Uzbekistanissa Araljärven tuho on ollut lähes täydellinen. Siellä vesistön kuivuminen jatkuu yhä.

Tulkaa aallot takaisin

Araljärven kuivuminen on maailman suurimpia ekokatastrofeja. Nyt Kazakstanissa järven pohjoisosaa on saatu hieman elvytettyä.

Uzbekistanissa Araljärven tuho on ollut lähes täydellinen. Siellä vesistön kuivuminen jatkuu yhä. © NAZARBAJEVIN YLIOPISTO
Aasia & Tyynimeri 01.11.2019 06:00
Teksti ja kuvat outi salovaara

Silmänkantamattomiin jatkuvalla jättömaalla laiduntaa muutama nauta. Entisen lahdenpohjukan rantapenkereellä ruostuu kaksi suurta satamanosturia.

Siellä on myös Neuvostoliiton aikaisia tyhjilleen jääneitä satamarakennuksia, varastoja ja kalankäsittelylaitoksia.

Pölisevän hiekan seassa pilkistää pala simpukankuorta muistona menneestä. Vain muutamia vuosikymmeniä sitten tässä lainehti maailman neljänneksi suurin järvi ja kuhisi vilkas kalastussatama.

 

Aralin kaupunki Luoteis-Kazakstanissa on todistanut yhtä maailman suurimmista ekokatastrofeista.

Kazakstanin ja Uzbekistanin rajalla sijainnut Araljärvi alkoi kutistua 1960-luvulla. Alun perin 68 000 neliökilometrin laajuisesta järvestä oli 1990-luvulla jäljellä enää kymmenesosa.

Neuvostoliitto hyödynsi luontoa ihmisen tarpeisiin riskeistä piittaamatta. Kun maa päätti 1950-luvulla kasvattaa merkittävästi puuvillan tuotantoaan, Araljärveen laskevien Syrdarja- ja Amudarja-jokien vesiä alettiin johtaa puuvillapelloille. Jokiuomiin jääneestä vedestä suuri osa haihtui ennen ehtimistään Araljärveen.

Neuvostotutkijat olivat varoittaneet ympäristökatastrofista. Heitä ei kuunneltu, sillä taloudellisia hyötyjä pidettiin ympäristöhaittoja suurempina.

Rantaviiva alkoi vetäytyä. Aluksi kalastajat seurasivat perässä rakentaen yhä uusia laitureita ja tukikohtia aina vain kauemmaksi kaupungista. Lopulta he antoivat periksi.

Ennen pitkää rantaviiva karkasi pahimmillaan sadan kilometrin päähän koillisrannalla sijainneesta Aralin kaupungista. Elintärkeä kalastuselinkeino tuhoutui. Maailmanpankin arvion mukaan kaikkiaan 40 000–60 000 Araljärven alueen kalastajaa menetti toimeentulonsa.

Jäljellä on kymmeniä tuhansia neliökilometrejä suolaista hiekkaa, joka sisältää puuvillantuotannossa läjäpäin käytettyjä lannoitteita sekä tuholais- ja kasvinsuojelumyrkkyjä.

Autiomaan tuulet lennättävät hiekkaa mukanaan jopa tuhansien kilometrien päähän, mutta eniten myrkyllisestä hiekkapölystä kärsivät paikalliset.

Ekokatastrofin vaikutuksia ovat korostaneet ilmastonmuutoksen kiihtyminen sekä yksinvaltaisen Kazakstanin yhteiskunnalliset ongelmat, kuten kunnollisen terveydenhuollon puuttuminen.

Terveysongelmat ovat yleisiä. Monet asukkaat näyttävät vuosikymmeniä ikäistään vanhemmilta.

Aralin aavikkokaupungin keskustassa vaeltavat naudat.

Aralin aavikkokaupungin keskustassa vaeltavat naudat. © Outi Salovaara

Nautalauma vaeltaa illalla Aralin pääkadun viertä kotiin.

Paikalliset asukkaat katselevat uteliaina muualta tulleita matkailijoita. Lapset huutavat ujon kiinnostuneina ”hello” ja kikattavat päälle. Harmaudesta nousee kultakupolinen minareetti, jonka rukouskutsu soi aamuisin kaupungin yllä.

Jätehuoltoa edustaa asutuksen välissä joutomaalla mustaa haisevaa savua tupruttava roskakasa. Kaikkialla leijuu poltetun kivihiilen katku.

