Kovia paljastuksia Ranskassa: Marine Le Penin oudot lainat ja kummisedät – Näin Venäjä puuttui vaalipeliin

Kansallista rintamaa rahoittaneet tai sille lainaa luvanneet venäläispankit ovat yksi toisensa jälkeen kaatuneet.

Emmanuel Macron
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Äärioikeistolaisen Marine Le Penin puolueen Kansallisen rintaman FN:n Venäjältä saamasta rahoituksesta on tehty uusia paljastuksia juuri ennen Ranskan presidentinvaalien ratkaisevaa kierrosta.

Kansalliselle rintamalle vaalikampanjointiin lainanneet tai luottoa luvanneet pankit ovat yksi toisensa jälkeen kaatuneet. Lainojen ympärillä rahoja on kierrätetty monimutkaisilla ketjutuksilla, jotka saavat kuvion näyttämään hyvin sotkuiselta.

Mediapartin ja latvialaisen tutkivaan journalismiin erikoistuneen Rebaltican mukaan keskeinen henkilö operaatiossa on ollut entinen kansanedustaja, nykyinen senaattori Alexander Babakov. Hän toimii presidentti Vladimir Putinin erityisedustajana, jonka tehtävä on hoitaa yhteyksiä ulkomailla toimiviin venäläisjärjestöihin.

Babakovin omia raha-asioita hoidetaan Latviasta. Luottomiehenä on Vilis Dambins, jonka Kansallisen rintaman europarlamentaarikko Jean-Luc Schaffhauser tapasi 17. maaliskuuta 2016 Genevessä.

Dambisin nimi esiintyy myös veronkiertopaljastuksiin liittyvissä niin sanotuissa Panaman papereissa, mutta hän kiistää välittäneensä lainoja Kansalliselle rintamalle.

Mediapart on jo aiemmin julkaissut kopion 15. kesäkuuta 2016 päivätystä Kansallisen rintaman sisäisestä asiakirjasta, jossa se antaa valtuuden puolueen taloudenhoitajalle Wallerand de Saint-Justille hoitaa kolmen miljoonan euron laina venäläisestä Strategy Bankista. Pankki menetti toimilupansa kuukautta myöhemmin heinäkuussa 2016.

De Saint-Just on vakuuttanut, ettei laina edennyt aietta pitemmälle.

Nyt Mediapart kertoo, että de Saint-Just on tavannut latvialaisen Dambisin Pariisissa marraskuussa 2016. Kuvioon kuuluu, että uudeksi lainanantajaksi Strategy Bankin sijaan ilmaantui pankki nimeltä NKB. Se puolestaan menetti toimilupansa rahanpesusta epäiltynä 29. joulukuuta 2016.

Ranskan rahanpesua valvova viranomainen Tracfin tutkii Mediapartin mukaan palkkioita, joita europarlamentaarikko Schaffhauser on saanut Kansallisen rintaman lainojen hoitelusta. Muitakin outoja rahavirtoja on Mediapartin mukaan junailtu Schaffhauserille kuuluvan L’académie europénne -nimisen rahaston kautta.

Lisäksi verkkolehti julkaisee Schaffhauserille Venäjältä tulleita sähköposteja, joissa neuvotaan, mitä sanoa Ukrainaan ja Krimin valtaukseen liittyen.

Ennen EU:n parlamentin jäsenyyttä Schaffhauser konsultoi monia Venäjällä toimivia ranskalaisyrityksiä.

Le Penin kummisedät kuuluvat Venäjän eliittiin.

Kansallinen rintama on saanut jo 2014 kaksi vaalilainaa Venäjältä. Niiden yhteissumma on 11 miljoonaa euroa.

Toisen, 9,4 miljoonan euron luoton, myönsi First Czech-Russian Bank FCRB, joka menetti toimilupansa heinäkuussa 2016.

Juuri ennen Venäjän keskuspankin puuttumista laina myytiin Mediapartin mukaan eteenpäin yritykselle, jonka nimi on Conti. Moskovalaisen yrityksen toimialana on ollut autojen vuokraus.

Kansallinen rintama ei ole maksanut lainaa takasin, mutta se vakuuttaa maksavansa korkoja ja lyhentävänsä lainan vuoden 2019 lopussa.

Alexander Babakov osallistui jo vuoden 2014 lainojen hoiteluun.

Mediapartin mukaan Marine Le Pen kävi tapaamassa Babakovia Moskovassa helmikuussa 2014. Toisen lainakuvioissa operoivan liikemiehen Konstantin Malofejevin Le Pen tapasi myöhemmin saman vuoden keväällä Pariisissa.

Venäjän eliittiin kuuluvat herrat eivät ole mitä tahansa miehiä.

Korruption vastaista taistelua käyvä Aleksei Navalnyi on paljastanut, miten syksyyn 2016 Venäjän valtapuolueen kansanedustajana toiminut Babakov salasi omistavansa 11 miljoonan euron arvoisen linnan Ranskassa. Se sijaitsee 37 kilometrin päässä Versaillesista.

Babakovilla on Wikipedian mukaan omaisuutta myös Ukrainassa.

Lisäksi ennen vuoden 2011 vaaleja Babakov siirsi veroparatiisiin rekisteröidyn yrityksensä 23-vuotiaan tyttärensä nimiin. Viimeisessä tuloilmoituksessaan Babakov on kertonut omistavansa vain 69 neliön asunnon Moskovassa eikä hänellä ole edes autoa.

Tällä hetkellä Babakov istuu Venäjän parlamentin ylähuoneessa, liittoneuvostossa Tambovin alueen valtuutuksella.

