”Päättäjät halvaantuneita lihavuuskäyrien edessä” – Poliitikot ja kauppa voisivat hillitä suomalaisten lihomista, sanovat tutkijat

Lihottavia ruokia on tarjolla entistä enemmän ja helpommin. Elintarvikkeiden kevytmerkinnät puolestaan saavat ihmiset syömään huolettomasti.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaisille kertyy kiloja huolestuttaa tahtia. THL:n FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan nykyisin yli kolmekymppisistä miehistä enää 28 prosenttia ja naisista 37 prosenttia on normaalipainoisia.

THL:n ennusteiden mukaan kymmenen vuoden päästä lähes joka kolmas työikäinen suomalainen on lihava.

Lihavuuden ohella monet muut keskeiset kansantautien riskitekijät, kuten kohonnut verenpaine ja kokonaiskolesteroli, ovat yhä erittäin yleisiä, vaikka kolesterolitasot ovatkin laskussa.

Yksi osasyy suomalaisten pulskistumiselle on passiivinen elämäntapa. UKK-instituutin syksyllä 2018 julkaiseman tutkimuksen mukaan vain viidesosa harrastaa liikuntaa suositusten verran.