Muistaminen kielletty

Maailmansodan alkaessa juutalaisia oli 3,5 miljoonaa, kommunismin kaatuessa alle 20 000. Uusi holokaustilaki määrittelee, miten Puolassa saa puhua historiasta.

Eurooppa 11.05.2018 06:00
Teksti Hannu Pesonen

Natsien perustama Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleiri Etelä-Puolassa. © SOPA Images / getty images

Kops. Klak. Eteen vie.

Nuoret sotilaat jäykistyvät asentoon Tuntemattoman sotilaan haudan edessä Varsovan keskuspuiston laidalla. Kiväärien pistimet kiiltävät kevätauringossa.

Puolenpäivän vahdinvaihtoa seurannut ihmisjoukko siirtyy hiljalleen kohti Pilsudskin aukion toista laitaa. Siellä se kerääntyy tyhjään päättyvien mustien kiviportaiden ympärille.

Kiviportaat ovat uusi muistomerkki Smolenskin lentoturman uhreille. Puolalaisen sotilaskoneen maahansyöksyssä vuonna 2010 kuoli presidentti Lech Kaczyński ja runsaasti poliittisia vaikuttajia ja armeijan johtoa, jotka olivat matkalla venäläisten toisen maailmansodan aikana Katynissa murhaamien puolalaisupseerien 70-vuotismuistojuhlaan.

Onnettomuuden muistopäivänä 10. huhtikuuta paljastetun patsaan ahkerin puuhamies on ollut surmansa saaneen presidentin kaksoisveli Jarosław Kaczyński. Hän johtaa veljesten vuonna 2001 perustamaa äärikansallista ja vanhoillista Laki ja oikeus- eli PiS-puoluetta, joka nousi hallitusvaltaan kolme vuotta sitten saatuaan ehdottoman enemmistön parlamenttivaaleissa.

Maahansyöksy johtui sankassa sumussa laskeutumista yrittäneen lentäjän virheestä. Kaczyński on kuitenkin lietsonut salaliittoteorioita siitä, että kyseessä oli itse asiassa Venäjän juoni.

Pilsudskin aukiosta ja Smolenskin lentoturman muistomerkistä on tullut jonkinlainen PiS-puolueen puolalaisille tarjoileman uuden kansalliskiihkon teatterilava.

 

Juuri nyt maailma ymmärtää Puolaa ja maan hallitusta huonommin kuin kertaakaan kommunismin kaatumisen jälkeen. Syynä on hallituksen tammikuussa senaatilla ja presidentillä hyväksyttämä holokaustilaki. Se tekee rangaistavaksi syyttää Puolaa tai puolalaisia osallisuudesta natsi-Saksan juutalaisten kansanmurhaan tai muihin Saksan sotarikoksiin.

Puheet puolalaisten osuudesta natsien hirmutekoihin voivat johtaa jopa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Natsi-Saksan miehityshallinto surmasi kuusi miljoonaa puolalaista. Heistä kolme miljoonaa oli juutalaisia, jotka natsit sulkivat ensin Puolan kaupunkeihin perustamilleen juutalaisalueille, gettoihin. Niistä heidät kuljetettiin tuhoamisleirien kaasukammioihin.

Getoista suurin oli Varsovassa. Sen kokoamisaukiolla Umschlagsplatzilla oleva paasi kertoo, että ratapihalta kuljetettiin vuosina 1942–1943 yli 300 000 juutalaista junilla natsien kuolemanleireihin.

Ennen sotaa Puolassa oli maailman suurin juutalaisyhteisö. Sen päätyttyä 3,5 miljoonasta puolanjuutalaisesta oli hengissä enää kymmenesosa. Juutalaisväestö hupeni vielä siitäkin murto-osaan heti toisen maailmansodan jälkeen tehdyissä puhdistuksissa. Lopullisen iskun antoi kommunistihallinnon vuonna 1968 käynnistämä raju antisemitismikampanja.

