Quentin Tarantino: ”Haluan kuvata orjuutta, mutta en menettää huumorintajuani”

Kulttuuri 2.1.2013 12:30

Django Unchained on Quentin Tarantinon uusi menestyselokuva, jossa entinen orja kostaa verisesti.

Django Unchained The Walt Disney Company NordicJamie Foxx on Django. Kuva The Walt Disney Company Nordic.

Edellisessä elokuvassaan Kunniattomat paskiaiset Tarantino kertoi toisesta maailmansodasta. Tosin Tarantinon sota päättyi niin, että Adolf Hitleriä ammuttiin konepistoolilla päähän.

Kunniattomista paskiaisista tuli ohjaajan uran suurin menestys. Nyt vuorossa on western. Tätäkään kertomusta ei voi pitää aivan perinteisenä länkkärinä.

”USA:n historian kauheinta aikaa”

Eletään vuotta 1858, jolloin etelävaltioissa mustaihoisilla ei ollut ihmisarvoa. Jamie Foxx näyttelee Djangoa, vapautettua orjaa. Hänestä tulee palkkionmetsästäjä, jolla on lainvoimainen oikeus tappaa valkoisia rikollisia. Samalla Django etsii vaimoaan, joka on myyty toiselle plantaasille.

”Tuo aika oli Yhdysvaltojen historian kauheinta”, Tarantino sanoo.

”Sen ajan Amerikan epäinhimillisyys ja rujous oli surrealistista.”

Syitä oli kaksi.

”Orjuus ja palkkionmetsästäjät. Ihmislihan muuttuminen kauppatavaraksi. Orjuudessa myytiin elävää lihaa, palkkionmetsästäjät rahastivat kuolleella lihalla.”

Django Unchained on 49-vuotiaan Tarantinon uran kallein. Ja koska tarina on hänen mielikuvituksestaan, se ei ole poliittisesti korrekti.

”Pohjana ovat amerikkalaiset lännenelokuvat, mutta vielä enemmän spagettiwesternit. Mukana on myös ripaus mustia lännenelokuvia, sellaisia kuin Buck and the Preacher, Boss Nigger ja muut Fred Williamsonin leffat”, ohjaaja kuvailee.

”Tämä on myös kostoelokuva. Ja pohjalla on Wagnerin ooppera Nibelungin sormus. Djangon vaimon nimi on Broomhilda, hieman kuin Brunnhilde. Django on siis Siegfried. Christoph Waltzilla on elokuvassa repliikki, jossa tämä yhteys sanotaan suoraan. Hän toteaa, että on aika iso juttu, kun saksalainen kohtaa tosielämän Siegfriedin.”

Waltz on itävaltalaisnäyttelijä, josta tuli maailmantähti ja Oscar-voittaja Kunniattomien paskiaisten ansiosta. Hän esittää Dusseldorfista kotoisin olevaa hammaslääkäriä ja palkkionmetsästäjää, joka ottaa Djangon apurikseen.

Mukana ovat myös rakastajarooleista parhaiten tunnettu Leonardo di Caprio uransa ilkeimmässä kelmiosassa sekä Samuel L. Jackson hänen apurinaan, julmana luotto-orjana.

Teemat ovat Yhdysvalloissa edelleen hyvin latautuneita. Suuri osa afroamerikkalaisten historiasta on orjuuden historiaa.

Quentin Tarantino Kuva The Walt Disney Company NordicQuentin Tarantino on ohjaaja. Kuva The Walt Disney Company Nordic.

”Orjuudesta ei ole koskaan kerrottu näin”, Tarantino pamauttaa.

Juuret-sarja oli aikanaan ihan jännä, mutta nyt se näyttää todella keinotekoiselta. Haluan näyttää orjuuden ilman historiallisen kehyksen tuomaa suojaa ja etäisyyttä. Haluan heittää katsojan tuon ajan keskelle. Olin nähnyt useita keskitysleirikuvauksia ennen Schindlerin listaa, mutta vasta se todella vei minut keskitysleiriin.”

Ajatus mustasta miehestä kostamassa säväyttää Yhdysvalloissa edelleen.

”En voi kieltää, etteikö elokuva ole myös poliittinen. Mutta se tulee aiheesta. Se on pinnan alla. Henkilöt toimivat motivaationsa mukaan, eivät siksi, että haluan kätkeä heidän tekoihinsa omia viestejäni. Olen tarinankertoja”, Tarantino sanoo.

”Elokuvien politiikka on parhaimmillaan, kun se ei ole näkyvää.”

Sivu kerrallaan, biisi kerrallaan

Pulp Fictionin käsikirjoituksesta Oscarilla jo 31-vuotiaana palkitun Tarantinon tapa kirjoittaa elokuvansa poikkeaa täysin siitä, mitä kouluissa ja arvostetuissa käsikirjoitusoppaissa kerrotaan.

”Nimi Django Unchained tuli ensin, jo vuosia sitten. Sekä ajatus vapautuneesta orjasta kostamassa.”

Hän ei suunnittele tarinaa alusta loppuun etukäteen, vaan aloittaa kirjoittamisen alkukohtauksesta.

”Jos se toimii, en voi päästää irti. Kirjoitan sivu kerrallaan. Henkilöhahmot kertovat minulle, keitä he ovat ja mihin pyrkivät. Tilanteet johtavat toisiin. Elokuva kertoo minulle, mitä se on.”

”Kun saan alkukohtauksen rakennettua, innostun. Usein näen tulevat kohtaukset päässäni, kun löydän ensin niihin sopivan musiikin.”

Kohtaus seuraa toista, henkilöiden motiivit avautuvat kirjoittajalle.

”Kuvittelen olevani elokuvateatterissa, Los Angelesin Cinerama Domessa tai Cannesin Lumiere-salissa, ja kuvittelen kuinka yleisö elää mukana leffassa. Sitten kirjoitan taas uudella innolla”, hän kuvailee.

”Musiikin valitseminen on suuri rituaali. Se kestää koko elokuvanteon ajan. Kun kirjoitan, valitsen levyistäni niitä soundtrackeja, joiden uskon luovan tarvittua tunnelmaa. Kirjoitan yleensä taloni parvekkeella, ja siellä on kaiuttimet.”

Ohjaajalla on suuri kokoelma elokuvamusiikkia menneiltä vuosikymmeniltä.

”Musiikki on laasti, joka pitää tiilet yhdessä. Minulla on tiiliä, ja hiljalleen löydän levyhyllystäni niille laastin. Ideoita tulee ja menee. Kunniattomien paskiaistenPutting Out the Fire with Gasoline -jakson keksin vain vähän ennen kuvausten alkua ja hitto miten hyvin se toimii”, hän muistelee elokuvan loppuhuipennusta, jossa natsijohtajat teurastetaan David Bowien laulaessa taustalla kappaletta, joka kuultiin alun perin vuoden 1982 Kissaihmiset-elokuvassa.

”Soitin sitä myös kuvauksissa.”

Vaikka Django Unchained sijoittuu yli 150 vuoden taa, siinä kuullaan 1970-luvun James Brownia sekä upouutta Rick Rossin rap-musiikkia.

”Elokuvan ääniraita on minun. Voin soittaa siinä mitä haluan. Minua ei kiinnosta, jos joku sanoo sen olevan anakronistista. Ei Django tietenkään kävele elokuvassa teekutsuille, jossa soi radiosta James Brown. Mutta minä, Quentin, voin soittaa James Brownia elokuvan katsojille kohtauksen taustalla, ja se on ok, koska se on minun päätökseni.”

Italialaisten lännenelokuvien parhaita paloja kierrätyksessä

Yhteys spagettiwesterneihin on selkeä. Myös Kunniattomat paskiaiset ammensi italialaisen lännentulkinnan kuvastosta. Sen alkukohtaus oli kuin suora laina Sergio Leonelta.

Nyt lainataan toista Sergio-nimistä ohjaajaa. Django oli alun perin sankari vuonna 1966 valmistuneessa samannimisessä italialaisessa westernissä, josta tuli menestys ympäri Eurooppaa. Roolissa nähtiin Franco Nero, joka muistetaan myös esimerkiksi Die Hard 2:n pääpahiksena.

Djangon ohjasi Sergio Corbucci, joka teki 1970-luvun puoliväliin mennessä vielä kymmenkunta länkkäriä. Django-nimisiä hahmoja puolestaan seikkaili kymmenissä italialaisissa westerneissä.

Etenkin Saksassa lännenelokuvia nimettiin erilaisiksi Django-seikkailuiksi, vaikkei niillä ollut mitään tekemistä Corbuccin alkuperäisen kanssa. Ainoa luvallinen jatko-osa tehtiin vuonna 1987.

Django Unchainedin tarina ei ole samanlainen kuin Corbuccin elokuvassa. Koen enemmänkin, että jatkan luvattomien Django-vedätyselokuvien linjaa”, Tarantino nauraa.

”Mutta vaikka elokuvalla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen kanssa, rakastan Corbuccin lännenmaisemaa. Se oli brutaali, väkivaltainen ja armoton. Kun pohdin mustan miehen asemaa Yhdysvaltojen etelävaltioissa ennen sisällissotaa, tiesin, että westernini maailmankuvan tulisi olisi sama kuin Sergio Corbuccilla.”

Tuotteliaan Corbuccin elokuvista Suomessa ehkä tunnetuin on televisiossa usein nähty Suuri hiljaisuus (1968), joka sijoittuu Django Unchainedin keskiosan tapaan lumisiin maisemiin. Pääosissa olivat Jean-Louis Trintignant ja Klaus Kinski.

Suuri hiljaisuus muistetaan etenkin synkästä lopustaan – ja siitä, että naispääosassa oli afroamerikkalainen näyttelijä, Vonetta McGee. Rasismiasiaa ei oltu käsitelty tuolloin amerikkalaisissakaan westerneissä usein.

Corbuccin raaka Navajo Joe (1966) puolestaan sivusi intiaanien kohtelua. Burt Reynolds esitti heimonsa puolesta kostavaa navajointiaania. Tarantino käytti elokuvan musiikkia jo Kill Billeissään.

Django Unchainedissa soi muun muassa Corbuccin The Hellbendersin (1967) musiikki, ja elokuvassa on useita muitakin viittauksia italialaisohjaajan tuotantoon, josta Tarantino on myös laatimassa ensimmäistä esseekokoelmakirjaansa.

”En pysty sanomaan, kumpi on parempi, Leone vai Corbucci. Rakastan kumpaakin. Se on vähän kuin puhuisi Ranskan uudesta aallosta ja yrittäisi valita Truffaut’n tai Godardin”, Tarantino sanoo.

”Leonen Hyvät, pahat ja rumat on edelleen kaikkien aikojen suosikkielokuvani.”

Siinäkin viitattiin Yhdysvaltojen sisällissodan vankileirien kautta toiseen maailmansotaan ja keskitysleireihin.

”Corbucci kuvasi kuitenkin vielä epäoikeudenmukaisempaa maailmaa, ja todennäköisesti todempaa, mitä tulee tuon ajan Etelävaltioihin.”

Näpäytys Tuulen viemälle

Django Unchainedissa Tarantino näpäyttää myös amerikkalaista klassikkoa. Hän sijoittaa osan tapahtumista Mississippiin samanlaisella esittelytekstillä kuin Tuulen viemää.

Siinä missä Tuulen viemää kuvasi plantaasit melko mukavaksi paikaksi, Django ja Schultz todistavat di Caprion näyttelemän Calvin Candien Candyland-nimisellä plantaasilla orjien helvettiä maan päällä.

”Elokuva muuttuu edetessään yhä väkivaltaisemmaksi ja eeppisemmäksi”, Tarantino luonnehtii.

Django Unchainedissa viitataan myös vuoden 1975 amerikkalaiseen kohuelokuvaan, jossa kuvattiin orjien ja valkoisten omistajien seksuaalisiakin suhteita.

Mandingo käsittelee tosiaan samaa aihetta. Pidän sen ohjaajan Richard Fleischerin elokuvista ja Mandingo on yksi suosikeistani. Mutta en halunnut elokuvaani Mandingon mauttomia aineksia, vaikka ne siihen elokuvaan sopivatkin.”

