Käsittämätön teko: Näin ihminen tappoi maailman yleisimmän linnun sukupuuttoon

SK:n arkistoista: Voiko tiede antaa lajille uuden elämän?
Tiede 30.8.2015 10:50
C.O. Whitmanin lintuhuoneen muuttokyyhkyjä vuonna 1896. © Shufeldt, R. W. / Wikimedia Commons

Pohjois-Amerikan itäosia asuttanut muuttokyyhky oli kerran maailman runsaslukuisin lintu. Viimeisen muuttokyyhkyn, Marthan, kuolemasta on syyskuussa 2014 kulunut sata vuotta. Nyt tiedemiehet tutkivat, voisiko muuttokyyhky vielä kerran lentää.

On arvioitu, että vain noin 200 vuotta sitten muuttokyyhky (Ectopistes migratorius) oli maailman runsaslukuisin lintulaji. Enimmillään jopa 40 prosenttia kaikista Pohjois-Amerikan maalinnuista oli muuttokyyhkyjä. Kantaan saattoi kuulua lähes viisi miljardia lintua.

Vielä vuonna 1871 Wisconsinissa todettiin muuttokyyhkyjen pesintä, joka peitti yli 2 200 neliökilometrin alueen. Pinta-alaltaan neljää Espoota ja kahtatoista Helsinkiä vastaavassa yhdyskunnassa on arveltu pesineen satoja miljoonia lintuja. Lintuja oli niin paljon, että puiden oksat eivät kestäneet niiden painoa. Säilyneiden silminnäkijähavaintojen mukaan kokonaisia puita kaatui lintujen painosta.

Ehkä tunnetuin anekdootti muuttokyyhkyn käsittämättömästä runsaudesta on peräisin ornitologi John James Audubonilta (1785–1851). Hän kuvailee päiväkirjassaan muuttokyyhkyjen parven, jonka ohilento peitti auringon kolmen peräkkäisen päivän ajaksi. Lintuja lienee ollut satoja miljoonia, luultavimmin yli miljardi.

Vertailun vuoksi: Suomen runsaslukuisin lintu on pajulintu, jonka kannaksi arvioidaan enintään 11 miljoonaa paria eli hieman yli 20 miljoonaa yksilöä. Hyvin yleisiä peippoja on Suomessa 7–9 miljoonaa paria.

Muuttokyyhkyn luuranko. Kuva Wikimedia Commons

Muuttokyyhkyn luuranko. Kuva Wikimedia Commons

Pyssy suunnattiin kohti taivasta ja laukaistiin. Saaliiseen ei voinut olla osumatta. Yhdellä ainoalla laukauksella saattoi tiputtaa taivaalta kymmeniä lintuja. Muun muassa näin metsästettiin muuttokyyhkyjä 1800-luvun Yhdysvalloissa.

Metsästyksestä on säilynyt runsaasti hurmeisia aikalaistarinoita. Erään kaupungin papin kerrotaan hermostuneen pahanpäiväisesti, sillä hän ei pystynyt metsästäjien taukoamattomilta laukauksilta keskittymään saarnoihinsa. Toisessa kaupungissa kyyhkynmetsästys kiellettiin, kun ruudinkatkuisilla kaduilla liikkuminen oli käynyt hengenvaaralliseksi myös ihmisille.

Muuttokyyhkyn metsästäminen sai teollisia piirteitä, kun lintuja alettiin houkutella jättimäisiin verkkoihin, joissa kertasaalis laskettiin jopa sadoissa tuhansissa. Lintuja myytiin tynnyreittäin ja usein sekaan oli survottu myös ruoaksi kelpaamattomat poikaset.

Metsästys oli paitsi huvia, myös keino ruokkia orjia ja köyhiä, joille muuttokyyhky tarjosi halvan ja yltäkylläisen runsaan proteiininlähteen.

Yhden kohtaloniskun muuttokyyhkylle antoi rautatie. Laji sinnitteli kiihtyvän metsästyksen paineessa joten kuten, mutta ei enää kestänyt sitä, että syrjäisimmätkin pesimäkoloniat olivat yhä helpommin tavoitettavissa. Kun rautatieverkosto laajeni, metsästys oli mahdollista myös pesimäajan ulkopuolella, lajin talvehtimisalueilla.

Myös puhelinlangat lauloivat, ja tieto entuudestaan tuntemattomista, taajaan vaihtuvista pesimäpaikoista tavoitti sadat ammattimetsästäjät nopeammin ja nopeammin.

