Itse tapettu

Uhanalaisten eläinten ampuminen Afrikassa on kyseenalainen harrastus. Se on kuitenkin auttanut jopa elvyttämään katoavia lajeja.

Veri on tapana pyyhkiä pois ennen kuin trofeemetsästäjät asettuvat kuvaan saaliinsa kanssa. © MVPhotos

Savannin keskellä seisoo mies. Takana pöllyää keltainen hiekka ja horisontissa kasvavat akaasiat. Kainalossaan miehellä on kivääri ja jalkojen juuressa makaa leopardi.

”Trophy hunting”, suomeksi trofeemetsästys houkuttelee vuosittain tuhansia turisteja ampumaan villieläimiä Afrikan savanneille. Jahtimatkasta jää metsästysmuisto eli trofee, yleensä eläimen pää tai kallo, sarvet, hampaat tai talja.

Trofeemetsästäjä tavoittelee saaliiltaan näyttävyyttä: suuria sarvia, valtavaa ruhoa ja hurjaa hammaskalustoa. Suosituimpia saalistettavia eläimiä ovatkin olleet leijonat, pensas- ja isosarvikuonot, afrikannorsut, leopardit ja kaffelipuhvelit. Puhveleita lukuun ottamatta jokainen näistä lajeista on uhanalainen.

Metsästysmatkojen eettisyys nousee aika ajoin julkiseen keskusteluun: millä oikeudella vauraat länsimaalaiset ampuvat kehitysmaissa uhanalaisia eläimiä?

Sisältö