Juutalaisia oli maassa jäljellä alle 20 000, kun Puola siirtyi kommunismista nykyiseen monipuoluedemokratiaan vuonna 1989. Nykyään heitä on ehkä 50 000, koska 1990-luvulla alkanut vapaamielisyyden kausi houkutteli puolanjuutaisten jälkeläisiä palaamaan.

 

Puolalaisia on pitkään loukannut se, että natsien tuhoamisleirejä ja gettoja kutsutaan toisinaan virheellisesti ”puolalaisiksi”.

Holokaustilain tarkoitus onkin hallituksen mukaan ”suojella totuutta kansanmurhasta” kertomalla, että puolalaiset eivät osallistuneet juutalaisten kansanmurhaan vaan päinvastoin auttoivat heitä ja olivat saksalaisten uhreja itsekin. Näin laki perustuisi samaan ajatteluun kuin Israelissa ja monissa muissa maissa olevat lait, jotka tekevät rangaistavaksi juutalaisten kansanmurhan kiistämisen.

Kyse on kuitenkin aivan eri asiasta, Varsovan juutalaisen museon johtaja Dariusz Stola sanoo.

”Vaikka puolalaiset eivät luoneetkaan tuhoamisleirejä, lainsäädännöllä ei voi muuttaa sitä, että osa heistä toimi yhteistyössä natsien kanssa juutalaisten tuhoamiseksi.”

Holokaustilaki on ikävällä tavalla ainutlaatuinen koko maailmassa. Sen on arvosteltu olevan henkinen paluu vuosien 1945–1989 kommunistisen saneluvallan aikaan, jolloin sallittu oli vain yksi puolueen ideologiaan taivutettu totuus.

Muutkin hallituksen päätökset tukevat ajatusta yhden totuuden Puolasta. Hallitus on murentanut oikeuslaitoksen riippumattomuutta ottamalla tuomioistuinlaitoksen valvontaansa. Kulttuuriministeriöön on perustettu ”muistin politiikan osasto”, jonka tehtävä on valvoa mediaa ja internetiä.

Hallitus on myös hajottanut sisäministeriön viharikoksia valvoneen yksikön sekä neuvoston, joka esti rotusyrjintää, muukalaisvihaa ja suvaitsemattomuutta. Se rohkaisee ulkomailla asuvia puolalaisia ilmiantamaan kaikki epäisänmaalliset mielipiteet, jotka voivat ”tahria Puolan mainetta.”

 

Varsovan geton muistomerkki kuvattuna kansannousun 75-vuotisjuhlissa huhtikuussa.

Varsovan geton muistomerkki kuvattuna kansannousun 75-vuotisjuhlissa huhtikuussa. © Kacper Pempel / reuters / lk

Kömpelö yritys säädellä historiaa lakipykälien avulla on nopeasti kääntynyt Puolan hallitusta vastaan.

Juutalaisen historian museo avasi ovensa Varsovan geton kansannousun 70-vuotispäivänä huhtikuussa 2013. Geton sydämeen rakennettu ankaran selkeä lasi- ja teräskuutio on arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnittelema. Sitä on luonnehdittu suomalaisen arkkitehtuurin merkittävimmäksi kansainväliseksi saavutukseksi vuosikymmeniin.

Varsovan museo rinnastetaan juutalaisten joukkotuhon merkittävimpiin kuvaajiin, Jerusalemin Yad Vashemiin ja Washington Holocaust Memorialiin. Avautuessaan sitä esiteltiin merkkinä Puolan kasvavasta avoimuudesta ja suvaitsevaisuudesta.

Nykyisessä ilmapiirissä museota ei olisi perustettu, Dariusz Stola arvioi. Hän on joutunut ankaran arvostelun kohteeksi sen jälkeen kun museossa hiljattain avattiin vuoden 1968 hallituksen antisemitismikampanjaa esittelevä näyttely. Näyttely herättää runsaasti kiusallisia rinnastuksia nykyhallituksen toimiin.

”Pääministeri Mateusz Morawiecki arvosteli näyttelyä jo ennen kuin oli nähnyt sen.”

