Yllättävä löytö voi tuoda apua syöpähoitoihin: Paasto uudistaa immuunijärjestelmää

Paasto auttaa myös tulehdusten torjunnassa, osoittaa Etelä-Kalifornian yliopiston tutkimus.

diabetes
Teksti
Kari Tyllilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo parin kolmen päivän paaston on todettu Etelä-Kalifornian yliopiston tutkimuksessa uudistavan veren valkosoluja ja siten vahvistavan kehon immuunijärjestelmää taistelussa tulehduksia ja syöpää vastaan.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös jaksottaisella niukkaravintoisella ruokavaliolla.

Tutkimussarja koostui kolmesta osasta, joissa kohteena olivat hiivat, hiiret ja ihmiset.

Hiivatutkimus tuo esille solutason muutokset, kun hiiritutkimus antaa suuntaviivoja ihmisiin kohdistuvalle työlle.

Uusin tulos tutkimussarjassa osoittaa, että niukkaravinteinen jaksottainen erikoisruokavalio uudistaa immuunijärjestelmää suunnilleen samalla tavalla kuin täydellinen vesipaasto.