Asukkaat tuntevat ilmastonmuutoksen nahoissaan. Kesät ovat käyneet sietämättömän kuumiksi, lämpötila nousee jopa 45 asteeseen. Talvella puolestaan voi olla 40 astetta pakkasta. Voimakkaat hiekkamyrskyt ovat entistä tavallisempia.

Ekokatastrofin terveysvaikutukset Araljärven alueella ovat olleet valtavia.

1990-luvun lopulla alueen lapsikuolleisuus oli maailman korkeimpia. Tilanne on edelleen huono.

Vuonna 2015 Almatyn kansallisessa yliopistossa valmistuneen tutkimuksen mukaan Aralin alueen lasten verestä löytyi lukuisia myrkkyjä kuten nikkeliä, kromia, strontiumia, bariumia ja uraania.

Lasten virtsassa oli DDT-hyönteismyrkkyä ja imettävien äitien äidinmaidossa suuria pitoisuuksia erittäin vaarallista kasvinsuojelumyrkkyä, elimistöön kertyvää ja syöpää aiheuttavaa TCDD:tä.

Sekä aikuiset että lapset kärsivät anemiasta, syövistä, munuaisongelmista ja epidemian tavoin levinneestä tuberkuloosista.

Kun paikalliset kertovat ikänsä, se usein hätkähdyttää: monet näyttävät vuosikymmeniä ikäistään vanhemmilta.

 

Aralin piirin kaupungintalo on kaupungin keskusaukion laidalla. Piirin nuori varakaupunginjohtaja Merei Meirbekov istuu isossa ja valoisassa työhuoneessaan toisessa kerroksessa.

Seinällä on yhä itsevaltaisen presidentin Nursultan Nazarbajevin muotokuva. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuodesta 1991 lähtien Kazakstania johtanut presidentti luopui virastaan nimellisesti viime maaliskuussa.

Meirbekov asettelee sanansa varovaisesti ja vastaa toimittajan kysymyksiin lukemalla avustajan hänelle antamia lunttilappuja.

”Kiitos silloisen presidenttimme Nursultan Nazarbajevin, vuonna 2000 käynnistyi hanke Pohjois-Aralin elvyttämiseksi ja Kokaralin padon rakentamiseksi. Pato valmistui 2008–2009”, Meirbekov sanoo.

Maailmanpankin tuella rakennettu pato pidättää Syrdarjan veden Araljärven pohjoisosassa. Sen valmistuttua pohjoisen Araljärven vesi nousi nopeasti.

Ennen patoa jäljellä ollut osa niin sanotusta Pienestä Araljärvestä oli syvimmillään 30 metriä. Nyt vedensyvyys on enimmillään 42 metriä, ja rantaviiva on palannut noin 15 kilometrin päähän Aralin kaupungista.

”Toivomme, että padon rakentamisen toinen vaihe toteutuisi. Sen ansiosta järvi olisi 48 metriä syvä, ja vesi tulisi jopa kilometrin päähän kaupungista”, Meirbekov sanoo.

Kazakstanin neuvottelut Maailmanpankin kanssa Kokaralin padon korottamisesta ja rahoituksesta ovat kesken.

Padon ohella Kazakstan on torjunut kuivumista istuttamalla entiselle järvenpohjalle 56 000 hehtaarin alueelle pensasmaisia saksaulipuita. Ne torjuvat eroosiota ja sitovat suola- ja myrkkypitoista hiekkaa.

Kalastuselinkeino elpyy. Merkittävin työllistäjä on
silti yhä satavuotias suolakombinaatti.

Aralin kaupungin merkittävin työllistäjä on suolakombinaatti, jonka suola kaivetaan läheisestä suolajärvestä.

Aralin kaupungin merkittävin työllistäjä on suolakombinaatti, jonka suola kaivetaan läheisestä suolajärvestä. © Outi Salovaara

Paikalliset tuntuvat suhtautuvan ekokatastrofiin tyynesti. Puheissa usein vilahtava fraasi ”kun täällä vielä oli järvi” on enemmän toteava kuin surkutteleva. Sen sijaan ihmiset ovat ylpeitä kaupungin historiasta.

Kaupungin kalastusmuseo sijaitsee entisen satama-alueen vanhassa kauppiastalossa. Päänäyttelytilan yhden kokonaisen seinän peittää maalaus, jossa riuskat kalastajat nostavat verkkoja veneeseen Aralin satama taustanaan.

