Donald Trump aloittaa presidenttinä – Nämä asiat hän lupasi panna kuriin heti ensimmäisenä työpäivänään

Maahanmuutto, ympäristörajoitukset, kauppasopimukset, lobbaajat, terveydenhuolto...

Donald Trump
Teksti
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Donald Trumpilla on edessään kiireinen ensimmäinen työpäivä Yhdysvaltain uutena presidenttinä, jos on uskominen hänen vaalilupauksiinsa. Hän vannoo virkavalansa tänään 20. tammikuuta klo 19 Suomen aikaa.

Tosin Trump näyttää jo aloittaneen ensimmäistä päivää koskevien suunnitelmiensa pyörtämisen.

Tiistaina 17. tammikuuta Trump ilmoitti lomailevansa ensimmäisen viikonloppunsa presidenttinä.

Donald Trump -suklaata.
Donald Trump -suklaata. © Marjo Tynkkynen

Hän ei tahdo hallinnollisten velvollisuuksien sekoittuvan virkaanastujaistensa juhlahumuun. Niinpä hän lykkää vallan kahvaan tarttumista lauantailta maanantaihin 23. tammikuuta.

Silloin kiinteistömoguli asettuu uuteen, soikionmuotoiseen työhuoneeseensa Valkoisen talon länsisiivessä ja aloittaa ”suon kuivaamisen”.

Trump on tehnyt äänestäjiensä kanssa sopimuksen, jossa luvatuista toimista moni kuuluu ensimmäisen päivän asialistalle. Hänen kampanjatiiminsä keskuudessa listaa on nimitetty Ensimmäisen päivän projektiksi.

Suunnitelma on lyhyesti sanottuna tämä: Trump viettää ensimmäiset tunnit allekirjoittaen papereita – ja pyyhkii pois edeltäjänsä Barack Obaman virkavuosien päätökset.

 

Ensimmäisen päivän projektin innoittaja on Trumpin kampanjatiimin mukaan Ronald Reaganin ensimmäinen viikko Valkoisessa talossa. Sen aikana Reagan alkoi vaalilupauksensa mukaisesti purkaa energian hinnan sääntelyä.

Myös Reaganin jälkeen tulleet presidentit, kuten Barack Obama ja George W. Bush, tekivät presidenttikautensa aloituspäivänä päätöksiä, jotka heijastivat heidän arvojaan.

Obama esimerkiksi kielsi ensimmäisenä päivänään kidutuksen.

Bush taas lakkautti abortteja tekevien ulkomaisten klinikoiden rahoituksen.

Donald Trump aikoo peitota ihailemansa Reaganin sekä määrässä että nopeudessa. Yhdessä ainoassa päivässä hän on luvannut korjata monta epäkohtaa.

Suomen Kuvalehti listasi, mitkä asiat Trump on luvannut muuttaa heti.

1. Laiton maahanmuutto

Tiukka linja maahanmuuttoon oli Trumpin tärkeimpiä vaaliteemoja. Hän lupasi maahanmuuttoviranomaisten karkottavan johdollaan laittomasti maassa oleskelevat rikolliset, joita on Trumpin oman arvion mukaan noin 2 miljoonaa.

”He saavat lähtöpassit ensimmäisenä päivänä. Ensimmäinen päivä, ensimmäinen tuntini toimistossa, ja ne ihmiset ovat poissa”, Trump lupasi kampanjakierroksellaan Phoenixissa elokuussa 2016.

Jo presidentti Obaman kaudella Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden virasto nosti rikollisten ja jengijäsenten karkottamisen tärkeysjärjestyksensä huipulle. Trump voi kuitenkin laajentaa viraston toimivaltaa entisestään.

Yksi keskeinen maahanmuuton rajoittamiseen liittyvä lupaus oli Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle rakennettava muuri.

Trump lupasi rakentaa mahtavan muurin, jonka tehtävä on pitää Meksikosta tulvivat aseet, huumeet, paperittomat rajanylittäjät ja muut ”pahat hombret” rajan eteläpuolella. Komeuden maksaisi Meksiko.

