Huoli ilmastonmuutoksesta ei hillitse, lentoliikenne jatkaa kasvuaan – Ruotsi ottaa käyttöön lentoveron

Lentoliikenteen arvioidaan kasvavan 3,7 prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2035 tehtäisiin yli seitsemän miljardia lentomatkaa.

ilmastonmuutos
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ruotsi ottaa huhtikuun 2018 alusta alkaen käyttöön lentoveron. Matkustajat maksavat kotimaan lennoilta 60 kruunun, eli noin kuuden euron, veron. Pitkien ulkomaanlentojen osalta vero voi olla jopa 400 kruunua.

Veroa on ajanut Ruotsin hallituksessa oleva ympäristöpuolue. Perusteena on se, että lentoliikenne aiheuttaa merkittävän osan liikenteen ilmastopäästöistä.

Oppositiossa istuva porvariallianssi on kritisoinut lentoveroa. Sen mukaan vero kirpaisee esimerkiksi lapsiperheiden kukkarossa.

Myös Suomessa vihreät ovat kannattaneet lentoveroa keinona lentoliikenteen päästöjen hillitsemiseksi.

Toistaiseksi vero on kuitenkin jäänyt vain puheiden tasolle, vaikka Suomella on kunnianhimoinen tavoite nousta ilmasto- ja energiapolitiikan mallimaaksi. Vuonna 2017 hallitus linjasi, että Suomesta tulisi hiilineutraali yhteiskunta viimeistään vuonna 2045.