Opas Zeinulla Abdijev esittelee museon aarretta: Leninin 1921 Aralin telakalle lahjoittamaa sorvia. Sorvi oli kiitos Aralin kalastajille siitä, että he lähettivät Leninin pyynnöstä 14 junavaunullista kalaa nälästä kärsineille vallankumouksellisille.

Aralissa on jo sijaa optimismille. Kalastuselinkeino ja sen myötä muu elinkeinoelämä on piristynyt.

Kaupunginjohdon ylpeydenaihe on vuonna 2010 toimintansa aloittanut ja startup-palkinnon saanut Aral SDO -yhtiö, jonka kalatuotteita viedään muun muassa Venäjälle, Kiinaan, Puolaan ja Ukrainaan.

Aralin merkittävin työllistäjä on kuitenkin edelleen vuonna 1925 perustettu Araltuz-suolakombinaatti, ruosteinen ja parhaat päivänsä nähnyt laitos kaupungin ulkopuolella. 1 200 työntekijän kombinaatti kaivaa suolaa läheisestä suolajärvestä ja jalostaa sitä muun muassa Venäjän markkinoille.

On vaikea saada tuoretta konkreettista tietoa siitä, onko pato vähentänyt sairastavuutta. Kazakstanilaisen tutkijaryhmän vuonna 2016 valmistuneen tutkimuksen mukaan esimerkiksi syövät ovat Aralin alueella edelleen yleisempiä kuin muualla Kazakstanissa.

Lisäksi paikallisilla ihmisillä sanotaan olevan edelleen runsaasti muun muassa hengityselinsairauksia.

Talouden elpyminen näkyy kaupungin laidalle nousevina uusina omakotitaloalueina. Kaupungissa on nyt noin 35 000 asukasta eli 5 000 enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Koko Aralin kaupunkipiirin alueella asuu noin 79 000 ihmistä.

 

Aral on kaikkea muuta kuin houkutteleva turistikohde. Käytännössä ainoa vetonaula ovat kadonneen Araljärven rantaan vuosikymmeniä sitten ruostumaan jääneet kalastajalaivojen raadot.

Hylkyjä nähdäkseen on syytä palkata autiomaan tunteva opas, jolla on nelivetoauto.

Varpumaisia matalia kasveja ja ruohotupsuja kasvava kumpuileva maasto jatkuu kaikkialla Aralin kaupungin ympärillä. Vain hevos- ja kamelilaumat laiduntavat loputtomassa autiudessa, ja kotkia ja haukkoja kaartelee taivaalla.

Puhelin- tai internetyhteyksiä ei ole. Ihmisestä muistuttavat vain ajoväylät, jotka käytännössä ovat autojen hiekkaan jättämiä painanteita.

Laivojen hylkyjä on aikoinaan ollut Kazakstanin puolella jopa satoja, mutta määrä on laskenut viime vuosina nopeasti. Paikallisten mukaan niitä on jäljellä enää kuusi. Kaikki muut on lupia kyselemättä sahattu kappaleiksi ja myyty teräksenostajille.

Noin puolet Araljärvestä sijaitsi Uzbekistanin puolella. Siellä hylkyjä on enemmän, mikä saa Kazakstanin matkailuyrittäjät manaamaan viranomaisten lepsua suhtautumista turistihoukuttimien säilyttämiseen.

Hylyt makaavat vesirajassa. Vesi on palannut Araljärven pohjoisrannassa Butakovinlahdella lähelle alkuperäistä rantaviivaa.

Takana kimmeltää rannaton Araljärvi, joka edelleen näyttää enemmän mereltä kuin järveltä. Sitä katsoessa on vaikea ymmärtää ekokatastrofin laajuutta.

Kuitenkin valtavia alavia alueita, missä nyt laiduntavat kamelit, peitti aiemmin vesi. Henkeäsalpaavan kauniita kanjonimaisia kallioita huuhtoivat Araljärven aallot.

Butakovinlahden rannalla kyyhöttää kalastajalaivojen tavoin hylätty Akespen kalastajakylä.

Kylässä asuu enää muutama ihminen, ja tuuli kasaa sinne Saharaa muistuttavia, hitaasti paikkaa vaihtavia dyynejä.

Kun järven tuho huipentui 1990-luvulla, kalastajakylästä katosivat työpaikat. Neuvostoliiton romahtaminen vuonna 1991 raunioitti julkiset palvelut ja vei viimeisetkin elämän mahdollisuudet.