Morawiecki on puolustanut holokaustilakia väittämällä, että kaikki juutalaisiin kohdistuneet hirmuteot olivat suoraan Saksan syytä ja saksalaisten tekemiä.

Jo viime vuonna hallitus puuttui Gdanskissa avatun Toisen maailmansodan historian museon sisältöön, koska se ei ollut tarpeeksi isänmaallinen. PiS-aktivistit ovat myös vaatineet juutalaisen historian museon rinnalle tai tilalle ”Polocaust”-museota, joka muistaisi kaikkia natsi-Saksan puolalaisuhreja. Perusteena on, että koko maailma muistaa Varsovan geton kansannousun mutta kukaan ei muista vuonna 1944 tapahtunutta Varsovan puolalaista kansannousua, jossa kuoli 200 000 ihmistä.

 

Kömpelö yritys säädellä historiaa lakipykälien avulla on nopeasti kääntynyt Puolan hallitusta vastaan. Yhdysvallat ja EU katsovat lain rajoittavan sananvapautta ja akateemista vuoropuhelua, Israel taas arvioi sen edistävän juutalaisten kansanmurhan kieltämistä.

Hallitus on vetäytynyt siilipuolustukseen. PiS-puolueen on mahdotonta taipua ulkomaisen arvostelun edessä.

”On totta, että Puolaan ja puolalaisiin on aiemmin kohdistunut holokaustin takia epäoikeudenmukaista arvostelua – mutta nyt siihen on vastattu yhtä väärin. Puolalaiset ovat erittäin herkkiä arvostelulle. Kun syytät heitä, reaktiona on varmasti kiukkua.”

Dariusz Stola muistuttaa, että kaikkien kommunistikauden jälkeisten hallitusten päätavoitteena on ollut kytkeä Puola tiiviisti EU:hun ja osoittaa että se on länsimainen valtio.

”Meillä oli aiemmin Euroopan amerikkalais- ja israelilaismyönteisin hallitus. Nykyinen tuntee nyt syvää tuskaa siitä, että Yhdysvallat, Israel sekä myös EU ovat torjuneet sen.”

Holokaustilaki ja historian sääteleminen ovat uusin vaihe prosessissa, joka sai alkunsa, kun PiS kolme vuotta sitten vaaleissa nosti muukalaisvastaisuuden pääteemakseen. Ja voitti.

”Syyrian ja Irakin pakolaistulva tuotti PiS:lle suurta mielihyvää, koska se sai siitä tehokkaan vaaliaseen.”

Jaroslaw Kaczyński pelotteli vuoden 2015 vaalikampanjan aikana, että Lähi-idän pakolaiset toisivat tullessaan ”tauteja ja loisia.” Valtaan päästyään PiS on Unkarin pääministerin Viktor Orbánin Fidesz-puolueen tavoin kieltäytynyt EU:n pakolaiskiintiön velvoitteista, koska muslimipakolaiset ovat ”uhka kansalliselle turvallisuudelle.”

Puolaa käytännössä johtava Kaczyński ei ole avoimesti antisemitisti, Stola arvioi. Hän on tuominnut rasistiset mielenosoitukset ”häpeällisenä roskana” ja tehnyt selväksi, ettei perinteiseen puolalaisuuteen kuulu rotusyrjintä tai juutalaisvastaisuus.

”Mutta vaikka hallituksen lietsoma muukalaisviha ei sinänsä valikoi rotujen välillä vaan kohdistuu kaikkeen vieraaseen, on selvää, että antisemitismi on saanut siitä runsaasti pontta.”

Hallitus on myös ajautumassa entistä vahvemmin äärioikeiston panttivangiksi. Oikeiston äänet nostivat PiS-puolueen valtaan ja oikeiston vaikutusvalta päätöksentekoon on kasvanut. Edessä ovat kunnallisvaalit loppuvuodesta 2018, parlamenttivaalit ensi vuonna ja presidentinvaalit 2020.

