Uskottavaa ja maagista

Innocence vastaa korkeisiin odotuksiin komeasti.

ooppera
Teksti
Seppo Kimanen

Aix-en-Provencen musiikkijuhlan valistunut oopperayleisö nousee spontaanisti seisomaan ja taputtaa käsiään minuuttikaupalla. On heinäkuun kuudennen päivän ilta 2021. Kaija Saariahon säveltämän, Sofi Oksasen sanoittaman ja Susanna Mälkin johtaman uuden Innocence-oopperan menestyksellinen toinen esitys on juuri päättynyt.

Tuoreen teoksen matka maailman oopperalavoille on kuitenkin vasta alkanut. Tulevia esityksiä on jo sovittu useaan oopperataloon, joukossa myös Suomen Kansallisooppera ensi vuonna.

Kaija Saariaho kuuluu kiistatta tämän hetken arvostetuimpiin säveltäjiin koko maailmassa. Hänen viides oopperansa vastaa odotuksiin komeasti.

Avoinna on vain se, esitetäänkö teosta vielä sadan vuoden kuluttua. Uskon niin, sillä tulos on eurooppalaisen oopperataiteen jatkumossa poikkeuksellisen onnistunut.

Oopperatalot kaipaavat jatkuvasti uutta ja vetovoimaista tuotantoa kantaohjelmiston rinnalle. Innocence on loistava vastaus tuohon tarpeeseen. Se on ajankohtainen ja ajaton, suomalainen ja yleisinhimillinen, todelta tuntuva ja unenomainen.

Oopperaa leimaavat hioutunut ammattitaito, näkemyksellisyys ja luovuuden palo. Sofi Oksanen ja säveltäjä onnistuvat yhdistämään osaamisensa niin, että lopputulos ylittää yksilön kyvyt, mutta tuntuu saman hengen ilmentymältä.

 

Saariahon ja Oksasen teoksen lähtökohta on kuvitteellinen koulumurha Helsingin kansainvälisessä koulussa kymmenen vuotta sitten. Tapahtumaa edeltäneet ja sen synnyttämät traumat purskahtavat esiin häätilaisuudessa, jossa murhan uhriksi joutuneen tytön äiti sattumalta kohtaa hirmuteon suorittaneen pojan lähimmäiset.

Kaikki tuo voisi oikeasti tapahtua nykyaikana. Yhtä todentuntuinen on tarina, jota säveltäjän poika Aleksi Barriére on muokannut monikieliseksi. Koulun oppilaat ja opettaja pohtivat omalla kielellään, mitä he olisivat kenties voineet tehdä toisin.

Dramaattista jännitettä lisää sulhasensa isoveljen traagisesta teosta tietämätön romanialainen morsian. Odotettu hääonni murenee, kun sulhanen ja tämän vanhemmat joutuvat kukin tavallaan kohtaamaan kuolleen tytön äidin tuskan.

Ooppera voi parhaimmillaan vangita taikapiiriinsä niin, että tavanomainen tietoisuus unohtuu. Se toteutuu kuolleen tytön saapuessa lavalle. Kaija Saariaho oli nerokkaasti valinnut rooliin kansanmuusikko Vilma Jään, jonka äänenkäyttö poikkesi täysin muista laulajista. Illuusio pilaantumattomasta keskenkasvuisesta tytöstä oli soinnillisesti uskottava.

Saariahon musiikin rikkaasta värimaailmasta erottuivat erityisesti huilun ja puupuhallinten koskettavat soolot, jotka edesauttoivat siirtymiä fyysisen ja henkisen rajapinnassa.

 

Uskottavuus oopperassa ei rajaudu näkyvään. Saariaho ja Oksanen tulkitsevatkin ensisijaisesti alitajuisia tunteita ja ajatuksia. Osuvasti ajoitetut kohtaukset tuovat ajoittain mieleen vähin sanoin paljon ilmaisevan Paavo Haavikon tyylin. Monitahoisen juonen etenemistä seuraa herpaantumatta kuin jännitysnäytelmää.

Maahanmuutto, kansainväliset avioliitot sekä kasvattamisen ja kasvamisen haasteet ovat nykypäivän todellisuutta kaikkialla. Päällimmäiseksi sanomaksi oopperasta jää mieleen viesti rakkauden tärkeydestä kaikissa sen eri muodoissaan.

Rakastin veljeäni. Rakastan häntä yhä!” Nämä murhaajan pikkuveljen koskettavat loppusanat kiteyttävät oopperasta olennaisen. On uskallettava rakastaa.

Oopperan näkemyksellisestä ohjauksesta Aix-en Provencessa vastasi Simon Stone. Rooleissa esiintyneet laulajat Suomesta ja muualta olivat erinomaisia. Viron Filharmoninen Kamarikuoro sekä Lontoon sinfoniaorkesteri hoitivat hienosti tehtävänsä. Vakuuttavana musiikillisena johtajana toimi yhä plastisemmin tahtipuikkoa käyttävä Susanna Mälkki.

Kirjoittaja on sellotaiteilija ja tietokirjailija.

Kaija Saariaho & Sofi Oksanen: Innocence. 2021.