Kyläläiset muuttivat pois tai yrittivät keksiä kalastuksen korvaavia elinkeinoja, kuten kamelien ja hevosten kasvattamista.

Kokaralin pato patoaa Syrdarja-joen veden Araljärven pohjoisosaan.

Kokaralin pato patoaa Syrdarja-joen veden Araljärven pohjoisosaan. © Outi Salovaara

Kylän tarina sai onnellisen käänteen Kokaralin padon ansiosta.

Reilun kilometrin päässä vanhasta Akespesta, hieman kauempana takaisin palanneen järven rannasta ja pahimpien hiekkamyrskyjen ulottumattomissa, on uusi Akespen kylä.

Runsaan 200 asukkaan kylän lähes kaikki talot on rakennettu padon jälkeen. Talot ovat kazakstanilaisittain siistejä ja hyväkuntoisia.

Kylässä on medpunkt, terveydenhoitoasema, josta saa alkeellista hoitoa. Hätätilassa ambulanssi hälytetään Aralin sairaalasta.

Autiomaan kylä tuntuu olevan maailman laidalla, mutta sosiaalinen media pitää täälläkin ihmiset ulkomaailmassa kiinni.

11-vuotias muotisuunnittelijan urasta haaveileva koululainen Šapagat Karibajeva kertoo olevansa aktiivinen Instagramin käyttäjä. Karibajeva seuraa muun muassa erilaisia vaatemerkkejä ja kauneusstudioita.

Siistiin koulupukuun pukeutunut Karibajeva on lounastauolla ja matkalla kotiin syömään koulukaverinsa Alija Hamzajevan kanssa.

Molempien tyttöjen isät ovat kalastajia. Karibajevan äiti on kotiäiti ja isona journalistiksi aikovan Alija Hamzajevan äiti on kyläkoulun opettaja.

Tytöt ovat tyytyväisiä elämäänsä Akespessa, mutta tuskin jäävät sinne.

”Isona haluaisin muuttaa pääkaupunkiin Nur-Sultaniin”, sanoo Karibajeva.

11-vuotiaat koululaiset Alija Hamzajeva (vas.) ja Šapagat Karibajeva asuvat Akespessa, mutta haaveilevat elämästä suurkaupungissa.

11-vuotiaat koululaiset Alija Hamzajeva (vas.) ja Šapagat Karibajeva asuvat Akespessa, mutta haaveilevat elämästä suurkaupungissa. © Outi Salovaara

Jotkut nuoret, kuten 22-vuotias Zarima Karašova ja hänen 27-vuotias puolisonsa Altembek Karašov, ovat halunneet jäädä. He asuvat Akespessa yksivuotiaan Jinglik-tyttärensä ja kaksivuotiaan Nurbek-poikansa kanssa.

Perheelle nousee parhaillaan uusi koti vanhan viereen.

”Talo valmistunee ensi vuonna. Joudun rakentamaan sitä itse, sillä rakentamisbuumin vuoksi rakentajia on vaikea saada”, sanoo Altembek Karašov.

Isänsä tavoin Karašov ansaitsee puolet elannostaan kalastuksella. Lopun aikaa hän on töissä Akespen ulkopuolella öljy-yhtiössä.

Zarima Karašova on esikoulun opettaja, mutta tällä hetkellä kyläkoulussa ei ole tarpeeksi esikoululaisia opetuksen järjestämiseksi. Hän on toistaiseksi kotona lasten kanssa ja sivutyönään kestitsee kotonaan Akespessa käyviä, laivanhylkyjä katsomaan tulleita turisteja.

Eteismäisessä tilassa on vaatimaton liesi, jolla Karašova laittaa ruokaa. Aasialaiseen tapaan ruoka tarjoillaan olohuoneen lattialla olevalta matalalta pöydältä, ja ruokailijat asettuvat istumaan pehmeälle matolle pöydän ympärille.

Kesken kaiken sisään hoippuu puhetuulella oleva humalainen naapurin mies ja haluaa liittyä seuraan. Karašovit patistavat hänet lempeästi ulos.

Altembek Karašov luettelee pitkän liudan kalalajeja, joita Araljärvestä jälleen saa: kuhaa, monneja, haukia, karppeja, toutainta…

Kalat hän myy paikalliselle pakastamolle, joka vie ne kalanjalostustehtaalle Araliin. Sieltä kala päätyy koti- ja ulkomaanmarkkinoille kuten Venäjälle, Puolaan ja Israeliin.

