Jukka Nousiainen lupaa pettyneille faneille rahat takaisin

Uusi soololevy äänitettiin kokonaan kotona.

c-kasetti
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kauan sitten Jukka Nousiainen kopioi serkultaan jo moneen kertaan kopioidun Eppu Normaalin kasetin. Sen perusteella Eput vaikutti mukavan kotoisalta yhtyeeltä. Virvelirumpukin tussahti kuin joku olisi lyönyt kädellä kouluvihkoon.

Kun Nousiainen kuuli myöhemmin Eppu Normaalin musiikkia oikealta levyltä, hän järkyttyi. Se kuulosti ihan ”80-luvun superhifiltä”.

Uuden soololevynsä Jukka Nousiainen, 34, äänitti kotonaan, koska hänellä ei ole nyt treenikämppää. Siksi musiikista tuli tällä kerralla hiljaisempaa ja iskelmällisempää, usein vahvasti 1970-luvun alun kosmiseen kantriin viittaavaa.

”Kotona ei voi soittaa rumpuja kovaa, vaan pitää hipsutella. Ei se millään lailla haitannut, vaan oli ihan mielenkiintoista”, Nousiainen kertoo.

Levy ilmestyi ensin vain kasettina. Kyse ei ole muiden formaattien hylkimisestä.