Amerikkalainen tutkija: Tekoäly ohittaa ihmisen 50 vuoden kuluessa

SK:n arkistoista: Robotit voivat lisätä hyvinvointia, mutta myös kasvattaa eriarvoisuutta tai pyyhkäistä ihmisen tieltään.
Tiede 19.7.2014 08:30
Pekka Vahvanen
© William Whitehurst / Corbis

Tietokoneiden tekoäly ylittää ihmisen älykkyyden seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana.

Kehityksen seurauksena koneet saattavat alistaa ja tuhota ihmiset tai alkaa pitää meitä lemmikkeinä. Toisaalta ne voivat pysyä ihmisille alisteisina kulttuurimme jatkeina ja saada aikaan ennennäkemättömän nopeaa teknologista, taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä.

Moni saattaa kuitata nuo skenaariot pelkäksi scifi-kirjallisuuden tuotteeksi.

Tekoälyn pitkän aikavälin hyötyjä ja uhkia tutkivan Singularity Instituten johtaja Luke Muehlhauser kuitenkin näkee, että ihmisälyä kehittyneemmän tekoälyn saavuttaminen on todennäköistä viidessäkymmenessä vuodessa.

”On totta, että monien mielestä tällaisten näkemysten esittäminen vaikuttaa vähän hassulta”, Muehlhauser sanoo.

Naurunalaiselta kuulostaminen ei kuitenkaan ole aina hyvä indikaattori teknologian kehityksestä puhuttaessa. Ydinohjukset tai internet olisivat vielä 1800-luvun ihmiselle olleet silkkaa hölynpölyä.