Kun kuoleman uhka oli ympärivuotinen ja eurooppalaiset siirtolaiset levittäytyivät Pohjois-Amerikan miltei jokaiseen kolkkaan, muuttokyyhkyillä oli aina vain vähemmän mahdollisuuksia lisääntyä rauhassa sekä syödä pääravintoaan tammenterhoja ja pyökinpähkinöitä.

Laji oli erityisen altis liikametsästykselle: se esiintyi jättimäisissä parvissa ja yksi pari tuotti vain yhden munan vuodessa.

Muuttokyyhkyn muna, Toulousen luonnontieteellinen museo. Kuva Didier Descouens / Wikimedia Commons

Muuttokyyhkyn muna, Toulousen luonnontieteellinen museo. Kuva Didier Descouens / Wikimedia Commons

Ilmeisin syyllinen lajin katoon on metsästys, mutta syitä on etsitty muualtakin.

Eräät tutkijat ovat esittäneet, että metsäteollisuus ja kiihtyvä metsien häviäminen 1800-luvun lopulla olisivat johtaneet kannan vähenemiseen ja siten sukupuuttoon. Tämän teorian ongelmana on se, että sukupuuttoon vienyt kierre käynnistyi jo ennen kuin muuttokyyhkyn suosimat laajat lehti- ja erityisesti tammi- ja pyökkimetsät olivat tehokkaan metsänhoidon piirissä.

Toisaalta metsien todistettu hupeneminen helpotti pesimäkolonioiden löytämistä ja siten kiihdytti metsästysvimmaa entisestään. 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla oli tavallista, että ihmisen aiheuttamalle häiriölle herkät linnut hylkäsivät pesänsä. Lajin altisti sukupuutolle sekin, että sille oli ominaista kerääntyminen jättikokoisiin parviin, joissa saattoi kerralla olla valtaosa lajin koko populaatiosta.

Tuoreen Taiwanissa tehdyn tutkimuksen mukaan voimakkaat kannanvaihtelut olivat osa muuttokyyhkyn populaatiodynamiikkaa. Esimerkiksi viimeisen jääkauden aikana kanta on tutkimuksen mukaan ollut hyvin pieni, mutta olisi jälleen lisääntynyt voimakkaasti jääpeitteen väistyessä.

Vastaavasti fossiilisesta siitepölystä on päätelty, että itäisen Pohjois-Amerikan lehtimetsät ovat huvenneet jo 9 000 vuoden ajan ja niistä riippuvainen muuttokyyhky olisi tämän vuoksi vähentynyt luonnollisesti.

Täytetty muuttokyyhky Lontoon luonnontieteellisessä museossa. Kuva Natural History Museum, London / Science Photo Library

Täytetty muuttokyyhky Lontoon luonnontieteellisessä museossa. Kuva Natural History Museum, London / Science Photo Library

Mutta miten näin käsittämättömän runsaslukuisen lajin nopea, lopulta vain muutamassa vuosikymmenessä tapahtunut tuho oli mahdollinen?

Oli vuosi 1605, kun ensimmäinen eurooppalainen katkaisi laukauksellaan muuttokyyhkyn lennon. Vuodesta 1800 noin vuoteen 1870 kanta harveni tasaisesti. Seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana kannan romahdus oli katastrofaalinen.

Ensin katosivat jättiparvet. Sitten myös suuret pesimäkoloniat alkoivat vähetä, niitä tavattiin yhä harvemmin ja niihin asettuneet linnut hylkäsivät vastakuoriutuneet poikasensa koko ajan herkemmin.

Viimeistään vuosisadan vaihtuessa laji oli käytännössä jo kuollut sukupuuttoon. Viimeinen luonnonvarainen yksilö ammuttiin Ohiossa vuonna 1900.

Viimeiset kaksi muuttokyyhkyä, George ja Martha, viettivät elämänsä vankeudessa. Martha, muuttokyyhkyistä viimeinen, kuoli noin 29 vuoden iässä Cincinnatin eläintarhassa 14. syyskuuta vuonna 1914, hieman ennen kello yhä iltapäivällä.

