Putinin pitkät jäähyväiset

Maaliskuun presidentinvaalien tulos tiedetään etukäteen. Silti Kremlissä valmistaudutaan jo Putinin jälkeiseen aikaan.

Venäjä 01.12.2017 06:00
Teksti Teppo Tiilikainen

Presidentti Vladimir Putin vieraili Uuden Jerusalemin luostarissa Istrassa 15. marraskuuta. © Alexei Nikolsky / AP / Lehtikuva

Vladimir Putin on hallinnut Venäjää 17 vuotta. Kaikesta päätellen hän aikoo jatkaa tehtävässään myös seuraavat kuusi vuotta. Sitä ennen on kuitenkin käytävä vielä yhdet vaalit.

Venäjä ei ole demokratia mutta Putin haluaa, että se näyttää sellaiselta. Tosiasiassa ainoa jännittämisen aihe vaaleissa on, saako hän yli vai alle 70 prosenttia äänistä.

Presidentinvaalit järjestetään 18. maaliskuuta. Vaalipäivään liittyy vahvaa symboliikkaa; silloin tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Ukrainalta vallattu Krimin niemimaa liitettiin Venäjään.

Krimin valloitus nostatti Venäjällä isänmaallisen hurmoksen, ja Putinin kannatus kimposi 90 prosenttiin. Kiihkein nationalismin aalto on hiipunut, mutta yli 80 prosenttia venäläisistä hyväksyy edelleen hänen toimintansa presidenttinä. Kannatuksen aitoutta on vaikea arvioida, sillä toisessa mielipidekyselyssä lähes yhtä moni syyttää häntä maan ongelmista.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö