Balladi naisen vihasta

Hurja-Hilda rinnastuu moderneihin, illuusiottomiin lännenelokuviin.

sarjakuva 17.07.2020 06:00
Matti komulainen

Sarjakuvataiteilija Juba Tuomola, 54, tuntuu janoavan uusia haasteita. Tunnetuimman luomuksen Viivin ja Wagnerin lisäksi on syntynyt muun muassa viisi Minerva-kirjaa.

Niiden sankari on kouluikäinen tehotyttö, jonka seikkailut ovat usein hulvatonta dadaa. Avausteos Minerva –Kukkia tohtori Kääkälle (2006) oli Juban ensimmäinen pitkä, itsenäinen sarjakuva-albumi. Seura-lehdessä julkaistu Essin ja Einarin huusholli puolestaan kuvaa uusperheen arkea lämmöllä.

Aikuislukijalle Juba on piirtänyt hardcore-dekkari Rocco LaMottan sekä Frankin, absurdiin limboon eksyvän ajelehtijan. LaMotta esittäytyi kovaksi keitetyssä tarinassa Sikojen klaani (2019). Albumi Frank viettelysten vaunussa (2010) taas vakuutti kokeiluna, jossa sivuttiin niin elokuvan kuin kirjallisuuden klassikoita.

Valinnat
Levy

Nobelisti Bob Dylan kronikoi uutuusalbumillaan kotimaansa väkivaltaista ilmapiiriä.

Tietokirja

Syyriassa käydään myös infosotaa. Taisteluun osallistuu ääni jopa Suomesta.

runoja

Johdatus pimeään sopii korona-ajan lukemiseksi.

Elokuva

Ekspressionistinen taide-elokuva tulkitsi ensimmäisen maailmansodan ja ennusti Hitlerin.

Levytärpit

Avainsanat
Sisältö