Kiina lennätti Eurooppaan satojatuhansia koronatestejä – valtaosa paljastui viallisiksi

Kiinan tarjoamasta korona-avusta on paljastumassa uusi riskitekijä: laatu.
Eurooppa 2.4.2020 10:30
Koronatestaajia. Kuvituskuva.
Koronatestaajia. Kuvituskuva. © HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Useat Euroopan maat turvaavat nyt Kiinan apuun koronaviruksen torjunnassa tarvittavien varusteiden hankinnassa.

Esimerkiksi Irlanti vastaanotti sunnuntaina 29. maaliskuuta lentokoneellisen kasvomaskeja, silmäsuojuksia, suojapukuja ja lateksihansikkaita. Tulossa on vielä yhdeksän lastia, yhteensä 210 miljoonan euron arvosta.

Kiinan avusta on kuitenkin paljastumassa merkittävä ongelma, laatu. Kukaan ei todellisuudessa tiedä, minkälaisilla standardeilla kiinalaisten lähettämät avustustuotteet on tehty.

Esimerkiksi Espanjassa hallitus on jo joutunut hankalaan tilanteeseen tilattua Kiinasta koronaviruksen testipakkauksia.

Ensimmäisisistä Espanjaan toimitetuista 58 000 testistä ainoastaan noin kolmannes osoittautui toimiviksi.

Lopulta Pedro Sánchezin johtama hallitus hallitus pääyi vetämään pois käytöstä koko 640 000 testin erän. Se väisti vastuuta toteamalla, että se ollut itse tehnyt tilausta vaan se oli tapahtunut yksityisen yritysten kautta.

Espanja ei ole huolineen yksin. Tsekin tasavallassa Kiinan toimittamista 150 000 koronatestistä 80 prosenttia paljastui toimimattomiksi.

Tsekki oli maksanut testeistä Kiinalle 540 000 euroa. Sisäministeri Jan Hamáček tosin epäili tuoreeltaan testien antamia vääriä tuloksia virheeksi ja väitti, että testipakkausten käyttöä tulisi kaikesta huolimatta jatkaa.

Muista EU-maista kiinalaisten avustuksia koronaviruksen torjuntaan ovat vastaanottaneet ainakin Italia, Ranska ja Itävalta.