Itsestään kadonnut

Nykyihmisellä ei välttämättä ollut osaa eikä arpaa neandertalinihmisen kuolemisessa sukupuuttoon.

Tiede 29.11.2019 06:00
Lassi Lapintie
Luiden pohjalta rakennettiin nukke esittämään neandertalilaismiestä.
Luiden pohjalta rakennettiin nukke esittämään neandertalilaismiestä. © PETR KRATOCHVIL

Nykyihmiselle läheistä sukua olleen neandertalinihmisen kuoleminen sukupuuttoon on mysteeri, jonka syistä on esitetty monia teorioita.

Varmasti tiedetään vain se, että neandertalinihminen eli jonkin aikaa rinnan nykyihmisen kanssa ennen katoamistaan. Lajiemme välillä tapahtui myös risteytymistä, mikä jätti jälkensä nykyihmisen perimään.

Yleisen käsityksen mukaan neandertalinihmiset hävisivät kilpailun resursseista nykyihmistä vastaan. Plos One -tiedejulkaisussa ilmestyneen alankomaalaisen tutkimuksen mukaan neandertalilaisten sukupuutto voidaan kuitenkin selittää ilman kilpailua tai ympäristön muutosta.

Tutkijat loivat neandertalinihmisistä väestömallinnuksia. Niiden mukaan sisäsiittoisuuden ja muiden tekijöiden yhdistelmä saattoi johtaa populaatioiden tuhoon.

Avainsanat
Sisältö