Kummallisempi vitsi on naispäähenkilön koko nimi: Broomhilda von Shaft. Tarantino on kertonut tämän vinkkaavan, että hahmo olisi 1970-luvun leffasankarin, mustan yksityisetsivä John Shaftin esivanhempi.

Westernin paluu – mitä sanoo Will Smith?

Django Unchained ei siis ole historian oppitunti.

”Haluan kuvata orjuuden sellaisena kuin se oli, mutta en halua menettää huumorintajuani.”

Jotkut eivät ole nähneet asiassa mitään humoristista: elokuvaohjaaja Spike Lee jo ehti julistaa, ettei orjuus ollut tosiasiassa spagettiwestern.

”Yhdysvalloissa on miljoonia tarinoita, joita ei ole kerrottu. Tarina toimii, kun se on jännittävä ja kiehtova. Siksi halusin, että Django Unchained on myös vetävä genre-elokuva”, Tarantino perustelee.

”Seuraan omaa intohimoani. Haluan, että elokuvani ovat jännittäviä. Haluan, että ihmiset jonottavat katsomaan niitä ensimmäisenä päivänä. Haluan, että niiltä vaaditaan paljon.”

Niin kävi nytkin. Django Unchained tuli Yhdysvalloissa ensi-iltaan tapaninpäivänä, ja ensimmäisten päivien tulosten perusteella siitä tulee Tarantinon suurin menestys. Se on myös yksi Hollywoodin viime vuosien harvoista menestyneistä lännenelokuvista.

Se mahtaa harmittaa Will Smithiä, joka tiettävästi kieltäytyi pääroolista elokuvan verisyyden ja epäkorrektiuden vuoksi.

”Asiasta on puhuttu paljon, enemmän kuin siinä on puhumista”, Tarantino sanoo.

”En kirjoittanut Djangon roolia kenellekään tietylle näyttelijälle. Tapasin kuusi näyttelijää. Will Smith oli vain yksi heistä.”

Julkisuudessa ehdittiin kertoa toisenlaista tarinaa Smithistä jo valmistautumassa kuvauksiin vuoden 2011 lopulla.

”Sitten Jamie tuli käymään ja keskustelimme ja näyttelimme kohtauksia. Hän oli viimeinen kuudesta, ja tiesin, että hän on Djangoni. Se oli siinä. Jamie tajusi kaiken. Hän ymmärsi tismalleen, mitä olin kirjoittanut ja miltä se tulisi valkokankaalla näyttämään. Ja ennen kaikkea hän on cowboy, hän on kotoisin Texasista. Halusin cowboyn, ja näistä kuudesta näyttelijästä hän oli nimenomaan cowboy.”

Mustan cowboyn tarina tuntuu olevan nyt ajan hermolla.

”Meillä on musta presidentti, ja se tuntuu hiton hyvältä. Obaman valinta oli hieno hetki Amerikalle. Etenemme kauemmas rumasta historiasta”, ohjaaja toteaa.

”Mutta ei se ole vielä täysin ohi.”

Tarantino itse on Yhdysvaltojen tärkeimpiä elokuvantekijöitä. Django Unchainedille povataan liutaa Oscar-ehdokkuuksia.

”Edellisissä elämissäni on varmaan mennyt huonosti, koska tässä elämässä asiani ovat niin hyvin.”

Tarantino nauraa.

”Minulla on elokuvantekijänä täysi vapaus. Täysi vapaus kertoa tarina maailman kalleimmassa taidemuodossa. Se on harvinaista.”

Eikä se ole vain hänen ansiotaan.

”En olisi tässä ilman tuottajaani Harvey Weinsteinia, joka on aina uskonut siihen, mitä teen. Rakastamme toisiamme. Hän on kuin isäni. Mutta tärkeintä on, että hän rakastaa elokuviani. Se on yhdessä tekemisen ydin.”

Kalle Kinnunen haastatteli Quentin Tarantinoa Cancunissa Meksikossa huhtikuussa 2012.

Django Unchained -elokuvan ensi-ilta on 18.1.2013. Samana viikonloppuna Night Visions -festivaalilla on spagettiwesternkatselmus Colttikonsertti 2013, jossa näytetään Corbuccin Hellbenders ja muita vähemmän tunnettuja länkkäreitä.