Nuori perhe on optimistinen.

”Kalan hinta ja kysyntä nousevat.”

Oman osansa pohjoisen Araljärven elvyttämiseksi on tehnyt Kamystybas-järven rannalla Kožarin kylässä sijaitseva kalankasvattamo noin 60 kilometrin päässä Aralista.

”Kasvattamo perustettiin 1966, kun järvi alkoi kadota. Lopulta jäljelle jääneestä vedestä olivat kadonneet kaikki muut kalat paitsi kampela”, kasvattamon johtaja Nurkabyl Kulanov sanoo.

Vedenpuute yhdessä veden haihtumisen kanssa aiheutti Araljärven suolapitoisuuden voimakkaan nousun, jota kalat eivät kestäneet.

”Kasvattamon tavoitteena oli tuhoutuvan järven kalakannan geeniperimän säilyttäminen. Muut ottavat järvestä, mutta me annamme järvelle”, Kulanov kertoo ylpeänä.

Valtion omistamalla kasvattamolla on kymmeniä kalalammikoita, joista talvilammikot ovat syksyllä vielä tyhjiä. Kesälammikoissa on karppeja, jotka tarpeeksi kasvettuaan pääsevät Araljärveen.

Kulanovin mukaan Araljärven pohjoisosassa elää nyt jo 25 eri kalalajia eli lähes yhtä paljon kuin ennen ekokatastrofia. Vain vaativan sammen palauttaminen ei ole toistaiseksi onnistunut.

Kožarin kalankasvattamo on säilyttänyt Araljärven kalojen geeniperimää ja kasvattanut kaloja istutettavaksi järven elpyneeseen osaan.

Kožarin kalankasvattamo on säilyttänyt Araljärven kalojen geeniperimää ja kasvattanut kaloja istutettavaksi järven elpyneeseen osaan. © Outi Salovaara

Palautunut osa on vain noin viisi prosenttia
järven pinta-alasta.

Kazakstanilaiset voivat olla tyytyväisiä Araljärven pohjoisosan elpymiseen, mutta eteläisellä Aralilla tilanne on toinen.

Uzbekistanin puoleista osaa piinaavat väestökato ja vaikeat sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat.

Puuvillan viljely on Uzbekistanille tärkeämpi elinkeino kuin Kazakstanille. Uzbekistan pyrkii siirtymään puuvillasta vähemmän vettä vaativiin viljelykasveihin, mutta tehtävä on vaikea ja muutos hidasta.

Lapsi- ja pakkotyö puuvillapelloilla on sentään YK:n mukaan vähentynyt.

Valtio yrittää torjua ekokatastrofia muun muassa kunnostamalla järviä ja kosteikoita, keräämällä Amudarjan tulvavesiä tekojärviin sekä istuttamalla puolelle miljoonalle hehtaarille saksaulipuita.

Araljärveä tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut biologian professori Natalie Barteneva kazakstanilaisesta Nazarbajevin yliopistosta ei juuri anna eteläiselle Aralille toivoa.

”Vaikka pohjoisen ekosysteemit elpyvät, eteläisen Araljärven suolapitoisuuden kasvu ja kuivuminen jatkuvat. Jäljellä oleva osa Suuresta Aralista todennäköisesti kuivuu edelleen ja ennen pitkää jakautuu kahdeksi”, Barteneva sanoo.

”Palautunut osa on vain noin viisi prosenttia alkuperäisen järven pinta-alasta.”

Araljärvellä on kohtalotovereita.

Barteneva muistuttaa, että ihmisten toimien seurauksena kutistuvat hälyttävästi myös esimerkiksi Iso Suolajärvi Yhdysvaltain Utahissa ja Urmia-järvi Luoteis-Iranissa.

Aralin kaupungissa Araljärven viidenkin prosentin palautuminen luo optimismia.

Piirin varakaupunginjohtaja Meirbekov luottaa tilanteen paranevan edelleen Kokaralin padon korottamisen myötä.

Maailmanpankin edustaja kertoo, että sopimuksen yksityiskohdista on tarkoitus sopia vuoden 2020 loppuun mennessä.

Meirbekov on toiveikas.

”Suurin haaveeni on, että aallot ja laivat palaavat takaisin kaupunkiin.”

Sisältö