Mitä voitolla tekisi?

Menestys välivaaleissa ei pelasta demokraatteja. He ovat löytäneet uusia nuoria kannattajia, mutta hinta voi olla työväenluokan menettäminen Trumpille.

Yhdysvallat 07.11.2018 20:45
Milka Valtanen

Texasin senaattoriksi pyrkineen Beto O'Rourken kannattajia El Pasossa vaali-iltana 6. marraskuuta. © ERIC GAY / AP / LEHTIKUVA

Tällä kertaa ennusteet ja mielipidemittaukset eivät pettäneet. Demokraattien voitto Yhdysvaltain kongressin välivaaleissa on selvä.

Puolue saavutti tiistaina 6. marraskuuta 2018 enemmistön edustajainhuoneeseen ja kasvatti kuvernööriensä määrää.

Demokraattien haaveet ”sinisestä aallosta” jäivät kuitenkin toteutumatta. Republikaanit pitivät enemmistön senaatissa ja onnistuivat jopa vahvistamaan sitä.

Se oli epätavallista.

Presidentin puolue ei yleensä onnistu kasvattamaan paikkamääräänsä välivaaleissa. 60 viime vuoden aikana niin on käynyt vain kahdesti.

Siksi presidentit eivät yleensä halua tehdä vaaleista kansanäänestystä omasta suosiostaan. Donald Trump halusi.

”Tämä oli republikaaneilta hyvin suuri saavutus, ja se on nimenomaan Trumpin saavutus”, Helsingin yliopiston dosentti Markku Ruotsila sanoo.

”Hän teki vaaleista omansa. Hän kiersi juuri niissä osavaltioissa, joista lisäpaikkoja senaatissa sitten tuli.”

Demokraateille vaalien asetelma ei ollut helppo.

Puolueen edustus kongressissa, osavaltioissa ja kuvernöörien toimistoissa oli vähäisin sataan vuoteen. Vaalipiirijako oli epäedullinen ja tilanne senaatissa vaarallinen: demokraattien oli puolustettava kahta kolmannesta senaatin auki olleista paikoista.

Puolue onnistui kuitenkin herättämään presidenttiin turhautuneet kannattajansa uurnille.

Vaalitulos merkitsee republikaanien yksinvallan loppua Yhdysvaltain kongressissa.

Enää demokraattien pitäisi päättää, mitä voitollaan tekisivät.

 

Uudesta kongressista uhkaa tulla riitainen. Demokraattien ainoa selkeä vaaliteema oli Trumpin vastustaminen.

Nyt puolue voi käyttää edustajainhuonetta presidenttiä vastaan.

”Palataan umpisolmuun. Nämä uudet voimasuhteet tarkoittavat sitä, ettei mitään konkreettista lainsäädäntöä saada aikaan”, Ruotsila sanoo.

Hän uskoo, että kummankin puolueen puheet kovenevat. Se vahvistaa Yhdysvaltain kahtiajakoa.

Samalla demokraattipuolue ajaa itseään entistä syvempiin ongelmiin.

”Näyttää siltä, että demokraatit menestyivät parhaiten niissä paikoissa, joissa he olivat laittaneet ehdolle mahdollisimman konservatiivisia ehdokkaita. Demokraattipuolue yritti liikkua vasemmalle, mutta se ei toiminut.”

 

”Se oli Bernie bros”, Joseph Crowleyn avustaja selitti. ”He tappoivat meidät.”

Edustajainhuoneen neljänneksi suosituin demokraatti oli juuri hävinnyt esivaalin 28-vuotiaalle baarimikolle: Politiikan ensikertalainen, Alexandria Ocasio-Cortez voitti New Yorkin heinäkuisessa äänestyksessä 20 vuotta kongressin alahuoneessa istuneen Crowleyn.

Ocasio-Cortez ajoi maahanmuuttovirasto ICE:n ja yksityisen vankilajärjestelmän lakkauttamista, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja kohtuuhintaista asumista.

Sosialistiksi itseään kutsuvaa, puertoricolaistaustaista Ocasio-Cortezia ei tukenut demokraattien perinteinen kannattajakunta: duunarit tai etniset vähemmistöt.

Häntä äänestivät korkeakoulutetut valkoiset, jotka olivat muuttaneet entisiin työläiskaupunginosiin, korottaneet asuntojen hintatasoa ja pakottaneet siten alkuperäiset asukkaat muuttamaan muualle.

Tiistaina 6. marraskuuta hänestä tuli nuorin kongressiin koskaan valittu edustaja.

Kaiken kaikkiaan kongressiin nousi tänä vuonna ennätysmäärä naisia.

Heistä useimmat olivat demokraatteja ja monet etnisten vähemmistöjen edustajia. He kampanjoivat koulutuksen, seksuaaliterveyden, maahanmuuton, aselakien kiristämisen ja ympäristön puolesta.

Demokraattien puolue-eliitti on hilautunut vasemmalle. Kaikki kannattajat eivät ole seuranneet perässä.

Sukupuoleen, uskontoon, etniseen taustaan ja identiteettiin keskittyvä politiikka on tuonut demokraateille uudenlaisia kannattajia.

He ovat keskivertoäänestäjää paremmin koulutettuja, paremmin toimeentulevia ja valkoisempia. He ovat myös paljon vasemmistolaisempia.

Tämä progressiivisten joukko järjestäytyi vuonna 2016 Vermontin senaattori Bernie Sandersin taakse. Heitä alettiin kutsua nimellä bernie bros, Bernie-veljet. He alkoivat vetää puoluetta vasemmalle.

Vieläkään poliittiset erot demokraattipuolueen eri laidoilla eivät ole suuria. Lähes kaikki edustajat haluavat puuttua taloudelliseen eriarvoisuuteen, korottaa rikkaiden verotusta ja minimipalkkaa sekä parantaa terveydenhuollon saatavuutta.

Puolue-eliitti on hilautunut hitaasti vasemmalle. Kaikki kannattajat vain eivät ole seuranneet perässä.

Demokraattien kannattajakunta on jakautumassa kahteen kerrokseen. Niiden välillä on entistä vähemmän yhteistä.

Puolueen perinteiset kannattajat, etniset vähemmistöt ja matalasti koulutettu työväenluokka, ovat selvästi konservatiivisempia kuin kaupunkien, rannikoiden ja yliopistokampusten liberaalit. He äänestävät sääntelyä ja laitonta maahanmuuttoa vastaan, eivät ympäristön, seksuaalivähemmistöjen oikeuksien tai hyvinvointivaltion puolesta.

Nuorille proggressiivisille ei taas kelpaa demokraattien nykyinen puolue-eliitti. Edustajainhuoneen ryhmänjohtaja Nancy Pelosi, 78, on liian vanha. Massachusettsin senaattori Elizabeth Warren omii alkuperäiskansojen identiteettiä.

Nuoret demokraatit haaveilevat ”vastarinnasta”.

Heitä kiinnostavat hyvinvointivaltio ja ilmainen korkeakoulutus, ja ennen kaikkea sukupuoli, seksuaalisuus, uskonto, identiteetti.

Puolueen kannattajille on käymässä kuten New Yorkin naapurustoille, jotka nostivat Ocasio-Cortezin kongressiin: valkoinen, kouluttautunut keskiluokka ajaa matalasti koulutettua työväestöä muualle.

”Latinot ja afroamerikkalaiset ovat arvoiltaan hyvin konservatiivisia. Identiteettipolitiikka ei puhuttele heitä.”

Demokraateilla on edessään vaikea valinta. Puolueen on joko hylättävä nuoret progressiiviset tai luovutettava demokraatteja perinteisesti kannattanut työväenluokka republikaaneille.

”Latinot ja afroamerikkalaiset ovat arvoiltaan hyvin konservatiivisia. Identiteettipolitiikka ei puhuttele heitä, vaan vieraannuttaa nämä ryhmät ennen pitkää”, Ruotsila sanoo.

Hän ennustaa, että puolue valitsee silti progressiivisen suunnan. Lyhyellä tähtäimellä siitä voi olla enemmän hyötyä.

”Mutta vähitellen, tulevien vuosikymmenten aikana konservatiivisemmat ryhmät erkaantuvat puolueesta.”

Erkaantuminen ”tavallisesta kansasta” on jo alkanut.

Vielä vuonna 2016 äänestäjistä 48 prosenttia uskoi demokraattiehdokkaiden edustavan amerikkalaista valtavirtaa. Vuonna 2018 näin uskovien osuus on enää 33 prosenttia.

Nyt 56 prosenttia uskoo, että demokraatit ovat menettäneet kosketuksensa siihen, miten amerikkalaiset ajattelevat. Vielä vuonna 2016 näin ajattelevien osuus oli 42 prosenttia. Kansalaisten luottamus demokraatteihin on laskenut suhteessa enemmän kuin heidän luottamuksensa republikaaneihin.

