EU siunaa orjakaupan Libyassa – ”Kun meistä ei enää ole heille hyötyä, meidät heitetään pois”

Italia kyllästyi Välimeren yli tuleviin siirtolaisiin. Eurooppaan pyrkijät sullotaan nyt vankileireille Libyassa ja heillä tehdään bisnestä.

Euroopan unioni
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nuori äiti, Princess, makaa likaisella patjalla lattialla, kyljessään kahden viikon ikäiset kaksosvauvat. Vauvoille ei ole vaippoja eikä äidillä riittävästi ruokaa, ei edes juomavettä. Haju tilassa on kuvottava.

Princess kertoo italialaistoimittajalle paenneensa miehensä kanssa terroristijärjestö Boko Haramia Nigeriasta. Lasta odottanut pariskunta oli päättänyt, että heidän jälkeläisensä ei tarvitse kasvaa jatkuvassa pelossa. Mutta merimatka Italiaan päättyi lyhyeen Libyan rannikolla eikä Princess tiedä, mihin tyrmään hänen miehensä on työnnetty. Hän ei tiedä olevansa kaksosten isä.

Pidätyskeskuksen naistenosastolle on Princessin lisäksi suljettu yli 350 naista ja kymmeniä lapsia. Lapsia on myös syntynyt keskuksen lattioille. Lääkäriä paikalla ei ole nähty.

Princess ja muut afrikkalaiset on ”pelastettu” mereltä. Virallisesti he odottavat palautusta kotimaahansa.

Miesten olot ovat vieläkin pahemmat. Pieniin selleihin on ahdettu jopa 50 miestä. He ovat lukkojen takana vuorokauden ympäri ja saavat ruokaa ja vettä vain sen verran, että pysyvät hengissä.

Gambiasta lähtenyt Phil ystävineen on ollut kaltereiden takana kahdeksan kuukautta.

”He hakkaavat ja kiristävät meitä”, Phil kertoo vartijoista.

”Meitä käytetään orjatyössä, ja kun meistä ei enää ole heille hyötyä, meidät heitetään pois”, hän sanoo syyskuussa julkaistussa Middle East Eye -verkkolehden haastattelussa.

Niin nigerialainen Princess kuin gambialainen Phil ovat Libyan virallisissa pidätyskeskuksissa. Niitä on 24 eri puolilla maata. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan niihin on suljettu arviolta 5 000 ihmistä.

Lisäksi on kymmeniä eri asejoukkojen hallitsemia keskuksia. Niihin ei ulkopuolisilla ole asiaa. Kussakin keskuksessa voi olla teljettyinä useita satoja siirtolaisia. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon.

Ihmisiä on sullottu lukittuihin peltikontteihin, jotka ovat kesällä tulikuumia ja talvella jäätävän kylmiä. Yöaikaan kontteja tyhjenee, eikä kukaan tiedä, minne niiden asukkaat katoavat.

Libyan ruumishuoneet ovat ääriään myöten täynnä.

YK-järjestöt ovat toistuvasti vaatineet kansainvälistä yhteisöä puuttumaan Libyan tilanteeseen.

”Aseryhmien ylläpitämät pidätyskeskukset ovat pakkotyöleirejä, ryöstövankiloita. Tuhansille siirtolaisnaisille ja -lapsille vankilat ovat raiskauksen, väkivallan, seksuaalisen hyväksikäytön, nälän ja jatkuvan hyväksikäytön helvettejä”, Unicef viestitti alkuvuodesta.

YK:n pakolaisjärjestö vaatii pidätyskeskusten välitöntä sulkemista, niiden asukkaiden vapauttamista ja sijoittamista avoimiin vastaanottokeskuksiin, joihin YK voi toimittaa ruokaa, suojaa ja apua.

Ihmisten mielivaltainen telkeäminen hirvittäviin oloihin on täysin tuomittavaa, YK-johtaja Filippo Grandi totesi vierailtuaan syyskuussa Libyassa.

YK:n ihmisoikeuskomission johtajan Zeid Ra’ad al-Husseinin mukaan Libyan ruumishuoneet ovat ääriään myöten täynnä. Ja autiomaasta, metsistä ja rannoilta ruumiita löytyy jatkuvasti lisää.