Babakov kuului Venäjän duuman valtuuskuntaan, jota ei päästetty Etyjin juhlaistuntoon Suomeen kesällä 2015. Hän näyttää vaikuttavan myös Serbian rintamalla.

 

Malofejev on vähintään yhtä kiinnostava tapaus kuin Babakov.

Mediapartin sivulle on linkitetty venäläisen Republicin, entisen Slonin, selvitys Malofejevin varallisuuden syntymisestä.

Vekkojulkaisun mukaan liikemies on tehnyt omaisuuden kolmeen kertaan ja sekaantunut lukuisiin skandaaleihin mutta sponsoroinut Venäjän operaatioissa Donetskin alueella ja Krimin niemimaalla Ukrainassa.

Oudoin operaatio on Venäjän toiseksi suurimman pankin VTB:n Malofejeville myöntämä laina, jonka suuruus on ollut 596 miljoonaa dollaria ja josta on annettu anteeksi 496 miljoonaa dollaria eli 85 prosenttia. Malofejevia syytettiin kavalluksesta, mutta syyte lieveni myöhemmin. Onko selityksenä apu Krimillä ja Donetskissa, Republic kysyy.

Yhdysvallat on pistänyt Malofejevin pakotelistalleen Krimin valtauksen takia.

Ranskalaisittain kiinnostavin junailu on, miten Malofejevin Marshall Capital Partners sai 260 miljoonan dollarin sijoituksen ranskalaisen maailman suurimpiin kuuluvan vakuutusyhtiö AXA:n rahastolta.

Sijoituksen kohde oli lastenruokaa valmistanut yritys Nutritek, jonka Malofejev perusti yhdessä entisen apulaismaatalousministeri Georgi Sažinovin kanssa 2004. Alun suuren menestyksen jälkeen osakkeiden arvo oli laskenut vuoteen 2008 mennessä 60 prosenttia ja yritys lähti pörssistä saman vuoden lopussa. Konkurssi tehtiin 2012. Vähemmistöosakkailla oli 47 prosentin osuus yrityksestä.

AXA palkkasi juristeja ja etsiviä Venäjältä tutkimaan pesää. Sen jälkeen AXA:n sijoituksen osti ATON-niminen yritys 55 miljoonalla dollarilla. Jutussa sanotaan yrityksen olevan lähellä oikeusviranomaisia ja AXA:n edustajat arvelevat Malofejevin käyttäneen rahat teleoperaattori Rostelkomin osakkeiden ostoon.

Mediapart viittaa myös Svobodan toimittajaan, jolle AXA on sanonut panostaneensa vain 100 miljoonaa dollaria Malofejevin yritykseen eikä koko aiottua 260 miljoonan dollarin summaa.

Malofejev on vanhoillinen ortodoksi, jonka rooliin kuuluu monenlaista: hän on ollut järjestämässä Moskovassa 2014 kokousta perhearvoista. Financial Timesin (18.4.2017) mukaan Krimin liittämisen jälkeen pidettyyn konferenssiin osallistui Yhdysvaltain vanhoillisten piirien edustajia.

Malofejev operoi myös Saksassa.

Uutistoimisto Bloomberg kuvaa Malofejevia epäviralliseksi Venäjän edustajaksi maahanmuuttovastaisena tunnetussa puolueessa Vaihtoehto Saksalle (AFD). Venäläinen talouslehti Vedomosti kirjoittaa samasta teemasta otsikolla Merkelin Troijan hevonen.

Kreml käy mustaa tangoa ääriliikkeiden kanssa.

Kremlin ”mustaa tangoa” tutkinut Anton Šekhostov sanoo Svobodan haastattelussa, ettei tiedetä, rahoittaako Venäjä muita Euroopan oikeistopuolueita kuin Ranskan Kansallista rintamaa.

Šekhovtsovin uuden kirjan nimi on Russia and Western Far-Right: Tango Noir. Mustalla tangolla hän tarkoittaa Moskovan intoa käyttää hyväkseen Euroopassa toimivia populistisia, oikeistolaisia ääriliikkeitä.

Šekhovtsov kiinnittää Svobodassa huomiota Puolassa toimivaan geopoliittiseen analyysikeskukseen, jonka johtaja Mateusz Piskorski on myös Zmiana-puolueen johtaja.

Piskorski pidätettiin toukokuussa 2016 vakoilusta epäiltynä.

Šekhovtsov toteaa samaisen analyysikeskuksen nimen nousseen esiin laajassa venäläistä rahanpesua selvittäneessä jutussa, jossa varoja kanavoitiin Moldovan kautta länteen.

 

Kansallisen rintaman venäläinen vaaliraha ei noussut esiin Ranskan presidenttiehdokkaiden heikkotasoiseksi kuvatussa vaaliväittelyssä 3. toukokuuta.

Video: Marine Le Penin ja Emmanuel Macronin vaaliväittely 3. toukokuuta 2017. Lähde: France24/Youtube.

Siinä Marine Le Pen esiintyi jo kuin Emmanuel Macronin kauden opposition johtajana, luonnehtii sananvaihtoa politiikan toimittaja Christophe Barbier.

Venäjän netissä Macronin todennäköistä valintaa on kuvattu taas yhdeksi uudeksi Kremlin ulkopoliittiseksi tappioksi.

Politiikan tutkija Tatjana Stanova muistuttaa, että Venäjä valmistautuu pitkään informaatiosotaan vastapuolen maaperällä ymmärtämättä, että sen eurooppalaiset ”ystävät” ovat oivaltaneet, miten varovasti Moskovan kanssa tulee toimia.

Ranskan presidentinvaalien voittaja ratkeaa sunnuntaina 7. toukokuuta.