Parnasso: Ei enää mutua vaan tutkittua tietoa: Mitä enemmän lukee kirjoja, sitä kauemmin elää – kirjastokorttikin lisää ikää

Essee: Uudet lukemistutkimukset eivät ole julistusta vaan täyttävät tieteellisyyden vaatimukset, kirjoittaa neurologi Markku T. Hyyppä.

kirjallisuus
Teksti
Markku T. Hyyppä
Kuvitus
Pauliina Mäkelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Jo useat luotettavat tutkimukset todistavat lukemisen olevan hyväksi terveydelle, kertoo neurologi Markku T. Hyyppä Parnasso-lehdessä 3/2018.

Eri kirjallisuuden lajit vaikuttavat eri tavoin; esimerkiksi “kaunokirjallisuuden lukeminen lisää aivoverkoston yhteyksiä niillä aivojen alueilla, jotka toimivat muistin ja mielikuvien alustoina”, Hyyppä kirjoittaa.

Suomen Kuvalehti julkaisee Hyypän kirjoituksen kokonaisuudessaan.

 

Opin lukemaan neljän ikäisenä. Menin kouluun viisivuotiaana. Se oli opettaja-isäni hätäratkaisu eikä suinkaan osoitus varhaiskypsyydestäni. Sodan jälkeen äitini kävi töissä kaukana kotoa, joten isä laittoi minut päivähoitoon opettaja Alma Leukkusen luokalle – ja vaivoiksi. Asuimme Jokikylän koulussa, joten astelin kynnyksen yli luokkahuoneeseen.

Aluksi en lukenut pitkiä tekstejä, saati kokonaisia kirjoja, vaan tutkailin kartoilta jännittäviä nimiä ja sarjakuvasankareiden lausahduksia. Yksi suosikeistani, runo- ja valokuvateos Suomen Talvi (1946) löytyy yhä yllystäni. Kuusivuotiaana luin Samuli Paulaharjun Lapin-kuvauksia ja Pekka Töpöhäntä-kirjoja. Vuotta vanhempana hankin kirjastokortin Oulun kaupunginkirjastosta, Ainolasta, ja lainasin ensi töikseni Nalle Puhin.

Seuraavina vuosina eläydyin poikien seikkailukirjoihin, joita vaarilleni lähetettiin arvosteltavaksi. Lukemisesta muodostui minulle rakas harrastus. Eläydyin lukemiini seikkailukirjoihin niin voimallisesti, että vielä lähes 70 vuotta myöhemmin kaivan muististani kirjojen henkilöitä, seikkailuja ja miljöitä. Lopulta kaunokirjallisuus ohjasi elämääni siinä määrin, että haaveilin kirjastonhoitajan ammatista.

Vasta myöhemmin havaitsin, etteivät aikuiset odota lukemiselta mielikuvitusta ja eläytymistä vaan tietoa, oppimista ja osaamista, siis kognitiivisia eli tiedollisia taitoja.

 

Kognitioiden kehittyminen tapahtuu käsi kädessä aivojen kehityksen kanssa. Lukutaito ja lukeminen näyttävät vaikuttavan myönteisesti muistamiseen, hoksaamiseen, ymmärtämiseen, päättelykykyyn, oppimiseen, osaamiseen ja niin edelleen.

Jos lukemisen tavoitteena on kasvattaa kansalainen yhteiskuntakelpoiseksi inhimilliseksi olennoksi, pelkkä kirjaviisaus ei kuitenkaan riitä, vaan tunne-elämän ja sosiaalisuuden pitää kehittyä samanaikaisesti. Onneksi lukeminen kehittää myös tunne-elämää ja sosiaalisuutta, eikä vain niitä, vaan lukeminen kuuluu musiikin tavoin kulttuuriharrastuksiin, joiden intuitiivisesti arvellaan edistävän hyvinvointia ja terveyttä.

Arvelu ja ”musta tuntuu” -kokemukset eivät kuitenkaan riitä yleistämään. Mutu-päätelmän arvo on tärkeä kokijalle itselleen mutta yleistettäväksi arvoton. Vaikka sinusta tuntuisi kuinka hyvältä (tai huonolta) tahansa, kokemuksesi ei kelpaa näytöksi yleistettävästä ilmiöstä.