Valtaosa Eurooppaan pyrkijöistä tulee nyt Länsi-Afrikan maista kuten Nigeriasta, Guineasta, Gambiasta ja Norsunluurannikolta. Aasiasta lähteneet ovat lähinnä bangladeshilaisia.

Vaatimukset ihmisten vapauttamiseksi ovat kuuluneet kuuroille korville. Libyan asejoukkiot, salakuljettajat ja maan rajavartiosto ovat luoneet siirtolaisista tuottavan bisneksen. Rajavartioston kerrotaan luovuttavan mereltä pelastamiaan lähtijöitä aseryhmille. Nämä puolestaan myyvät ihmisiä eteenpäin orjatyöhön.

Siirtolaisia pahoinpidellään, mereltä pelastettuja on ammuttu ja heiltä kiristetään rahaa, myös kiduttamalla. Asejoukkiot ovat videoineet kidutuksia ja lähettäneet kuvamateriaalia perheille Facebookissa ja Whatsapp-viesteinä rahalähetysten vauhdittamiseksi.

”Ketkään muut kuin kadonneiden ihmisten perheet eivät tunnu välittävän näiden ihmisten kohtaloista”, YK:n ihmisoikeuskomission johtaja Zeid kirjoitti syyskuussa YK:n sivustolla.

Järjestöt sanoivat, että syytökset ovat roskaa.

Välimeren pohjoisrannalla Italiassa sisäministeri Marco Minnitillä on syytä iloon. Meren yli tulevien siirtolaisten määrä on kolmen viime kuukauden aikana romahtanut lähes neljäsosaan viime vuoden tasosta. Kun vuosi sitten heinä-, elo- ja -syyskuussa tulijoita oli yhteensä 68 000, on heitä samana ajanjaksona tänä vuonna tullut vain 19 500.

Luku antaa myös osviittaa siitä, kuinka moni on mahdollisesti teljettynä libyalaistyrmässä.

Italia yritti kahden vuoden ajan saada EU-kumppaninsa ottamaan enemmän vastuuta siirtolais- ja pakolaisasioiden hoidosta. Huonolla menestyksellä. Erityisesti Ranskan nihkeä asennoituminen taakanjakoon on ärsyttänyt italialaisia.

Heinäkuussa sisäministeri Minniti ilmoitti, että linja muuttuu. Keskusta-vasemmistolaisen hallituksen johtama maa alkoi kouluttaa ja varustaa Libyan rannikko- ja rajavartiostoa. Niiden tärkein tehtävä olisi vastaisuudessa estää veneiden lähtö Libyan aluevesiltä kohti Italiaa.

Tähän ja Libyan etelärajan vahvistamiseen Minniti sai EU:lta heinäkuussa 46 miljoonaa euroa.

Samalla Italia rajoitti pelastustyötä tekevien kansalaisjärjestöjen toimintaa merellä. Kesän lopulla jo kolme keskeistä järjestöä – Lääkärit ilman rajoja, Pelastakaa Lapset ja saksalainen Sea Eye – vetivät pelastusaluksensa Välimereltä. Niiden mukaan Libyan rannikkovartiosto oli ampunut pelastajia kohti, kun nämä olivat yrittäneet nostaa merihädässä olevia ihmisiä alukseen.

Libya ja Italia syyttivät järjestöjä yhteistyöstä ihmissalakuljettajien kanssa. Järjestöt sanoivat, että syytökset ovat roskaa. Aiempina vuosina järjestöt ovat pelastaneet 40 prosenttia Välimerellä merihätään joutuneista tulijoista.

 

Marco Minniti – entinen huippuvakooja ja entinen kommunisti – on ottanut Libyan siirtolaisvirran pysäyttämisen henkilökohtaiseksi tehtäväkseen. Hän on matkustanut toistuvasti Italian entiseen siirtomaahan ja luonut kontaktit paikallisjohtajiin. Heidän kauttaan Minniti on onnistunut sitouttamaan Libyan aseryhmiä ja salakuljettajia yhteistyöhön.

Palkinnoksi aseryhmät saavat rahaa ja varusteita YK:n tunnustamalta Tripolin hallitukselta – joka puolestaan saa EU-rahaa suoraan Italialta.

