Puola: Konservatiivihallitus haluaa kieltää abortin kaikissa tilanteissa

Kymmenet tuhannet puolalaiset osoittavat mieltään vapauden ja avoimuuden puolesta.

abortti
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puolan konservatiivihallitus haluaa tiukentaa maan aborttilakia. Nykyisen, vuonna 1993 säädetyn lain mukaan abortti on sallittu, jos raskaus uhkaa naisen terveyttä. Abortti hyväksytään myös silloin, kun raskaus johtuu rikoksesta kuten insestistä tai raiskauksesta tai sikiö on vaurioitunut.

Uusi aborttia vastustava kansalaisliike Fundacja Pro kerää parhaillaan tukea lain muutokselle. Pääministeri Beata Szydlo ja hallituspuolueen puheenjohtaja  Jaroslaw Kaczyński kannattavat abortin täyskieltoa. Myös Puolan vaikutusvaltainen roomalaiskatolinen kirkko tukee hanketta.

“Olen katolilainen, joten kantani on selvä”, Kaczyński sanoo. Hän lupaa kuitenkin antaa kansanedustajille vapaat kädet, kun laki tulee parlamentin äänestykseen.

Oppositiossa olevan Kansalaisfoorumin johtaja Grzegorz Schetyna pitää nykyistä lainsäädäntöä riittävänä. Hänen mielestään aborttikysymystä ei kannattaisi nostaa esiin nykyisessä kärjistyneessä poliittisessa ilmapiirissä, sillä se vain jakaisi Puolaa entisestään.

Kymmenet tuhannet puolalaiset ovat osoittaneet viime kuukausina mieltään Szydlon nationalistisen, populistisen ja konservatiivisen hallituksen politiikkaa vastaan. Mielenosoitusten järjestäjänä toimii “Demokratian puolustuskomitea” -niminen liike, joka perustettiin marraskuussa sen jälkeen, kun hallitus ryhtyi kiristämään maan lainsäädäntöä.