustaudumme, meiltä viedään pois, me palautamme otettua.

Tätä analyysia raportti tehostaa lainaamalla oppikirjasta poimittua muotoilua puolustuksellisesta ekspansiosta, jonka nimissä Venäjä on käynyt sotia 300 vuotta ja laajentanut rajoja Kaliningradista Kuriileille.

Moinen ideologia on kuitenkin raportin mukaan sopimatonta nykyaikaan. Vahvistaakseen tuomiota se muistuttaa, miten myös talouden militarisointi vie pohjan siltä, että maan sotilaallinen potentiaali voidaan turvata.

Kriitikitön asenne leviään kaikkeen.

Militaristisen historiakäsityksen hyllyttämisen rinnalla vaaditaan suurvaltaidentiteetin romuttamista.

Venäjän imperiumia, suurvaltaa, ei enää ole, vaan suurvallan aika on ohi. Tilalle tarvitaan identiteetti ja poliittinen rakenne, joka mahdollistaa onnellisen elämän imperiumin jälkeisessä ajassa.

Historian myyttien lietsonta valmistaa hyvin sotaan ja suurvaltaidentiteetti uskomaan siihen, että ollaan vihollisten ympäröimiä. Nyt kuitenkin tarvitaan yhteistyötä ja kykyä sopia tasavertaisesti, sillä sodat ovat tämän hetken maailmassa poikkeuksia eikä niitä suinkaan toivota.

Raportti muistuttaa, että yhteiskunta kokonaisuudessaan maksaa siitä, että puuttuvan uuden historiallisen narratiivin tyhjiö täytetään vanhoilla myyteillä.

Lopullisesti viralliset historian näkemykset murskataan toteamalla, miten sakraalinen ja kritiikitön asenne historiaan tuottaa samaa asennetta suhteessa valtaan.

 

Historian ja myyttien käyttäminen propagandaan pitää lopettaa. Niiden tilalle vaaditaan tutkimuksen vapautta ja kolmas destalinisaatio. Menneisyyden oikeaan tulkintaan liittyy kyky nähdä tulevaan, korostaa raportti.

Sen kirjoittajat myöntävät, että selvityksen nimessä on provokatiivisuutta. Tavoitteena ei ole yksi oikea historiallinen tulkinta, vaan rehellinen, vapaa ja vastuullinen asenne menneeseen.

Se takaa, että myös tulevaisuudesta voidaan keskustella vapaasti.

Suorastaan vallankumouksellinen manifesti toteaa senkin, että ongelmat eivät ole kadonneet sen myötä, että Venäjän modernisaatioita on lykätty. Sen sijaan ne ovat vain syventyneet ratkaisujen siirtyessä.