Toukkaa vatsaan

Ihmisen on opittava murkinoimaan muun muassa hyönteisiä ja levää, arvioivat tutkijat.

tiede 21.05.2021 06:00
Lassi Lapintie
Islantilaisessa kasvattamossa tuotetaan ravinnoksi sopivaa levää.
Islantilaisessa kasvattamossa tuotetaan ravinnoksi sopivaa levää. © Vaxa

Tulevaisuudessa ihmisten on totuteltava syömään ruokia, jotka eivät mahdu nykyihmisen ruokavalioon ainakaan länsimaissa, todetaan Cambridgen yliopiston tutkijoiden raportissa.

Näitä tulevaisuuden ruokien raaka-aineita voivat olla esimerkiksi hyönteisten toukat, levät ja sienistä johdetut proteiinit.

”Jauhopukit (toukka) ja yksisoluiset levät ovat potentiaalisia lähteitä terveelliselle, luonnonkatastrofeja kestävälle ruokavaliolle, joka voi ehkäistä aliravitsemusta ympäri maailman”, kertoo raportin johtava kirjoittaja, tohtori Asaf Tzachor.

Ruoantuotanto näillä uusilla raaka-aineilla on tutkijoiden mukaan nykyistä kestävämmällä pohjalla. Ruokavalion muutoksesta on hyötyä, kun ilmastonmuutos vaikeuttaa tuotantoa tulevaisuudessa.

”Nykyinen ruokajärjestelmämme on haavoittuvainen monille eri riskeille – tulville ja pakkasille, kuivuudelle, taudinaiheuttajille ja loisille – joita marginaaliset parannukset tuottavuudessa eivät ratkaise”, Tzachor kirjoittaa.

Sisältö