Katalonia kaaoksessa: Kymmenen kitkerää kipupistettä – ja koko Euroopalle uusi asento?

Uutisanalyysi: Valtapeli vääntää Espanjaa tuntemattomaan tulevaisuuteen.

Espanja
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Repeääkö Espanja? Syttyykö uusi sisällissota? Palataanko Francon diktatuurin synkkiin aikoihin?

Espanjalaisten aamukahvi kantabaarin tiskillä tai kotona on maistunut tavanomaista karvaammalta, hörpittiinpä se con leche tai sin leche, sokerisen churron kanssa tai ilman.

Katalonian kaoottinen kansanäänestys 1. lokakuuta 2017 toi kahvikeskusteluihin vain synkkiä keskustelunaiheita ilman ainuttakaan selkeää vastausta.

Katalonian aluehallinnon mukaan noin kolme miljoonaa hiukan yli viidestä miljoonasta äänioikeutetusta onnistui antamaan äänensä, vaikka Espanjan hallituksen lähettämät tuhannet kansalliskaartilaiset ja poliisit yrittivät estää äänestyksen väkivalloin.

Vahvasti varustautuneet poliisit ampuivat väkijoukkoja Barcelonassa kumiluodeilla sekä mukiloivat ja pidättivät äänestäjiä tai kansanäänestystä tukevia mielenosoittajia tavalla, joka useiden sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella näytti silmittömältä ja täysin aiheettomalta.

Huolimatta siitä, että pääministeri Mariano Rajoy perustelee hallituksen toimia lailliseksi, maltilliseksi ja ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi, lähes tuhannen äänestämään pyrkineen kansalaisen ja sivustakatsojan loukkaantuminen mellakoissa tarkoittaa, että Espanjaa repivä kriisi on noussut nyt aivan uudelle ja erittäin räjähdysherkälle tasolle.

Väkivallan valinta keinoksi estää kansanäänestys saattaa osoittautua pahimmaksi virheeksi, mitä yksikään Espanjan hallitus on tehnyt sen jälkeen, kun maa siirtyi kansanvaltaan vuonna 1976 diktaattori Francisco Francon neljän vuosikymmenen yksinvallan jälkeen.

 

Kriisi kärjistyy entisestään lähipäivinä jos Katalonian aluehallinto julistaa alueen itsenäiseksi niin kuin se on luvannut tehdä mikäli kyllä-äänet voittavat.

Aluehallinto on jo ilmoittanut, että itsenäisyyttä kannatti 92 prosenttia hiukan yli kahdesta miljoonasta äänestäjästä.

Jo nyt koko Espanjan eikä yksinomaan Katalonian laatulehdistö on ristinyt eilisen kansanäänestyksen ja siihen johtaneen tapahtumasarjan kielikuvalla 1–0.

Eikä nyt puhuta FC Barcelonan ja Real Madridin jalkapalloklassikosta, vaan Katalonian aluehallituksen ja Madridin keskushallituksen kädenväännöstä.

Tässä ovat lähipäivien ja -viikkojen kiinnostavimmat, puhutuimmat, merkittävimmät mutta myös arvaamattomimmat palat valtapelissä, joka on vääntämässä Espanjaa ja siinä sivussa muutakin Eurooppaa mahdollisesti aivan uuteen ja outoon asentoon.

Hajoaako Espanjan hallitus?

Pääministeri Rajoyn johtama, vain oikeistolaisen kansanpuolueen PP:n edustajista koostuva nykyinen vähemmistöhallitus syntyi äärimmäisen kivuliaasti ja vitkutellen vasta melkein vuoden pattitilanteen jälkeen. Kaikki muut puolueet ovat olleet alusta asti syvästi tyytymättömiä sen toimintaan, eikä se ole saanut aikaan juuri mitään.

Nyt pääoppositiopuolueiden johtajat, Podemosin Pablo Iglesias ja sosialistipuolueen Pedro Sanchéz, vaativat hallituksen hajottamista ja tilalle kokoonpanoa, joka pystyy neuvottelemaan paremmin Katalonian kanssa.

Mitä Rajoy tekee – vai vaihdetaanko miestä?

Mariano Rajoyn vankin poliittinen ominaisuus on jääräpäinen sitkeys, jota hän on käyttänyt itsensä ja puolueensa vallassa pitämiseen. Ei juuri muuhun.

Rajoy tunnetaan ahdasmielisenä, kapea-alaisena ja pitkävihaisena konservatiivina. Onko tällainen mies oikea johtamaan kriisin selvittelyä?

