Tutkijat kävivät läpi yli 3000 ilmastonmuutoksen vaikutuksia ennustavaa tutkimusta: luvassa kuivuutta, tulta, tauteja ja tulvia

Jos kasvihuonepäästöjä ei leikata radikaalisti, edessä on maailma, jossa ihmiskunta joutuu kamppailemaan yhtä aikaa usean ympäristökatastrofin kanssa.

hirmumyrskyt
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ilmastonmuutoksen vaarat ovat tulleet tutuiksi lukemattomista tutkimuksista, mutta yleensä tutkimukset keskittyvät yhteen riskiin kerrallaan. Kokonaiskuvan muodostaminen on haastavaa.

Tätä tutkijat kuitenkin yrittävät Nature Climate Change -tiedejulkaisussa ilmestyneessä kirjallisuuskatsauksessa, jossa käytiin läpi jo tähän mennessä nähtyjä ympäristökriisejä, joita ilmastonmuutoksen odotetaan pahentavan.

Tutkijat kävivät läpi 3 280 aiempaa tutkimusta ilmastonmuutoksen ympäristöriskeistä ja totesivat, että ellei päästöjä vähennetä rajulla kädellä, ihmiskuntaa koettelee useampi yhtäaikainen ympäristökatastrofi vuonna 2100.

“Nämä havainnot korostavat sitä, että kasvihuonekaasut ovat laaja uhka ihmiskunnalle, sillä ne pahentavat useita eri ympäristövaaroja, joille olemme haavoittuvaisia”, tutkijat kirjoittavat.