Yleistämiseen vaaditaan: 1. luonnontieteen perinteeseen nojaavaa tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi 2. syyn ja vaikutuksen (kausaalisuuden). Eikä sekään riitä, vaan syy-tekijän (tässä: lukemisen) 3. vaikutusmekanismikin pitäisi selvittää, mihin vaaditaan 4. aikaa (ja rahaa).

Jotta lukemisesta voisi lausua jotain yleispätevää, sen vaikutusta pitää 5. verrata johonkin samankaltaiseen toimintaan ja lukemattomuuteen. Tieteellisen näytön osoittaminen määritellään hyvin tarkasti. Ihmistieteiden teoriaperinteeseen nojaavien on joskus vaikea käsittää tai hyväksyä luonnontieteen näyttövaatimusta.

 

Lukemistutkimuksissa mutu-vaihe ohitettiin äsken, vaikka nykyisen alternative facts -aikakauden kokemusasiantuntijat ja väärät profeetat kampittavat tutkittua tietoa ja sen edustajia.

Totuuden julistamisen vastakohtana uudet lukemistutkimukset täyttävät tieteellisyyden vaatimukset. Ne pyrkivät vastaamaan seuraaviin kysymyksiin eli koettelevat hypoteeseja:

Virkistääkö lukeminen oikeasti muistia sen lisäksi, että lukemalla oppii ja omaksuu uusia asioita?

Kehittääkö lukeminen tunne-elämää?

Lisääkö lukeminen empatiaa ja muita sosiaalisia taitoja?

Lisääkö lukeminen terveitä elinvuosia?

Vaikuttaako lukeminen aivoihin kuten se vaikuttaa mieleen?

Mitä kannattaa lukea, jos vaikutus kyetään osoittamaan?

Pystytäänkö näitä oletuksia kumoamaan tieteen keinoin?

 

Aloitan eloonjäämisestä, jota kovempaa mittaria ei ole. Eloonjäämisen tutkiminen tapahtuu seuraavasti: hetkellä 0 tutkitaan väestön, siis tuhansien ihmisten, elintapoja ja sitten seurataan heidän elämäänsä muutamien vuosien ajan. Seuranta-aikana kuolleiden henkilöiden lukumäärät poimitaan rekistereistä ja vertaillaan kuolintilastoja.

Japanin prefektuurien (N 47) kuolintilastot laitettiin järjestykseen kirjastolaitoksen aktiivisuuden perusteella (määrärahat sekä kirjastokorttien, kirjastonhoitajien, lainausten ja lainaajien lukumäärät yhteisindeksinä). Kun joukko kuolleisuuteen tunnetusti vaikuttavia tekijöitä (ikä, sukupuoli, koulutus, yhteiskunnallinen asema, tupakointi, alkoholin käyttö, terveyden tila ja niin edelleen) otettiin huomioon, tilastomallit osoittivat: missä aktiivisimmin toimiva kirjasto, siellä pitkäikäisin väestö. Kirjastokortti siis pidentää ikää!

Entä lukeminen?

Israelissa julkaistussa eläkeikäisten väestötutkimuksessa selvitettiin lukemisen vaikutusta eloonjäämiseen. Kun mainitsemani terveyden hyöty- ja haittatekijät otettiin huomioon ja niiden vaikutus eliminoitiin, päivittäin lukevat 70-vuotta täyttäneet miehet säilyivät kahdeksan vuoden aikana merkitsevästi pitempään hengissä kuin ne toverinsa, jotka eivät lukeneet. Vanhoilla naisilla lukemisharrastuksen yhteyttä eloonjäämiseen ei havaittu.

Kirjojen lukeminen päihitti eloonjäämisluvuissa sanomalehtien ja aikakausilehtien lukemisen, puhumattakaan lukemattomuudesta.

