Ihminen hävisi jälleen koneelle – Tekoäly tunnisti ihosyövän lääkäreitä paremmin

Neuroverkko teki myös vähemmän virhediagnooseja kuin ihmislääkärit.

algoritmit
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koneälyn kehitys on johtanut siihen, että algoritmit pystyvät päihittämään ihmiset yhä useammassa tehtävässä myös ajattelutyön puolella, muun muassa lääketieteessä.

Kehityksen ovat mahdollistaneet neuroverkot, jotka oppivat uusia taitoja prosessoimalla valtavan määrän dataa.

Tuoreessa tutkimuksessa oppiva neuroverkko-ohjelma pantiin kilpailemaan 58 ihotautilääkärin kanssa. Tehtävänä oli erottaa pahanlaatuinen melanooma harmittomasta luomesta valokuvan perusteella.

Neuroverkko koulutettiin tunnistamaan ihosyöpä näyttämällä sille 100 000 valokuvaa pahanlaatuisista melanoomista ja tavallisista luomista.

“Neuroverkko toimii kuten lapsen aivot. Jokaisen kuvan myötä sen kyky erottaa pahanlaatuiset melanoomat parani”, kertoo johtava tutkija Holger Hänßle Heidelbergin yliopistosta Saksasta.