Ensimmäisenä päivänään Trump voi määrätä muurinrakennustyöt aloitettaviksi ja alkaa hiillostaa kaupunkeja, jotka suojelevat paperittomia maahantulijoita. Niin sanotut rauhoitetut kaupungit ovat jo alkaneet juonia tämän lupauksen varalta, ja Trump neuvonantajineen on sanonut, että muurin rakentamista lykätään.

Trump voi ilman kongressin hyväksyntää lakkauttaa Syyriasta saapuvien pakolaisten vastaanoton.

Obaman aloittamaa, laittomien maahantulijoiden lapsia suojelevaa ohjelmaa hän sen sijaan ei saa yhdessä päivässä torpattua.

2. Ympäristönsuojelun purkaminen

Valkoisen talon uusi isäntä on luvannut sallia ensimmäisenä työpäivänään lähes 2000 kilometrin pituisen raakaöljyputken rakentamisen Kanadan Albertasta Yhdysvaltain Nebraskan osavaltioon.

Putken vetämistä on perusteltu liittovaltion energiaomavaraisuuden turvaamisella ja talouden kohentamisella. Ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet Keystone XL -nimistä putkea muun muassa siksi, että pelkäävät sen hidastavan Yhdysvaltojen siirtymistä uusiutuvan energian käyttäjäksi. Suurin osa amerikkalaisista kannattaa putken rakentamista.

Trump pitää ilmastonmuutosta kiinalaisten keksintönä, jonka tarkoitus on vahingoittaa Amerikan taloutta. Niinpä presidentti on luvannut perua kaikki Yhdysvaltain YK-maksut, joilla on jotakin tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa.

Ilmaston suojelun sijaan hän aikoo käyttää rahat kotimaan tiestön ja muun infrastruktuurin kehittämiseen.

Trump on luvannut myös vapauttaa kotimaisen hiiliteollisuuden Obaman asettamista energiarajoitteista.

Hän voi toteuttaa lupauksensa sallimalla hiilikaivosten rakentamisen valtion omistamalle maalle Pohjois-Amerikan länsiosissa ja poistaa louhimisen rajoitukset idässä.

Lisäksi Trump voi purkaa myös viranomaisille asetetut ympäristö- ja ilmastovaikutusten arviointiin liittyvät säädäkset, joilla on pyritty ohjaamaan öljy- ja kaasuteollisuutta.

Eivätkä edes Valkoiseen taloon ja Yhdysvaltain sotilastukikohteisiin asennetut aurinkopaneelit ole turvassa Trumpilta.

3. Lobbauskielto

Trump on luvannut kuivata suon eli puhdistaa Washingtonin sitä saastuttavasta mädännäisyydestä. Työn on määrä alkaa heti ensimmäisenä päivänä.

Osana kuivatusta hän on luvannut lopettaa niin sanotun pyöröoviefektin, jolla poliittisen nimityksen saaneet virkamiehet ryhtyvät kautensa jälkeen lobbareiksi ja sen jälkeen taas virkamiehiksi.

Trumpin kielto estäisi poliittisen nimityksen saaneita lobbaamasta viiteen vuoteen viran päättymisen jälkeen. Obaman asettama lobbauskielto on kahden vuoden mittainen.

Trumpin lupauksen mukaan nimitetyt saisivat lisäksi elinikäisen lobbauskiellon ulkomaiden hallituksissa.

Nämä kiellot tuskin poistavat kaikkia entisten poliittisten virkamiesten vaikutusyrityksiä. Jo nyt monet virkaketkut ovat kiertäneet lobbausrajoituksia ryhtymällä konsulteiksi ja julkisten suhteiden strategisteiksi, joiden työ kovasti muistuttaa lobbaamista, mutta ei tarkkaan ottaen ole sitä.

 

Lisäksi Trump suunnittelee rajuja kutistuksia julkisen sektorin budjettiin.

Hänen työryhmänsä valmistelee yli 10 biljoonan dollarin leikkauksia julkiseen talouteen.

Ne kohdistuvat esimerkiksi Yhdysvaltain kauppa- ja ympäristöministeröiden sekä liikenne-, oikeus-, ja sisäministeriöiden rahoitukseen.

Leikkausten tarmokas veturi on Trumpin varapresidentti Mike Pence.

