Kuusi arvoasuntoa, kaksi huvilaa ja harvinainen tontti: Putinin naisystävänä pidetyn Alina Kabajevan perheen omaisuus hämmästyttää

Kabajevaa pidetään tulevana rouva Putinana. Hänet tunnetaan myös Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustajana ja media-alan yrittäjänä.

Venäjä
Teksti
Maarit Uber
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän presidentti Vladimir Putin on vihjannut menevänsä vielä uudelleen naimisiin.

Putinin naisystävistä on liikkunut Venäjällä säännöllisesti huhuja varsinkin Putinin erottua puolisostaan Ljudmila Putinasta vuonna 2013.

Huhuja on riittänyt etenkin Putinista ja ex-olympiavoimistelija Alina Kabajevasta. Kabajevan ja Putinin suhteen huhutaan alkaneen jo vuosia ennen Putinin avioeroa.

Kabajevaa pidetään todennäköisenä tulevana rouva Putinana. Hänet tunnetaan myös Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen pitkäaikaisena kansanedustajana ja media-alan yrittäjänä. Putinin lähipiiri on auttanut häntä liiketoimissa.