Kahden ihmisen saarella

Ahvenanmaa
Teksti
Riitta Kylänpää
Julkaistu yli kolme vuotta sitten



Muutto saareen oli valinta.

Göran oli opiskellut nuoriso-ohjaajaksi Karjaan Folkakademissa ja käynyt metsäkoulun Tammisaaressa. Hän toimi seurakunnan nuoriso-ohjaajana Maarianhaminassa.

He olivat nuoria ja täynnä ehtymätöntä elämänvoimaa.

Talo, Rositan synnyinkoti, oli vanha. Mutta Göran korjasi sen ja rakensi uutta. Rakennuslaudat tulivat samana päivänä kuin esikoinen, Hedvig syntyi. Kolmekymmentä vuotta sitten.

Göran rakentaa joka kesä jotain uutta. Viimeksi saunan. Ensi kesänä hän paanuttaa sen katon.

Göran lupaa korjata myös ajan ja myrskyn särkemän kasvihuoneen, jotta Rosita pääsee taas kasvattamaan uusia perunoita.

Husön Nedergårdin tila on pysynyt saman suvun hallussa vuodesta 1583. Rosita edustaa kuudettatoista sukupolvea. Vain kerran aikaisemmin, vuonna 1743, tila on siirtynyt tyttärelle.

“En ajattele, että omistamme tilan, vaan että nyt on minun ja Göranin vuoro huolehtia tästä.”

Teksti Riitta Kylänpää.
Kuvat Ari Heinonen.
Kuvakertomus Netta Vuorinen.