Mutta löytyykö ketään tilalle – ja käyttääkö Rajoy energiansa lähiviikkoina pääasiassa oman asemansa puolustamiseen eikä kriisin hoitamiseen?

Missä on kuningas?

Monia espanjalaisia ärsyttää tai ihmetyttää, että kuningas Felipe VI ei ole vielä sanonut selvästä sanaansa kansanäänestyksestä.

Hänen isänsä Juan Carlos I nousi nuorena miehenä ratkaisevalla hetkellä Espanjan demokratian perustajaksi, kun maan juuri syntynyt ja vielä hyvin hauras kansanvalta uhkasi suistua sekasortoon francolaisten vastavallankaappaajien takia.

Nyt Espanjassa kysytään, osoittaako hänen poikansa radiohiljaisuus hyvää harkintakykyä vai päättämättömyyttä.

Ennen kansanäänestystä kuningas on toki puolustanut virkansakin puolesta Espanjan yhtenäisyyttä, maan lakeja ja poliittista rinnakkaiseloa.

Kuninkaan ei pidä puuttuakaan päivänpolitiikkaan, mutta helikopterilentäjän sotilaskoulutuksen saanut Felipe VI on perustuslain mukaan myös Capitán General, armeijan ylipäällikkö. Siten hän voisi vain hiukan rajoja venyttäen lyödä halutessaan nyrkkiä pöytään – tai kutsua osapuolet sen ääreen.

Mutta onko Felipe VI:lla edellytyksiä nousta vaaran hetkellä samanlaiseksi yhdistäjäksi ja ratkaisijaksi kuin isällään – vai edistääkö hänen sivussa pysymisensä edelleen kuningashuoneen arvovallan rapautumista, jota Juan Carlosin tuhlailevat norsunmetsästysseikkailut tavallisten espanjalaisten pahimman talousahdingon keskellä ruokkivat?

Haloo EU – onko ketään kotona?

Koska Euroopan unioni ilmoittaa mitä mieltä se on merkittävän jäsenmaansa lähihistorian syvimmästä yhteiskunnallisesta kriisistä? Miten se aikoo toimia sen ratkaisemiseksi? Ja miksei se ole puhua pukahtanut asiasta mitään tähän asti?

Monen espanjalaisen ja katalonialaisen mielestä, riippumatta siitä mitä he kansanäänestyksestä ja sen oikeutuksesta ajattelevat, EU:n tapa työntää päänsä pensaaseen on häpeällinen. Se on omiaan vahvistamaan juuri sitä, mitä Donald Trumpin Yhdysvalloissa, Vladimir Putinin Venäjällä, kommunistien Kiinassa, kriisien koettelemassa Lähi-idässä tai Korean niemimaalla oikeasti ajatellaan: EU on paperinukke, jota ei tiukan paikan tullen tarvitse ottaa todesta.

Ja miksi EU perustelee vaitioloaan samalla syyllä, josta se on aiemmin arvostellut ankarasti muun muassa Kiinaa, Venäjää tai Afrikan maiden järjestöä: kyse on ”valtion sisäisestä asiasta”?

Annetaanko itsenäisyysjulistus?

Espanjan hallitus on kiistänyt jo etukäteen äänestyksen laillisuuden.

Hallitus on ilmoittanut sen päätyttyä, ettei mitään kansanäänestystä edes pidetty ja todennut ääntenlaskennan ollessa yhä kesken, ettei äänestäjiä ollut riittävästi. Hallituksen mukaan moni näyttää äänestäneen useamman kuin kerran. Sen mukaan äänestystapa oli täynnä teknisiä ja muotovirheitä, joten äänestys ei täytä millään tavalla kansainvälisiä kriteerejä.

Mikään ei estä Katalonian aluehallintoa.

Sen johtaja Carles Puigdemont on jo ilmoittanut, että Katalonian aluehallinto antaa itsenäisyysjulistuksensa kahden päivän kuluessa sen jälkeen, kun äänet on laskettu ja jos kyllä-äänet voittavat.

Päätökseen tuskin vaikuttaa se, että aluehallinnon mukaan vain 2,2 miljoonaa eli 42 prosenttia Katalonian 5,3 miljoonasta rekisteröidystä äänestäjästä käytti oikeuttaan.

Mitä siitä seuraa?

Saattaako itsenäisyyden julistaminen pelata itse asiassa Espanjan keskushallituksen pussiin?

