Suomen vesihuollon riskienhallinta vaihtelee huomattavasti

Nokia
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sähkökatkokset, tulvat, rankkasateet, laitehäiriöt… Nokian talousveden saastuminen 2007 ei ollut ainoa laatuaan.

Vesikriisi Nokialla
Vesihuollon riskit toteutuivat toissa vuonna Nokialla, missä osa kaupunkilaisista sairastu ja vielä suurempi osa joutui turvautumaan pulloveteen vesijohtoveden saastuttua kytkentävirheen takia. Kuva Kaisa Rautaheimo


Suomalaisen vesihuollon riskienhallinnan taso on hyvin kirjavaa ja vaihtelevaa. Monen kuluttajan mielessä käynyt epäily on vahvistettu ns. Virike-hankkeen tuoreessa loppuraportissa, johon kerättiin alan eri toimijoiden näkemyksiä riskienhallinnan nykytilasta, kehittämistarpeista ja parhaista käytännöistä.

Virheellinen liitos talous- ja jätevesiverkkojen välillä Nokialla loppuvuodesta 2007 aiheutti viime aikojen näkyvimmän talousvesijärjestelmän saastumistapauksen, jonka seurauksia puidaan vieläkin.

Nokian tapaus ei kuitenkaan ollut ainoa laatuaan, sillä vesihuoltoa ovat koetelleet myös esimerkiksi rankkasateet (Pori 2007), vedenottamon saastuminen (Riihimäki 2004) ja sateiden nostamien pintavesien pääsy vedenottamoihin viime kesänä (muun muassa Ylöjärvi, Nivala ja Porvoo).

Lisää vesivahinkoja voi syntyä, ellei riskeistä olla tietoisia eikä niihin varauduta. Riskejä voivat olla esimerkiksi sähkökatkokset, tulvat, rankkasateet, laitehäiriöt, jakeluverkoston huono kunto tai huollon laiminlyönti. Minkä tahansa tällaisen riskin toteutumisella voi olla vaikutusta koko vesijärjestelmään, ja seurauksista voi tulla kohtuuttoman kalliita pienillekin vesiosuuskunnille – puhumattakaan terveyshaitoista.

Kantapään kautta

Suomessa on noin 1 500 vesihuoltolaitosta, joiden toiminnan laajuus vaihtelee huomattavasti. Uhat kuitenkin ovat hyvin samankaltaisia riippumatta laitosten koosta. Kestävän kehityksen asiantuntijayhtiö Gaian julkistamassa Virike-raportissa on etsitty taustatietoa riskinhallintatyön ja sitä koskevan lainsäädännön tukemiseen ja kehittämiseen.

Nykyisin riskinhallinnan osviittoina on sekä muodollisia riskiarvioita että omia kokemuksia – joko on vahingosta viisastuttu tai muuten opittu käytännön työn kautta, vaikkei oppimista aina edes pidetä riskien hallintana. Tällä perusteella Virike arvioi, että todellinen riskienhallintataso voi olla arvioitua parempi, mutta hyväksi sitä ei voi luokitella.

Eniten muodollisia riskienhallintajärjestelmiä on isoissa vesihuoltolaitoksissa. Osa niistä on todella edistyksellisiä ja mittavia, mutta joukossa on myös melko täydellistä tietämättömyyttä riskienhallinnan merkityksestä, raportissa todetaan.

Vesihuoltolaitokset yleensä selviävät melko hyvin riskien tunnistamisesta, mutta niiden toteutumisen todennäköisyyksien ja seurausten arviointi on vaikeampaa. Suojaustoimia ei myöskään oikein hallita riskiarvioiden perustella, mutta jos ratkaisuja on tehty jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, tulokset ovat parempia. Hankalimpia hallittavia ovat vanhojen kiinteistöjen vesilaitteistot.

Lukekaa määräykset!

Riskien hallinnan perusoppaiksi Virike suosittelee maankäyttö- ja rakennuslakia sekä rakentamismääräyskokoelmaa D1. Paljolta murheelta vältytään, kun aina muutostöiden yhteydessä tarkistetaan myös rakennusmääräykset. Tämä on kiinteistöjen vastuulla, mutta myös vesihuoltolaitokset ja Huoltovarmuuskeskus voivat tarjota tietoa ja apuaan.

Suomessa on edelleen huomattava määrä riskialttiita pohjavesialueita, joilla ei ole suoja-alueita eikä suojelusuunnitelmia. Siellä missä niitä on, ne on todettu kohtalaisen toimiviksi, joten Virike suosittelee niiden lisäämistä. Pohjavesialueet pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon myös kaavoituksessa, jotta ajan mittaan syntyviä riskejä voidaan minimoida.

Pintavesilähteissä riskienhallinnan taso on hyvin vaihtelevaa ja hajanaista. Siksi tarvittaisiin käytännön työhön kansallisia suosituksia, joiden laatiminen sopisi parhaiten alueellisille ympäristökeskuksille. Vastuuta riittää myös muille viranomaisille, esimerkiksi pelastustoimelle, ja sen kantamisen perusedellytys on nopea tiedonkulku sekä viranomaisten välillä että kuluttajille.
Valtion tehtäväksi Virike ehdottaa ainakin luonnontuhojen – kuten myrskyjen ja tulvien – mallintamista ja tulosten tarjoamista laitosten käytettäviksi. Myös kiinteistölle tarvitaan ohjeistusta “hyvistä käytännöistä”.

Mikäli Suomessa tulee pakolliseksi Maailman terveysjärjestön WHO:n lanseeraama vesiturvallisuusmalli WSP, sitä varten tarvitaan kansallista suunnittelua ja vaatimusten sovittelua erikokoisille vesilaitoksille. Toistaiseksi WSP:tä on pidetty Suomen oloihin liian raskassoutuisena.