Mies, joka rikkoi Yhdysvaltain politiikan, on nyt ehdolla Trumpin ulkoministeriksi

Newt Gingrichin piti olla jo pölyttyvää historiaa, mutta nyt republikaanipuolueen uudistaja on jälleen pinnalla.

Donald Trump
Teksti
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Newt Gingrich on eräs republikaanisen puolueen mielenkiintoisimpia ajattelijoita sekä kiinnostavimpia hahmoja. Mutta hänen aikansa on väistämättä ohi.”

Näin kirjoitti Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula Suomen Kuvalehden blogissa vuonna 2011.

Kun Donald Trumpin voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit, vanhat ennusteet ovat kuitenkin lakanneet toimimasta ja Newt Gingrich on pulpahtanut jälleen pinnalle kuin korkki: Gingrichiä on pidetty yhtenä vaihtoehtona USA:n seuraavaksi ulkoministeriksi.

 

Vuonna 2011 Newt Gingrich, republikaanipuolueen sisäpiiriläinen ja merkittävä vaikuttaja, oli vetäytynyt Yhdysvaltain päivänpolitiikasta jo hyvän aikaa sitten ja siirtynyt vanhemman valtiomiehen, tutkijan, kirjailijan ja Fox-kanavan vakiokommentaattorin rooliin.

Gingrichin pyrkimykset republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleihin nostivat hänet taas hetkeksi takaisin otsikoihin, mutta kesäkuussa 2011 hänen koko kampanjajohtonsa erosi ja marraskuussa 2012 Barack Obama voitti vaalit. Hetken Gingrichin aika näytti tosiaan olevan ohi.

 

Nyt Trump näyttää kuitenkin keräävän ympärilleen keskeisiä republikaanihahmoja, joilla on puolueessa pitkä historia. Newt Gingrichin historia politiikassa ulottuu vuoteen 1978, jolloin hän pääsi kongressiin kolmannella yrittämällä. Vuonna 1989 hänestä tuli republikaanien edustajaryhmän ”whip” eli puoluekurin valvoja.

Vuonna 1994 republikaanit saivat valtavan vaalivoiton, joka oli osin Gingrichin muokkaaman Contract with America -vaaliohjelman ansiota. Ohjelmassa esiteltiin muun muassa hallintoa kutistavia ja veroja alentavia uudistuksia.

Republikaanipuolue valtasi edustajainhuoneen ja senaatin demokraateilta ensimmäistä kertaa 40 vuoteen, ja Gingrich nousi edustajainhuoneen puhemieheksi. Siitä alkoi hänen todellinen työnsä amerikkalaisen päätöksentekojärjestelmän muuttamiseksi.

Donald Trump ja Newt Gingrich (oik.) vaalitilaisuudessa Cincinnatissa. Jo kampanjansa aikana Trump sanoi, että Gingrich tulee olemaan mukana hallinnossa. Kuva John Minchillo / AP / Lehtikuva
Donald Trump ja Newt Gingrich (oik.) vaalitilaisuudessa Cincinnatissa. Jo kampanjansa aikana Trump sanoi, että Gingrich tulee olemaan mukana hallinnossa. Kuva John Minchillo / AP / Lehtikuva © John Minchillo / AP / Lehtikuva

 

Gingrich oli aloittanut puolueensa uudistamisen aggressiivisemmaksi ja aktiivisemmaksi heti kautensa alussa. Tavoitteensa edistämiseksi hän esimerkiksi laati 133 suositeltavan sanan listan, joilla republikaanit voisivat puhuessaan erottaa demokraatit selkeästi itsestään.

”Helposti ymmärrettävää kontrastia” luotiin liittämällä sanoja ”vastapuoleen, heidän asiakirjoihinsa, ehdotuksiinsa ja puolueensa”. Lista suositteli tähän tarkoitukseen esimerkiksi ilmauksia mädättävä, sairas, liittoutunut byrokratia, ahne, korruptio, radikaali, suvaitsevainen ja omituinen.

 

Gingrichin merkittävin aikaansaannos oli kongressin viikkoaikataulun myllerrys. Aikaisemmin lainsäätäjät asuivat Washingtonissa ja tapasivat toisiaan perheineen viikonloppuisin. Puoluerajat ylittävä seurustelu vapaa-ajalla oli luonut Washingtoniin pikemminkin yhteistyön kuin kilpailun ilmapiirin.

Puhemies Gingrich kuitenkin uskoi, ettei republikaanien tulisi ”menettää kosketustaan äänestäjiinsä”, ja rohkaisi päättäjiä viettämään vapaa-aikaansa kotiseudullaan. Lainsäädäntötyötä lakattiin tekemästä maanantaisin ja perjantaisin, ja päätöksenteko jätettiin keskelle viikkoa.

Siihen päättyi republikaanien ja demokraattien keskinäinen seurustelu ja samalla myös yhteistyö kongressissa.

Demokraattien entinen edustajainhuoneen enemmistöjohtaja Steny Hoyer kuvaili Gingrichin filosofiaa puheessaan vuonna 2009 näin:

”Niin kauan kuin republikaanipuolue tekee yhteistyötä demokraattien kanssa ja saa läpi 20 tai 30 prosenttia haluamastaan, ja demokraatit pääsevät sanomaan ratkaisseensa ongelman molempien puolueden hyväksymällä ehdotuksella, amerikkalaisilla ei ole intoa vaihtaa maan johtoa.”

 

Demokraatit ja republikaanit alkoivat erkaantua aatteellisesti yhä kauemmas toisistaan viimeistään 1980-luvulla. Sen jälkeen republikaaneissa ei ole ollut liberaaleja eikä demokraateissa konservatiiveja, ja aatteellista keskustaa lähestyvä ajattelukin on lähes kadonnut.

Myös puolueiden kannattajat ovat sekä näkemyksiltään että elämäntyyleiltään yhä kauempana toisistaan. Eriytyminen on myös maantieteellistä: demokraattien kannattajat asuvat kaupungeissa, republikaanien maaseudulla. Sekä puolueiden kannattajat että edustajat kongressissa pitävät toisistaan entistä vähemmän.

Nykyään vain noin 9 prosenttia amerikkalaisista luottaa kongressiin. Sitä kritisoidaan polarisaatiosta ja puolueiden välisestä vihanpidosta. Päätöksenteko takkuaa. Pääsyynä siihen on pidetty juuri Gingrichin uudistuksia.