 

Muuttokyyhky oli 1800-luvun toiselle puoliskolle saakka niin tavallinen näky kaikkialla Yhdysvalloissa Kalliovuorten itäpuolella, että sen äkillinen harvinaistuminen synnytti myös varovaisia yrityksiä lajin suojelemiseksi jatkuvalta metsästyspaineelta. Niistä ei ollut sanottavaa apua. Toimet olivat liian vähäisiä ja niihin ryhdyttiin vasta sitten, kun lajilla ei enää ollut tulevaisuutta.

Ihmisen osuutta muuttokyyhkyn kohtalossa on mahdoton ohittaa. Ehkä siitä syystä haave sulavalinjaisen ja höyhenpuvultaan erityisen kauniin muuttokyyhkyn herättämisestä henkiin elää yhä voimakkaana.

Yhdysvaltalainen Long Now Foundation on ottanut tavoitteekseen herättää muuttokyyhky sukupuutosta molekyylibiologian keinoin. Vuonna 2012 käynnistetyssä projektissa on tarkoitus hyödyntää muuttokyyhkyn lähintä elossa olevaa sukulaislajia amerikansepelkyyhkyä (Patagioenas fasciata), kasvattaa vankeudessa ”muuttokyyhkyjä” ja lopulta palauttaa ne luontoon 2030-luvulla.

Hankkeeseen liittyy kuitenkin monenlaisia ongelmia. Vähäisin ei ole se, että yhtään sukupuuttoon kuollutta lintulajia ei ole vielä koskaan onnistuttu palauttamaan henkiin. Toiseksi on epäselvää, olisivatko amerikansepelkyyhkyn avulla synnytetyt linnut puhtaita muuttokyyhkyjä. Sitäkään ei tiedetä, mitä lajin palauttamisesta seuraisi: sen aikanaan asuttama ekosysteemi on muuttunut ja uudelleen henkiin herätetty muuttokyyhky olisi lähinnä vieraslaji.

Yliopistojen ja museoiden kokoelmissa on säilynyt yli 1 500 muuttokyyhkyn nahkaa ja luurankoa sekä täytettyä lintua. Täytetty Martha on tällä hetkellä Cincinnatin eläintarhassa.

 

Linnustonsuojelun asiantuntijajärjestö BirdLife International julkaisi heinäkuussa 2014 uusimmat tiedot maailman uhanalaisista lintulajeista. Meneillään on sukupuuttoaalto, joka koskettaa myös linnustoa: runsaasta 10 000 lajista uhanalaisia on 1373. Silmälläpidettäviksi eli lähes uhanalaisiksi on luokiteltu 959 lajia. Määrät ovat kasvussa.

Vain 77 prosenttia kaikista maailman lintulajeista on luokiteltu elinvoimaisiksi. Vastaavasti lajeja, joita uhkaa välitön sukupuuton vaara, on nyt 213.

Suomessa pesiviä maailmanlaajuisesti uhanalaisia lajeja ovat esimerkiksi pilkkasiipi ja pesimälajista jo huippuharvinaisuudeksi taantunut kultasirkku. Alli, jonka syysmetsästys on edelleen sallittua, on luokiteltu vaarantuneeksi.

Suomessa kansallislintu laulujoutsen metsästettiin lähes viimeiseen lintuun saakka ennen kuin 1950-luvulla kansan mielipide saatiin suojelulle myönteiseksi ja kanta alkoi elpyä. Laulujoutsen on suojelutoimien ansiosta levittäytynyt koko maahan ja kanta on kasvanut jopa 7 000 pariin. Viime aikoina metsästäjien taholta on viestitty, että laulujoutsenen suojelua pitäisi rajoittaa ja laji palauttaa riistalinnuksi.

Monissa maissa vastuuton liikametsästys ja rikollinen salametsästys ovat edelleen isoja ongelmia.

Koillis-Intiassa ammuttiin syksyllä 2012 päivittäin laittomasti jopa 14 000 amurinhaukkaa syötäväksi ja myyntiin ennen kuin suojelutoimet ja valistus alkoivat tepsiä ja linnut saivat metsästäjiltä rauhan muuttomatkoillaan Somaliaan, Keniaan ja Etelä-Afrikkaan. Keväällä 2014 uutisoitiin saudiarabialaisen Fahd bin Sultan bin Abdul Aziz Al Saudin ampuneen salametsästyssafarillaan 2 100 uhanalaista lännenkaulustrappia, noin viisi prosenttia koko maailman kannasta.

Voisiko muuttokyyhkyn kohtalo toistua nykymaailmassa?

 

Juttu on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 35/2014.