Tekoäly valvoo, kun epileptikko nukkuu – Tietokone oppii tunnistamaan unen aikana iskevät kohtaukset

Tampereen yliopistollinen sairaala haluaa hyödyntää tekoälyä myös sydänpotilaiden hoidossa.

lääketiede
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tampereen yliopistollinen sairaala Tays on ottanut epilepsiapotilaiden hoidossa käyttöön tekoälyyn perustuvan seurantajärjestelmän. Järjestelmä on ensimmäinen laatuaan maailmassa.

Uudessa järjestelmässä tekoäly seuraa potilasta tämän nukkuessa ja oppii havaitsemaan tavallisesta poikkeavan liikehdinnän. Tarkoituksena on tunnistaa unen aikana iskevät epilepsiakohtaukset.

Nukkuva epilepsiapotilas ei itse yleensä joko huomaa tai muista kohtauksiaan. Myöskään vieressä nukkuva läheinen ei välttämättä herää kohtauksiin.

Erään potilaan tapauksessa seuranta paljasti, että potilaalla oli kuukauden aikana 70 kohtausta. Vieressä nukkunut läheinen oli huomannut niistä vain neljä.

Järjestelmä pystyy paitsi tunnistamaan kohtauksen, myös arvioimaan sen voimakkuutta ja vaikeusastetta, kertoo Taysin neurologian ylilääkäri Jukka Peltola.