4. Työpaikat, työpaikat, työpaikat

Kansainväliset kauppasopimukset ovat Trumpin näkemyksen mukaan vieneet Yhdysvallat katastrofin partaalle.

Monenvälinen kauppapolitiikka on Trumpin mukaan johtanut siihen, että muut maat pitävät työpaikkoja menettävää Amerikkaa pilkkanaan.

Useita valtioita koskeva transatlanttinen yhteistyösopimuksen TPP saattaa tulla ensimmäisenä tiensä päähän.

Trump on luvannut pistää myös Meksikon ja Kanadan kanssa tehdyn kauppasopimus Naftan uuteen uskoon.

Kauppasopimusten tulevaisuus on yksin Trumpin käsissä, joten hän voi kuopata samana päivänä vaikka molemmat. Kongressi ei ole ratifioinut TPP-sopimusta, ja Naftan sopimustekstin mukaan yksi osapuoli voi lopettaa sopimuksen puoli vuotta ilmoituksensa jälkeen.

Trumpin lupaama Naftan ehtojen uudelleenneuvottelu ei kuitenkaan onnistu ilman Meksikon ja Kanadan yhteistyötä ja kongressin hyväksyntää.

Uusien ehtojen sopiminen voi viedä vuosia.

Sopimuksen muuttaminen voisi vahingoittaa monia amerikkalaisia yrityksiä ja maanviljelijöitä, joiden tuotantoketjut ja jakelujärjestelmät on rakennettu nykyisen sopimuksen varaan.

5. Terveydenhuoltouudistus

Trump lupasi ensin kumota ja sitten uudistaa Obaman terveydenhuolto-ohjelman, niin sanotun Obamacaren.

Trump on luvannut jokaiselle nykyistä edullisemman ja kattavamman sairausvakuutuksen, joka takaa kaikille pääsyn hoitoon. Hän ei ole kuitenkaan vielä tarkentanut, miten se käytännössä tapahtuu.

Useimpien terveydenhuollon muutosten läpiviemiseksi Trump tarvitsisi kongressin hyväksynnän. Ilman hyväksyntää hän voi kuitenkin puuttua joihinkin lain yksityiskohtiin.

Presidentti voi esimerkiksi sallia ohjelmaan nykyistä suppeammat sairasvakuutukset tai puuttua terveysviranomaisen politiikkaan, joka säätelee, mitä vakuutusyhtiöiden on saamallaan summalla katettava.

Uskonnolliset konservatiivit toivovat Trumpin poistavan ohjelmasta vaatimuksen vakuutusyhtiöiden korvaamasta ehkäisystä.

Presidentin oman puolueen väelle ei riitä terveydenhuoltojärjestelmän uudistaminen, vaan republikaanit tahtovat lakkauttaa ohjelman kokonaan.

Yllättävää yhteistyötä?

Trump voi ensimmäisenä päivänään allekirjoittaa täytäntöönpanomääräyksiä, jotka eivät edellytä kongressin hyväksyntää. Käytännössä Trumpin lupaukset eivät kuitenkaan saa täyttymystään ilman sen tukea.

Republikaanienemmistöisistä senaatista ja edustajainhuoneesta koostuva kongressi ei automaattisesti takaa tukea presidentin ideoille.

Trumpin ja tämän republikaanipuoluetovereiden välille on ehtinyt kehittyä katkeria ristiriitoja jo ennen presidentin virkaanastumista.

Trump saattaa kuitenkin löytää liittolaisia yllättävältä taholta: demokraateista.

Jos puolueiden välisen skisman ylläpitäminen ei nouse lainsäädäntötyön ohi, demokraatit ja Trump saattavat löytää yhteisen sävelen ainakin kauppapolitiikassa. Demokraatit ovat perinteisesti karsastaneet vapaakauppaa enemmän kuin republikaanit.

Demokraatit ovat yrittäneet pitkään kehittää liittovaltion teiden, siltojen ja muun infrastruktuurin kuntoa. Tähän asti remontti on seisahtanut republikaanien vastustukseen.

Lisäksi sekä Trump että demokraatit ovat vaatineet lääkkeiden hintojen laskemista ja vastustaneet sosiaaliturvan heikennyksiä.