Holokaustilaki on jatke tälle politiikalle. On kuitenkin epäselvää, kuinka hyvin se toimii. PiS:n kannatus mielipidetiedusteluissa nousi heti lain julkistamisen jälkeen, mutta on myöhemmin laskenut jyrkästi.

Nyt pohditaankin, miten hankalaksi muuttunut laki saadaan ohjattua kunniallisesti sivuraiteelle. Presidentti Andrzej Duda on passittanut sen arvioitavaksi perustuslakituomioistuimeen, jossa hallitus on kasvattanut määräysvaltaansa.

 

Varsovan vehreiden puistojen väliin on ahdettu korttelikaupalla 1950-luvun neuvostoarkkitehtuuria edustavia betonilaatikkotaloja. Toista maailmansotaa edeltävää Varsovaa on jäljellä vähän, natsimiehittäjät tuhosivat kaupungista suuren osan.

Harva tuhotun geton alueella asuva tietää asuinalueensa historiasta. Geton muistomerkkejä on pystytetty vasta viime vuosina. Kommunistihallinto ei halunnut muistuttaa kipeästä aiheesta.

Juutalaiset gettoon sulkeneen tiilimuurin viimeinen kaistale on piilossa Zlotakatu 62:n sisäpihalla, kiinni asuintalojen seinissä. Geton juutalaistaistelijoiden komentokeskuksen paikalla Milakatu 18:ssa on raunioiden ylle nurmettunut kumpu ja sen päällä pieni muistokivi.

Holokaustilaki on raju isku getto-opas Jagna Koftalle. Hän kuuluu puolalaisiin, jotka saivat tietää omasta juutalaisuudestaan vasta nuorina aikuisina, kun avoin keskustelu kommunistihallinnon jälkeen käynnistyi.

Kofta sai selville, että hänen isoisänsä oli kanttori Varsovan pääsynagogassa, jonka geton kansannousun kukistamista johtanut SS-kenraali Jürgen von Stroop itse räjäytti.

Puolalaisnainen alkoi opiskella kadonneen geton maantiedettä etsien säilyneitä rakennuksia, kävellen ja kysellen.

”Nyt yksikin lause, jonka sanon opaskierroksillani puolalaisten osuudesta, voi viedä minut syytteeseen.”

Kun Koftaa haastateltiin geton kansannousun 75-vuotisjuhlan yhteydessä huhtikuussa televisioon, hän kertoi suoraan, miten antisemitismi on holokaustilain julkistamisen jälkeen lisääntynyt sosiaalisessa ja valtamediassa sekä siitä hyötymään pyrkivän hallituksen kannanotoissa.

”Sain kuulla, että juutalaisen historian museoon oli soitettu ja neuvottu minua olemaan varovaisempi – ihan kommunistiaikojen tapaan. Että eikö olisi viisaampaa kertoa geton tapahtumista vain mitä saksalaiset tekivät juutalaisille? Enhän minä niin voi tehdä.”

Jerusalemin Yad Vashemin kansanmurhan muistokeskuksen mukaan 30 000–35 000 juutalaista pelastui puolalaisten avulla.

”Hallituksen ajattelumalli on esittää nyt juutalaisia auttaneet puolalaiset sankareina ja väittää, ettei muita ollutkaan. Se päinvastoin osoittaa, että auttajia oli sittenkin vähän. Jos kaikki olisivat auttaneet, ei auttajia tarvitsisi erikseen nimetä.”

Äärioikeisto ammentaa käyttövoimansa Puolan maaseudulta.

Geton muurin sirpaleen takaa kohoavat rinnakkain korskea 1950-luvun kulttuuripalatsi, Stalinin lahja Puolalle, sekä kiiltävä pilvenpiirtäjä. Niitä on viime vuosina noussut Varsovaan runsaasti.

Ainakin periaatteessa Puolan asioiden pitäisi lähes 30 vuotta kommunismin kaatumisen jälkeen olla hyvin. Maa on länsieurooppalaistunut nopeasti, Varsovassa viinibaarit ja kahvilakulttuuri kukoistavat, nuoret käyvät vilkasta keskustelua hyvällä englannilla. Kulttuuripalatsin alakerrokset ovat täynnä pop up -kauppoja, joissa myydään luomuelintarvikkeita, vegeruoka-annoksia ja nuorisomuotia.

