Brittidiplomaatteja hirvittää: brexit tuhoaa maan maineen ja suhteet – Aasialaissijoittajat tähyävät nyt Ranskaan ja Saksaan

Senioridiplomaatit pelkäävät, että edessä on ikuisuuksia kestävä epävarmuuden aika, brexternity.

Brexit
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brittidiplomaatit varoittavat, että brexit-kaaoksen jatkuessa Britannian asema investointikohteena ja vakavasti otettavana yhteistyökumppanina muuttuu yhä heikommaksi.

Kokeneen brittidiplomaatin Scott Wightmanin mukaan Britannian uskottavuus on brexitin myötä kärsinyt peruuttamatonta vahinkoa, jota hallitus Lontoossa ei tunnu lainkaan ymmärtävän. Wightman on juuri päättänyt vuonna 2015 alkaneen kautensa Britannian asiainhoitajana Singaporessa.

Hän on aikaisemmin palvellut maataan diplomaattina myös Pekingissä, Pariisissa ja Roomassa sekä suurlähettiläänä Etelä-Koreassa. Wightman toimi vuodet 2008-2010 Britannian ulkoministeriön Aasian-Tyynenmeren osaston johtajana.

 

Julkisuuteen on vuodettu Britannian ulkoministeriön luottamuksellinen raportti. Sen mukaan Wightman varoittaa Britannian hallituksen elävän joko tietoisesti tai tiedostamattaan illuusiossa, että brexit toisi kiinteämmät siteet muun muassa juuri Singaporeen.

Kun ulkoministeri Jeremy Hunt vieraili Singaporessa tammikuussa 2019, hän julkisti näyttävin menoin hankkeen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Singaporen suhteiden tiivistämisestä.

Wightmanin mukaan todellisuus on juuri päinvastainen. Käytännölliset aasialaiset odottavat kumppaneiltaan vakautta, käytännön järkeä, suvaitsevaisuutta ja realistisuutta. Britannia on hänen mukaansa aasialaisten silmissä luopunut näistä kaikista, ja siksi todelliseen yhteistyöhön maan kanssa liittyy kestämättömiä poliittisia ja taloudellisia epävarmuustekijöitä.

Aasialaissijoittajien silmissä Britannia on nykyisellään kasvava riski, ja investointikohteina Euroopassa sen ovat korvaamassa erityisesti Saksa ja Ranska.

Wightman kirjoittaa, että brexitin tuomasta poliittisesta sekasorrosta huolimatta Britannian ulkoministeriön henkilökunta saa  jatkuvasti aikaan pieniä ihmeitä Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi niin maailmalla kuin kotonakin.

Tästä holimatta lopputulos on Yhdistyneen kuningaskunnan maineen kannalta murheellinen. Niin Singaporen kuin muidenkin Aasian maiden hallituksissa pyöritellään päätä ja ihmetellään, kuinka Britannian poliittiset johtajat ovat päästäneet maansa romahtamaan nykyisen kaltaiseen alennustilaan.

 

Wightmanin käsitykset jakaa todennäköisesti suurin osa brittidiplomaateista, mutta asiasta puhuminen on aktiividiplomaateille vaikeaa; he edustavat virallisesti hallitustaan asemamaissaan.

Muun muassa Brysselin käytäväkeskusteluissa käytännössä kaikkien brittidiplomaattien kanta brexitiin on kielteinen, mutta he varovat sanomasta sitä virallisesti. Julkinen poikkeaminen hallituksen linjasta katkaisee helposti uran.

Niille, jotka eivät enää pelkää uransa puolesta, totuuden puhuminen on helpompaa. Helmikuussa 2019 neljäkymmentä Britannian entistä suurlähettilästä ja asianhoitajaa lähetti pääministeri Theresa Maylle avoimen kirjeen. Siinä he varoittivat, että brexit-kaaos on johtanut maan kansalliseen kriisiin, joka on jo tuhonnut peruuttamattomalla tavalla sekä Britannian kansainvälistä vaikutusvaltaa että sen herkkiä taloussuhteita eri puolilla maailmaa.

Eläkeläisdiplomaattien mukaan koko brexit-prosessi pitäisi panna jäihin siihen saakka, kunnes Britanniassa on selvinnyt, mitä erolla tavoitellaan, johtaako EU-ero tavoitteen toteutumiseen ja mikä on eron hinta. Kun vaihtoehdot ovat selvillä, kansalta pitäisi kysyä uudestaan, haluavatko he todella brexitin seurauksineen.

Senioridiplomaattien mukaan hallituksen kyvyttömyys asettaa brexitille realistisia tavoitteita on johtamassa sekä kansalaiset että yritykset loputtomaan epävarmuuden aikaan, brexternityyn. Siinä ikuisuudessa ero ilman sopimusta tai hylätyn erosopimuksen hyväksyminenkin olisivat vain lähtölaukaus vuosikausien neuvotteluihin ja uudelleenneuvotteluihin Britannian tulevaisuuden asemasta.