Itsenäisyyden kannattajat ovat parhaimmillaankin olleet mielipidemittauksissa vain täpärästi niskan päällä. Jos kansanäänestys ja sitä edeltävä kampanjointi olisivat tapahtuneet ilman häirintää ihanneoloissa ja äänestysprosentti olisi noussut korkeaksi, vastustajat olisivat hyvinkin saattaneet voittaa – kuten kävi Skotlannissa kolme vuotta sitten syyskuussa 2014.

Äänestyspäivän kahakoiden jälkeen tunteet ovat kuumina, sekasorto suurta, haavat ja kuhmut jomottavat. Se tarkoittaa, että myös vastustajien ärtymys itsenäisyydellä ilakoimisesta saattaa terävöityä toisenlaiseksi kuin rauhanomaisissa oloissa olisi ollut lupa odottaa.

Itsenäisyysjulistus voi laukaista Kataloniassa voimakkaita vastamielenosoituksia – eikä ole epäilystäkään, etteikö Espanjan keskushallitus ruokkisi vastatoimia ja pyrkisi hyödyntämään niitä. Ehkä edes jopa välittämättä siitäkään että ne paisuisivat väkivaltaisiksikin.

Miten ”kapinoijia” rangaistaan?

Onko hallituksella tällä hetkellä halua, uskallusta tai kykyä kurittaa ”lain edellyttämällä tavalla” kansanäänestyksen puuhamiehiä eli koko Katalonian aluehallintoa sekä lähes kaikkia alueen pormestareita, kaupungin- ja kunnanjohtajia?

Tai koulunsa äänestyspaikoiksi tarjonneita rehtoreita?

Palomiehiä, jotka asettuivat muuriksi äänestäjien ja hallituksen kansanäänestystä estämään lähettämien poliisien väliin?

Ja mitä tehdään, jos syytetyt yksinkertaisesti kieltäytyvät saapumasta oikeuteen tai kiistävät saamansa rangaistukset?

Vangitaanko puolet katalonialaisista?

Entä paikallisia poliisivoimia?

Paikallisten poliisivoimien Mossos d’Esquadran kentälle lähetetyt poliisit toimivat pääasiassa ennakoiduilla ja kaikesta päätellen johtonsa opastamalla tavalla: ilmoittivat äänestäjille, ettei näillä ole Espanjan lain mukaan oikeutta äänestää ja vetäytyivät sitten sivuun.

Hallitus on jo tulkinnut tämän toimintatavan virkavelvollisuuksien laiminlyönniksi ja siviilitottelemattomuudeksi ja käynnisti jo äänestyspäivän aikana tutkinnan ja syyteharkinnan useita paikallisia poliisijohtajia vastaan.

Johtaako tämä kasvavaan kapinaan Mossosissa, ja käännyttääkö se paikallispoliisin entistä selvemmin Katalonian aluehallintoa puolustavaksi ”poliittiseksi poliisiksi”, jollaiseksi Madrid jo syyttää sitä?

Kestävätkö Espanjan talous ja euro?

Espanja on jo ilmoittanut ottavansa Katalonian avaintoiminnat määräysvaltaansa. Se maksaa, ja se kangistaa hallintoa ja taloutta.

Jos kriisi pitkittyy, sillä on ilman muuta vahingolliset seuraukset maalle, joka on vasta hitaasti toipumassa syvästä ja vaikeasta talouskriisistä ja sen aikaan saamasta joukkotyöttämyydestä.

Vauran ja teollisesti pitkälle kehittyneen Katalonian uurastus on ollut tämän elpymisen avaintekijä. Jos se häiriytyy, Espanja voi pudota uudelleen lamakurimukseen.

Se taas heijastuu vääjäämättä myös euroon, jonka asemaa kalvaa edelleen Kreikan romahdus ja myös Italian ei enää niin piilevä pankkikriisi.

Niin, ja miten käy Barçan?

FC Barcelona joutui jo 1. lokakuuta pelaamaan liigapelinsä Las Palmasia vastaan tyhjille katsomoille kansanäänestyksen levottomuuksien takia.

Jos kriisi laajenee, se on kuitenkin pientä.

Miten käy europelien? Potkitaanko Barça La Ligasta, jos Katalonia julistautuu itsenäiseksi?

Entä pysyykö joukkue yhtenäisenä? Sen pelaajat ja fanit ovat antaneet viime kuukausina eri suuntaisia lausuntoja Katalonian asemasta ja kansanäänestyksen oikeutuksesta.

Vamos a ver. Pian nähdään.