Varsovan ja muiden suurten kaupunkien citykulttuuri on kuitenkin kupla, jonka ulkopuolelle jäävät alikehittynyt maaseutu ja köyhät esikaupungit. Niistä äärioikeisto ammentaa käyttövoimansa.

Vaikka holokaustilaki lopulta peruttaisiin, sen jättämien jälkien korjaaminen vie aikaa.

 

Kiistelty holokaustilaki ei erityisemmin huolestuta puolalaista historioitsijaa, toimittajaa ja mielipidevaikuttajaa Marian Turskia. Rauhallinen suhtautuminen on yllättävää, sillä 92-vuotias Tursk on itse kokenut holokaustin Puolassa.

Elokuussa 1944 hänet kuljetettiin perheineen syntymäkaupunkinsa Łódźin getosta Auschwitzin tuhoamisleirille Oświęcimin kaupungin lähelle Etelä-Puolassa. Perillä Turskin isä ja veli murhattiin heti.

Talvella 1945 Turski siirrettiin Buchenwaldin keskitysleiriin. Hän pysyi hengissä kuuden päivän matkan jäätävän kylmässä ja täyteen ahdetussa junavaunussa, jossa ruumiit lopulta nojasivat eläviin. Huhtikuussa hän selvisi vielä kuolemanmarssista Theresienstadtiin, jonne saksalaiset siirsivät keskitysleirivangit, kun liittoutuneiden joukot lähestyivät Buchenwaldia.

”Holokaustilaki on nähtävä yhteydessä Euroopan historiassa toistuvaan vuorotteluun vapaamielisyyden ja vanhoillisuuden, vasemmiston ja oikeiston välillä. Joka 25 vuoden välein tapahtuu sukupolvien vahdinvaihto, ja aina uusi sukupolvi on kyllästynyt vanhoihin auktoriteetteihin.”

”Tämä on pohjimmiltaan samaa kapinaa vanhoja vallanpitäjiä ja eliittiä vastaan, joka näkyy Kreikassa, Italiassa tai Saksassa: on yksinkertaistamista kutsua sitä vain uusfasismiksi. Siksi en pidä sitä vaarallisena – vielä. Mutta kaikki vaaran ainekset ovat olemassa, jos suuntaa ei korjata ja ilmiö saa vapaasti kasvaa.”

Näin tuskin käy, Turski arvioi.

”Holokaustilaki tehtiin pelkästään kotimaiseen tarpeeseen ja käyttöön, hyödyntämään kansallista loukatuksi tulemisen tunnetta. Hallituksen yllätti se, miten väärin se oli arvioinut Euroopan ihanteet – Euroopan, johon se haluaa palavasti kuulua.”

Turski muistuttaa, että tiukan arvostelun kohteeksi joutuneet Puolan ja Unkarin nykyhallitukset saattavat estää vielä pahempien vaihtoehtojen nousun valtaan.

”Valitettava totuus on, että jos meidän tai Orbánin hallitukset kaatuisivat, seuraajat voisivat olla vielä äärioikeistolaisempia. Tiedän, että monet unkarinjuutalaiset hyväksyvät inhoamansa Orbánin vallan juuri tästä syystä.”

92-vuotiaan Auschwitzin selviytyjän mukaan tärkeimpään ongelmaan ei kukaan ole vielä puuttunut.

”Nykytilanteen suuri taustatekijä on monien puolalaisten arkielämässään kokema nöyryytyksen tunne. Opin keskitysleireissä ja getossa, että se on pahinta mitä ihminen voi kokea – julmempaa ja tuhoisampaa kuin kidutus, nälkä, tappaminen tai parakkien ahtaus. Siihen haluaa vastata kostamalla julmasti. Siitä kasvaa se viha ja turhautuminen, jota Puolassakin nyt näemme.”

Sisältö