Toistaiseksi demokraattien puolue-eliitti on vähätellyt kannattajakunnan eriytymistä ja sen mahdollisia seurauksia.

Syitä ei ole tarvinnut etsiä puolueen sisältä, sillä heidän mielestään sellainen löytyy ulkopuolelta. Donald Trump on myrkyttänyt amerikkalaisen politiikan.

 

Yhdysvaltain seuraaviin presidentinvaaleihin on enää kaksi vuotta. Demokraateilla ei ole hajuakaan ehdokkaasta.

Edustajainhuoneen demokraattiryhmän johtaja, Nancy Pelosi on Yhdysvaltain historian suosituin naispoliitikko.

Pelosi on kerännyt joka toisen demokraattien vaalikampanjakomitealle lahjoitetun dollarin.

Edes republikaanien kalliit vastamainokset eivät ole murentaneet hänen suosiotaan.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen puolestapuhuja on kuitenkin monelle perinteiselle demokraattien kannattajalle liian edistyksellinen ja liian keskittynyt identiteettipolitiikkaan.

Progressiivisen siiven mielestä Pelosi taas on hallinnut liian kauan. Heidän mielestään Washingtonissa olisi jo uuden sukupolven vuoro.

Eihän demokraatti tulipunaista osavaltiota voittaisi. Mutta entä jos sittenkin?

Demokraatit tarvitsisivat nuoren, vetoavan ehdokkaan.

Sellaisen, kuin Beto O’Rourke, joka järjesti Texasissa välivaalien kiinnostavimman kamppailun.

Texasilaiset ovat äänestäneet senaattoreikseen pelkkiä republikaaneja 25 vuoden ajan.

Vuoden 2016 presidentinvaaleissa Donald Trump voitti Texasissa Hillary Clintonin 9 prosenttiyksiköllä. Barack Obaman sijasta Texas halusi Mitt Romneyn, sitä ennen John McCainin, ja 2000-luvun alussa ehdottomasti George W. Bushin.

Eihän demokraatti tulipunaista osavaltiota nytkään voittaisi.

Mutta entä jos sittenkin?

Mahdollisuus oli pieni, mutta kaihersi republikaaneja.

Demokraattien senaattoriehdokas, kongressin alahuoneen edustaja, 46-vuotias Beto O’Rourke oli vaalien puhutuin ehdokas.

Hän oli kiertänyt kaikki Texasin 254 piirikuntaa.

Hänen kampanjamainoksessaan esiintyi amerikkalainen country-legenda Willie Nelson.

Hänen kampanjansa keräsi lähes 70 miljoonaa dollaria: tuplasti enemmän kuin vastaehdokkan, senaattori Ted Cruzin – ja enemmän kuin kenenkään muun ehdokkaan koko vaaleissa.

Lisäksi republikaaneja huolestutti Cruzin maine.

Häntä inhotaan. Edes hänen puoluetoverinsa eivät viihdy hänen seurassaan.

”En vain pidä hänestä”, George W. Bush sanoi Cruzista vuonna 2015.

”Jos tappaisit Ted Cruzin senaatin lattialle, kukaan ei tuomitsisi sinua”, Cruzin kollega, republikaanisenaattori Lindsey Graham sanoi 2016.

”Hän on inhottava tyyppi”, Donald Trump luonnehti Cruzia samana vuonna.

”Kukaan ei pidä hänestä. Kukaan ei pidä hänestä kongressissa. Kukaan ei pidä hänestä missään, kunhan oppii tuntemaan.”

Video: Näin Ted Cruz pyrki republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuonna 2015.

Vaalipäivää edeltävään päivään mennessä jo lähes 5 miljoonaa texasilaista oli antanut äänensä. Se oli yli kaksi kertaa enemmän kuin vuoden 2014 välivaaleissa.

Myös äänestäjäksi rekisteröityneiden määrä kasvoi 1,6 miljoonalla, ja lähes 8 prosenttia annetuista ennakkoäänistä tuli uusilta äänestäjiltä.

El Pasossa, O’Rourken kotikaupungissa, ennakkoäänten määrä lähes oli melkein kaksi kertaa suurempi kuin 2016 presidentinvaaleissa annettujen äänten määrä yhteensä.

Mutta O’Rourken ponnistelut eivät riittäneet.

Cruz piti osavaltion otteessaan muutaman prosentin kaulalla.

Se Beton presidenttiehdokkuudesta.

”Hän hävisi”, Markku Ruotsila sanoo.

”Jos ei voita vaaleja edes kotiosavaltiossaan, niin sellainen on aika heikko ehdokas.”

Sisältö