Vauvojen geenimanipulaatio voitaisiin sallia, sanoo Britannian eettinen valvontaelin

Ihmisalkioiden perimää voitaisiin mietinnön mukaan peukaloida, jos se olisi hyväksi lapsen terveydelle.

biolääketiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Britannian lääketieteen ja biologian etiikkaa pohtiva valvontaelin on uudessa raportissaan ottanut kantaa sen puolesta, että geneettisesti manipuloitujen vauvojen synnyttäminen voitaisiin joissain olosuhteissa sallia.

Tieteisfiktiosta tuttu ihmisen geneettinen muokkaaminen on tähän asti ollut tieteen etiikan kannalta lähinnä akateemista pohdintaa, sillä teknisiä edellytyksiä niin kutsuttujen design-vauvojen luomiselle ei ole ollut.

Nuffield Council of Bioethics -elimen mukaan asia on muuttumassa. Uusi CRISPR-Cas9-tekniikka on tehnyt myös ihmisperimän peukaloimisesta aiempaa helpompaa, joten asiasta on käytävä aiempaa vakavampaa keskustelua.

Tiistaina 17. heinäkuuta julkaistussa raportissaan valvontaelimen jäsenet tulivat johtopäätökseen, että ihmisalkioiden geenien muokkaaminen raskauden aikana voitaisiin sallia joissain olosuhteissa.

Ehtona tälle olisi se, että toimenpide olisi varmasti hyväksi syntymättömän lapsen terveydelle. Geenimuokkausta voitaisiin ihmisten kohdalla mahdollisesti käyttää erilaisten perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseen.