Aavikkokettu Korkeasaaren eläintarhassa Helsingissä.

Antaa paahtaa

Aavikkokettu on sopeutunut äärimmäiseen kuivuuteen ja kuumuuteen. Porotusta on luvassa lisää, kun aavikoituminen etenee, mutta vielä olisi keinoja säilyttää Afrikan pohjoisia alueita ihmisille asuttavana.

Aavikkokettu Korkeasaaren eläintarhassa Helsingissä.

Heinäsirkka sirittää. Hiekkaa, revittyjä talouspaperihylsyjä, helistin ja olkia.

Korkeasaaren eläintarhan häkissä elää aavikkokettuja. Kaksi aikuista, kaksi toukokuun lopussa syntynyttä pentua.

Näkyy liikettä. Eläimet ovat kuulleet vieraat, mutta eivät jää näkösälle vaan katoavat. Ne ovat nopeita.

Osaa häkistä pidetään pimeänä. Siellä valaisevat ainoastaan infrapunalamput.

Aavikkokettu-uros makaa mielellään lähimmän lampun alla, keskellä lämmintä läikkää.

Siihen se asettuu nytkin, tarkkailtuaan hetken ensin. Häntä peittää toisen silmän. Toinen jää auki ja tuijottaa tulijoita.

Pennut pysyttelevät etäämmällä, korissa. Hontelot jalat, pehmeältä näyttävä pentuturkki.

Ne tarkkailevat sieltä, vaikka uni näyttää painavan.

Valo paistaa korvien lävitse. Ne ovat valtavat, kuin hevosen korvat chihuahuan päässä. Mutta aavikkoketut ovat chihuahuaakin pienempiä, maailman pienimpiä koiraeläimiä.

Sisältö