Vuonna 2016 julkaistiin Yalen yliopistossa tieteen tiukat vaatimukset täyttävä suuri väestötutkimus, jossa 3 635 aikuisen lukemisen vaikutusta eloonjäämiseen seurattiin kaksitoista vuotta. Tutkijat olettivat, että kirjojen lukeminen vaikuttaisi myönteisesti eloonjäämiseen. Tutkitut henkilöt edustivat koko kansaa, mikä on tarpeen yleistettävyyteen pyrittäessä.

Myös lukemisen määrän ja lajityypin (kirja vs. lyhyt teksti) merkitystä tarkasteltiin. Terveyteen vaikuttavat hyöty- ja haittatekijät otettiin tietysti huomioon, joten lukemisen itsenäinen vaikutus pystyttiin eristämään muista tekijöistä. Tulos voidaan pelkistää lyhyesti: Mitä enemmän lukee kirjoja, sitä kauemmin säilyy hengissä – tietysti keskimäärin, sillä tulosta ei pidä yksilöllistää.

Kirjojen lukijoiden elinkaari piteni keskimäärin kaksi vuotta verrattuna henkilöihin, jotka eivät lukeneet kirjoja. Kirjojen lukeminen päihitti eloonjäämisluvuissa sanomalehtien ja aikakausilehtien lukemisen, puhumattakaan lukemattomuudesta. Sähköisten lukualustojen ja netin vaikutusta ei tutkittu, mutta muista lähteistä tiedetään, että ne ovat kaunokirjallisuutta huonompi vaihtoehto.

 

Tutkimus osoitti myös sen, että lukemisen kohentamat aivoperäiset kognitiiviset taidot selittivät hengissä säilymisen ”ihmeen”. Eloonjääminen pohjustaa mukavasti lukemisen ja muistin yhteyksien pohtimista. Vaikuttaa siltä, että lukeminen hyvinkin edistäisi terveen ihmisen kognitiivisia taitoja ja auttaisi myös muistamista, kuten olen esittänyt Ikääntyvän muistikirjassa (2018).

Potilaille suoritetut aivotutkimukset osoittavat, että lukemisharrastus hidastaa muistisairauden alkamista. Lukemisharrastus keski-iästä vanhuuteen pienentää muistisairauksien riskiä. Aivoissa tapahtuvia toimintamuutoksiakin pystytään nykyisin osoittamaan aivokartoituksilla.

Yksi tällainen lukemisen vaikutusta selvittävä aivotutkimus osoitti, että mitä enemmän koehenkilöt (65 tervettä ja 10 alzheimeria sairastavaa) olivat harrastaneet lukemista varhaisessa keski-iässä, sitä vähemmän haitallista ainetta (amyloidia) kertyi aivoihin kuuden vuoden kuluessa. Toisessa potilastutkimuksessa lukeminen ehkäisi tehokkaasti muistisairauden syntymistä vajaan kuuden seurantavuoden aikana. Lukeminen siis vaikuttaa aivoihin, mutta muistisairauden ehkäiseminen ei vielä todista terveen ihmisen lukuharrastuksen, muistin ja aivotoiminnan yhteydestä.

 

Myös lukemisen lajilla on merkitystä. Kun kirjojen lukemista verrattiin lyhyempien tekstien kuten novellien ja runojen, sarjakuvien, sanoma- ja aikakausilehtien, digitaalisten sisältöjen ja lukualustojen kuten Kindlen lukemiseen, kirjan lukeminen päihitti lyhyempien tekstien ja digitaalisten lukualustojen vaikutuksen.

Miksi kirjojen lukeminen on suositeltavampaa kuin esimerkiksi lukualustan käyttäminen? Otaksun, että kirjan sivujen kääntäminen antaa tuttuudessaan myönteisen ärsykkeen aivoille.

Kirjan lukemiseen sisältyy muitakin oheisvaikutuksia, jotka aktivoivat aivotoimintaa. Kirjan ulkoasun, kansikuvan, kuvituksen, jäsennyksen ja niin edelleen havaitseminen vilkastuttaa nä}köjärjestelmän aivoverkostojen toimintaa.

Tekstin taustalla on vaikutusta, minkä myös lukualustojen markkinoijat ovat todenneet. Kirjoille ominainen paperinvalkoisuus on selvästi paras lukualusta, mutta lukulaitteiden taustavalo jarruttaa nukahtamishormonin melatoniinin erittymistä.

 

Kirjan lukeminen rauhoittaa ja vähentää stressaantunutta mieltä, vähentää masentuneisuutta, lisää hyvän olon, terveyden tunnetta ja pidentää ikää, mutta millainen on lukemisen mitattavissa oleva vaikutus muistamiseen ja aivoihin? Asiaa on tutkittu mittaamalla lukemisen vaikutusta terveiden ihmisten aivojen toimintaan.

Aivojen kartoitustutkimukset osoittivat, että kaunokirjallisuuden lukeminen lisää aivoverkoston yhteyksiä niillä aivojen alueilla, jotka toimivat muistin ja mielikuvien alustoina. Kaunokirjallisuuden lukeminen haastaa aivojen toimintaa enemmän kuin kuvien katselu tai puhuminen. Muistialueiden, muun muassa hippokampuksen, koko suurenee kuten Lontoon taksinkuljettajia käsittelevässä tutkimuksessa, jossa taksikuskien valtava osoitemuisti paisutti hippokampusta.

Runojen lukeminen näyttää liittyvän oikeakätisen oikean aivopuoliskon lisääntyneeseen aktiivisuuteen. Sama alue toimii henkilökohtaisten muistojen tyyssijana, mikä on tärkeä huomio, kun yritetään ymmärtää, miten kaunokirjallisuuden lukeminen ylipäätään vaikuttaa aivojen toimintaan ja pidentää elämän kaarta.

 

Kaunokirjallisuuden lukemisen myönteinen vaikutus piilee siinä, että se altistaa aivotoimintaa mielen teorialle (theory of mind), mikä tarkoittaa ihmisen (tässä lukijan) kykyä samastua kanssaihmisiin ja ympäristöön.

Romaanin tai runokirjan lukeminen aktivoi ihmisen sosiaaliaivot jäljittelemään todellisia ja kuviteltuja tapahtumia. Niinpä romaanien ja runojen lukija ymmärtää paremmin omia ja toisten mielentiloja.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka kaipaa läsnäoloa ja samastumista kanssaihmisiin. Kaunokirjallisuuden maailmaan uppoutuminen vahvistaa sosiaalinen läsnäolon tunnetta, jota ihminen tarvitsee selvitäkseen elämässä hengissä.

 

Suomalaiset filosofit ovat jatkaneet aristoteelista perinnettä korostaen persoonan kokonaisuuden sosiaalista puolta. Lauri Rauhala on käyttänyt siitä nimitystä situationaalisuus eli olosuhteisuus, mikä tarkoittaa fyysisen ympäristön lisäksi kulttuuria ja toisia ihmisiä. Raimo Tuomela puolestaan kirjoittaa ”me-asenteesta” ihmisen välttämättömänä olomuotona.

Olen käsitellyt kirjoissani ihmistä holistisena olentona, jonka persoona koostuu ruumiillisuuden, mielellisyyden ja sosiaalisuuden vuorovaikutuksesta (esim. Kivun kasvot 1982, Ruumiinkieli 1986, Tunteet ja oireet 1998, Aivot ahtaalla 2001, Me-hengen mahti 2005, Livskraft ur gemenskap 2007, Kulttuuri pidentää ikää 2013). Persoonaan kuuluva läsnäolon kaipuun ja kokemuksen biologinen luonne sosiaaliaivoissa on alkanut selvitä viime vuosina.

Oletan, että aivojen epigeneettiset tutkimukset tulevat avaamaan väylän hyvän romaanin lukemisesta inhimilliseen läsnäoloon ja toisten ihmisten luo. Lukeminen muuttaa aivot ja pitää hengissä.

 

Kirjoittaja Markku T. Hyyppä on turkulainen neurologi ja dosentti.

Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Parnasso-lehdessä 3/2018. Parnasson voit tilata täältä.

Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.