Sisäministeri Minniti kiistää jyrkästi, että Italia maksaisi aseryhmille tai ihmissalakuljettajille. Sen ei tarvitsekaan näin tehdä. Tripolin hallitus hoitaa välityksen.

Käytännössä Eurooppa on siis palkannut portinvartijoiksi samat joukkiot, jotka hyötyvät siirtolaisten kiristämisestä, orjuuttamisesta ja nälkiinnyttämisestä.

”Siirtolaisvastaisia tunteita patoava Eurooppa on niin päättäväisesti estämässä ihmisten pääsyn Italiaan, että se on hylännyt ihmisoikeudet”, kirjoitti The New York Times pääkirjoituksessaan 25. syyskuuta.

International Crisis Group -järjestön tutkija Claudia Gazzini varoittaa, että libyalaisille asejoukoille maksaminen on lyhytnäköistä. Ne voivat tyytyä palkkioihinsa tällä viikolla, mutta jo ensi viikolla vaatia lisää. Ja jos vaatimukseen ei suostuta, ne työntävät siirtolaisveneet jälleen merelle. Se on vanha kikka, jota jo edesmennyt Libyan diktaattori Muammar Gaddafi käytti onnistuneesti kiristääkseen Italialta lisää rahaa.

Libya vajosi kaaokseen vuoden 2011 kansannousussa. Maata yli 40 vuotta hallinnut Gaddafi surmattiin, ja maa on edelleen kolmen kilpailevan ryhmän hallussa. Näistä ryhmistä YK tunnustaa Tripolissa istuvan pääministeri Fayez Seraj’n hallituksen. Sisällissodan seurauksena yli 230 000 libyalaista on edelleen paossa oman maan sisällä. Libyassa asuu runsas kuusi miljoonaa ihmistä.

Asejoukkioiden tukeminen ruokkii Claudia Gazzinin mukaan Libyan hajanaisuutta entisestään ja rapauttaa Tripolin heikon hallituksen asemaa.

Merellä pysäytettyjä nuoria miehiä kuljetetaan Guaraboulin rantakaupungissa pidätyskeskukseen.
Merellä pysäytettyjä nuoria miehiä kuljetetaan Guaraboulin rantakaupungissa pidätyskeskukseen. © Mahmud Turkia / AFP / LK

Italian sisäministerille saattaa kelvata kuitenkin myös muutamien kuukausien pikavoitto. Italiassa järjestetään parlamenttivaalit ensi keväänä, ja hallitus pelkää, että populistinen äärioikeisto ponnistaa vaalivoittajaksi, jollei siirtolaisasiaa saada rauhoitettua.

Italiaan on saapunut neljän vuoden aikana liki 600 000 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa, tämän vuoden aikana 100 000. Kun Italia kamppailee jo nyt maahan tulleiden majoittamisen, ruokkimisen ja lääkitsemisen huolehtimisesta edes siedettävällä tavalla, Libyan pidätyskeskusten olot tuntuvat italialaisista perin kaukaisilta ongelmilta.

Sisäministeri Minnitin tiukka linja on italialaisille mieleen. Häntä kutsutaan yleisesti šeriffiksi, ja jotkut povaavat hänestä jo seuraavan hallituksen pääministeriä – sikäli kuin hänen sosiaalidemokraattinen puolueensa pärjää vaaleissa alkuunkaan.

Tuottoisan bisneksen lopettaminen ei asejoukkoja kiinnosta.

EU-maiden johtajissa Euroopan rajavalvonnan ulkoistaminen Välimeren etelärannalle herättää ristiriitaisia tunteita.

Yhtäällä iloitaan siitä, että Välimereen ei enää huku tuhansia ihmisiä eikä Euroopan rannoille rantaudu laivakaupalla turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia. Kuvat vuoden 2015 hallitsemattomista väestönliikkeistä Euroopan sisällä ovat painuneet verkkokalvoille – painajaista ei haluta nähdä uudelleen.

Toisaalta jokainen tietää, että ihmisten lukitseminen kontteihin Libyassa on kestämätöntä. Vedenpitävä ratkaisu edellyttää katseen siirtämistä Libyasta etelämpään.

