Suurin ahdinko on kameroilta piilossa

Afganistanilaiset tarvitsevat kiireesti humanitaarista apua. Ruoka ja vesi uhkaavat loppua.

ulkomaat 25.08.2021 07:30
Katri Merikallio
Afgaanit pyrkivät Pakistaniin Chamanin kaupungissa maiden rajalla 24. elokuuta.
Afgaanit pyrkivät Pakistaniin Chamanin kaupungissa maiden rajalla 24. elokuuta. © AFP/Getty Images

Kabulin lentokentällä vallitseva kaaos on maailman huomion keskiössä.

Kokonaan toisen mittaluokan hätä vallitsee kuitenkin eri puolilla sodan runtelemaa maata. YK arvioi, että puoli miljoonaa afgaania on joutunut pakenemaan kodeistaan, heistä 80 prosenttia on naisia ja lapsia.

Maata vaivannut poikkeuksellinen kuivuus on jättämässä sadon olemattomaksi. Unicefin mukaan lapsia kuolee jo nälkään. Joka kolmatta afgaanilasta uhkaa vakava aliravitsemus.

Jos ruoka ja vesi loppuvat, satojentuhansien ihmisten ainoa vaihtoehto on lähteä liikkeelle.

Afgaanien suuri enemmistö ei kuitenkaan voi paeta maasta. He kärsivät syrjäseuduilla kameroiden tavoittamattomissa. Nyt heitä auttanut hallinto on romahtanut ja merkittävä osa kansainvälisistä avustajista on poistumassa maasta.

Tilalle on noussut Taliban, joka vaikuttaa yhtä hämmentyneeltä voitostaan kuin muutkin.

Sisältö