Sukupuoli vaikuttaa sairauksiin, mutta onko olemassa ”miesten ja naisten aivoja”? – Kysymys kirvoittaa kiistaa tiedeyhteisössä

Miesten ja naisten aivojen hermoyhteyksien väliltä on löydetty eroja. Jos ryhmien sijaan tarkastellaan yksilöitä, erot kuitenkin pikemminkin sekoittuvat.
Tiede 13.3.2019 07:30
MRI- eli magneettikuva aivoista. Kuvituskuva.
MRI- eli magneettikuva aivoista. Kuvituskuva. © Shutterstock

Sukupuolen vaikutus aivotoimintaan on kiinnostanut tutkijoita pitkään. Tutkimuksia ovat kirvoittaneet muun muassa tiedot siitä, että sukupuolten välillä on eroja aivoperäisten sairauksien ja mielenterveyden ongelmien esiintyvyydessä.

Esimerkiksi masennus ja ahdistuneisuushäiriöt ovat keskimäärin yleisempiä naisilla ja neurologiset häiriöt kuten autismi ja tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD) yleisempiä miehillä.

On myös selvinnyt, että tietyt lääkkeet aiheuttavat erilaisia vaikutuksia miehillä ja naisilla. Esimerkiksi aspiriinin vaikuttavana aineena tunnettu asetyylisalisyylihappo vähentää naisilla aivohalvauksen riskiä, mutta vastaavaa vaikutusta ei näy miehillä.

 

Yksi miesten ja naisten aivojen välisiin eroihin perehtyneistä on psykiatri ja kansainvälisesti tunnettu stressi- ja riippuvuustutkija Markus Heilig. Hän on julkaissut aiheesta tietokirjan, joka on suomennettu hiljattain nimellä Naisen aivot, miehen aivot – onko aivoilla sukupuolta? (Atena 2019).

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu