Joka kolmas hollantilaislääkäri avustaisi “elämään kyllästynyttä” itsemurhassa
Eutanasia on Hollannissa sallitua myös niille, joiden kärsimys on luonteeltaan psykologista.
Eutanasia tai avustettu itsemurha on Hollannissa sallittu paitsi kuolemansairaiden viimeisten aikojen kärsimyksen lopettamiseksi, myös niille, joiden kärsimys on luonteeltaan psykologista tai psykiatrista. Noin joka kolmas hollantilaislääkäri olisi valmis harkitsemaan itsemurhan avustamista myös näiden potilaiden kohdalla, paljastaa Journal of Medical Ethics -lehden julkaisema kyselytutkimus.
Vain pieni osa itsemurha-avusta Hollannissa annetaan potilaille, jotka ovat menettäneet elämänhalunsa psykologisen tai psykiatrisen sairauden vuoksi.
Kyselyyn vastasi 2 500 satunnaisesti valittua yleislääkäriä sekä joidenkin erityisalojen, kuten geriatrian ja tehohoidon, erityislääkäriä vuosina 2011 ja 2012.
Lääkäreiltä kysyttiin, olivatko he koskaan auttaneet kuolemaan. Niiltä, jotka eivät olleet avustaneet potilasta itsemurhassa, kysyttiin, missä oloissa he voisivat ajatella antavansa kuolinapua.
Vastanneista kolmelta neljästä lääkäristä ja jopa yhdeksältä kymmenestä yleislääkäristä oli pyydetty kuolinapua. Vain 14 prosenttia oli periaatteellisesti kaikkea kuolinapua vastaan. Vastaajista 60 prosenttia oli avustanut itsemurhassa.