Heinäkuussa asiaan puuttui Ranskan tuore presidentti Emmanuel Macron. Hän kutsui Pariisiin Tripolissa valtaa pitävän Libyan pääministerin Fayez Seraj’n sekä maan itäosia hallitsevan kapinalliskomentajan Khalifa Haftarin.

Tästä italialaiset eivät pitäneet. Vain muutama päivä aiemmin komentaja Haftar oli vannonut pommittavansa Italian sotalaivoja, jos ne tulevat Haftarin hallitsemille vesille. Haftarin epäillään myös syyllistyneen sotarikoksiin, kun hän on määrännyt vankien mielivaltaisia teloituksia viime ja tänä vuonna. Pariisissa Haftar ja Seraj neuvottelivat ja kättelivät, mutta varsinaista rauhaa tapaaminen ei tuottanut.

Elokuun lopulla Macron isännöi Pariisissa vielä EU:n ja Afrikan välistä huippukokousta, jossa Italian, Ranskan, Saksan ja Espanjan sekä Libyan, Tšadin ja Nigerin johtajat sopivat, että ihmissalakuljettajien verkostot tuhotaan ja tulijat pysäytetään jo selvästi ennen kuin he saapuvat Välimeren etelärannalle.

Kokouksessa myös sovittiin, että Libyaan jumiutuneet laittomat siirtolaiset palautetaan turvallisesti kotimaihinsa. Suojelua tarvitseville etsitään uusi sijoitusmaa.

Lisäksi EU-johtajat lupasivat tukea afrikkalaisten läpikulkumaiden rajavalvonnalle. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat turvapaikanhakijat voisivat vastaisuudessa jättää hakemuksensa jo Afrikassa.

YK:n pakolaisjärjestö on jo vedonnut, että EU ottaisi vastaan 40 000 Libyassa ja sen lähimaissa olevaa ihmistä, jotka on jo tunnistettu pakolaisiksi. EU:n komissio on ilmoittanut tukevansa näiden pakolaisten sijoittamista Euroopan maihin.

 

Tulpan siirtäminen maa kerrallaan yhä etelämmäksi ei sekään ratkaise ongelmaa. Viime kädessä kyse on siitä, miten luoda sellaiset olot Afrikan mantereelle, että ihmisten ei tarvitse lähteä hengenvaaralliselle matkalle paremman tulevaisuuden toivossa.

Pariisin-kokoukseen osallistuneet Libyan, Tšadin ja Nigerin presidentit muistuttivat Saksan liittokansleria Angela Merkeliä ja Macronia siitä, että ihmisiä ajaa liikkeelle ennen kaikkea köyhyys. Vain puuttumalla siihen voidaan lähtöpaineita vähentää pysyvästi.

Euroopan maat ovat nyt valinnan edessä. Jos Afrikasta ei haluta hallitsematonta siirtolaisaaltoa Eurooppaan, EU:n pitää massiivisesti satsata näiden yhteiskuntien kehittämiseen. Toimivia ohjelmia kuten EU:n Afrikka-hätärahasto on jo perustettu. Niihin vain ei tahdo herua rahaa jäsenmailta.

EU:n pakolaisasioista vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos muistutti syyskuussa Brysselissä jäsenmaiden sisäasiainministereitä Euroopan todellisuudesta.

”Eurooppa on vanheneva manner: meidän täytyy tunnustaa se, että laillisesta siirtolaisuudesta on tulossa taloudellemme ja yhteiskunnillemme välttämätöntä. Laillisia keinoja päästä Eurooppaan on vahvistettava.”

Kiireellisin tehtävä on kuitenkin saada Libyan konteissa ja selleissä viruvat ihmiset päivänvaloon ja kirjoille. Tämän tehtävän EU on jättänyt YK:n pakolaisjärjestölle sekä IOM:lle ja antanut siihen rahoitusta.

Keskusten sulkeminen on helpommin sanottu kuin tehty. Järjestöjä vastassa ovat entistä paremmin varustautuneet asejoukot, kiitos EU:n.

Tuottoisan bisneksen lopettaminen ei asejoukkoja kiinnosta.