Maaliviiva kauemmaksi

Asiantuntijoiden mukaan Suomen pitäisi nostaa rokotekattavuuden tavoitetta jopa yli 80 prosentin.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Laumasuojaa koronavirukselta tavoittelevat maat ovat heränneet huoleen siitä, että rokotteisiin vastahakoisesti suhtautuvat ihmiset voivat vaikeuttaa urakkaa luultua enemmän.

Suomessa kansa hakeutuu yhä aktiivisesti rokotettavaksi. Toukokuun lopussa useimmissa sairaanhoitopiireissä noin puolet 16 vuotta täyttäneistä oli rokotettu yhdellä annoksella. Toisen annoksen oli saanut noin yksi kymmenestä.

Asiantuntijat arvioivat, että Suomen pitäisi nostaa rokotekattavuuden tavoitettaan kunnianhimoisemmaksi. Syynä ovat erityisesti aiempaa tarttuvammat virusmuunnokset.

”Epideemisen leviämisen loppumisen suhteen Suomessa tulisi varsinkin virusvarianttien vuoksi ilman muuta pyrkiä nyt suurempaan rokotuskattavuuteen kuin 70 prosenttiin. Mielestäni se pitäisi saada tuonne yli 80 prosenttiin”, sanoo Turun yliopiston infektiosairauksien professori ja Tyksin ylilääkäri Jarmo Oksi.

Turun yliopiston virusopin professorin Ilkka Julkusen mukaan on tärkeää, että riittävän moni on rokotettu kaksi kertaa ja rokotekattavuus olisi vähintään 70 prosenttia.

”Mielestäni nyt pitäisi pyrkiä vähän korkeampaan kattavuuteen, kun syksyn mittaan rokotteita tulee koko ajan maahan.”

Asiantuntijat uskovat yhä, että tehokas laumasuoja saavutetaan Suomessa. Virusta tuskin saadaan hävitettyä, vaan siitä tulee arkisempi haitta, jonka kanssa opitaan elämään.

”Kun suurin osa väestöstä on rokotettu tai läpikäynyt infektion, vähenee vakavien tautien osuus”, sanoo yliopistonlehtori ja biokemisti Matti Waris Turun yliopistosta.

”Kaikki viittaa siihen, että tästä tulee viides ihmisen koronavirus.”

Samoin arvioi Turun yliopistoylilääkäri, virusopin dosentti Tytti Vuorinen.

”Historiasta tiedämme, että on vaikeaa hävittää sellaista virusta, jolle ihminen ei ole ainoa isäntä.”