Madonna haluaa olla popin jumalatar

Kulttuuri 6.8.2009 12:12

Hän oli keskinkertainen laulaja ja kelpo tanssija. Sitten hänestä tuli Madonna.

Madonna-julistePop-ikoni Madonnan kasvot yli 1 200 neliön julisteessa Hampurissa 2006. Kuva Kai-Uwe Knoth / AP / Lehtikuva

Muoviset veripisarat valuvat orjantappuraseppeleestä. Loppuunmyyty Wembley-areena hiljentyy. Valtavalla peilipintaisella ristillä roikkuu Madonna Louise Ciccone. Hän laulaa Live to Tell -balladia ja valotaululla juoksee ruumislaskuri, joka valistaa Afrikan aids-orpojen kasvavasta määrästä.

Nälkää näkevien lasten kasvoille heijastuu lauseita Matteuksen evankeliumin viimeiseltä tuomiolta: Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut… Madonna kääntää poskensa ja katsoo alaviistoon.

Onko Confessions-kiertueen (2006) numero koskettava vai korni? Ainakin se on Madonnaa. Hän on äärimmilleen viritetty viisikymppinen nainen: teatraalinen, provokatiivinen, itsevarma ja älykäs.

Madonna saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ensi viikon torstaina, jolloin noin 100 000 ihmistä ahtautuu Helsingin Jätkäsaareen todistamaan jo lähes 300 miljoonaa dollaria tuottanutta Sticky & Sweet -spektaakkelia.

Popin kuningatar on ravistellut konservatiivisia arvoja jo neljännesvuosisadan, aina läpimurtolevystään Like a Virgin (1984), jolloin hän esitteli itsensä pahoille teille eksyneenä katolilaistyttönä.

Tähteä ei ole siunattu kummoisella lauluäänellä, mutta hän on määrätietoinen ja laskelmoiva persoona – julkisuushakuinen ekshibitionisti. Hän hallitsee pop-kappaleen anatomian, median ja valtapelit.

”Hän saattaa luoda silmäyksen huoneeseen ja nähdä heti, kenellä on valtaa, ja myös sen, kenestä kannattaa pysytellä erossa”, kertoo Camille Barbone, manageri, joka pelasti tähden New Yorkin kaduilta.

Koulunkäynti oli Madonnalle helppoa. Katolilaisen työläisperheen tyttö rakasti tanssia ja lukemista, etenkin 1960-luvun feministirunoilijoita Sylvia Plathia ja Anne Sextonia.

Koulukavereiden silmissä hän oli erikoinen, etäinen ja oikukas. Yhtenä päivänä hän saattoi olla iloinen tytönhempukka, joka vilautteli pikkuhousujaan pojille, toisinaan taas aggressiivinen ja sulkeutunut.

”En tuntenut sopivani joukkoon olin aggressiivinen, miehet pitivät minua tosi outona. Tiesin, että he pelkäsivät minua”, hän kertoi The Advocate -lehden haastattelussa vuonna 1991.

Cicconen perhe repi leipänsä Detroitin selkärangasta, autoteollisuudesta. Naisen mallia amerikanitalialaisesta perheestä ei löytynyt: uhrautuva ja syvästi uskonnollinen äiti, Madonna Louise Fort kuoli rintasyöpään tyttären ollessa viisivuotias.

Isä Tony Ciccone avioitui perheen lasten hoitajan kanssa. Viiden lapsen sisaruskatras taisteli epätoivoisesti isänsä huomiosta.
Madonnalle isän korvike ja Detroitin-vuosien kenties tärkein ihminen oli yli kolmekymmentä vuotta vanhempi Christopher Flynn. Homoseksuaali baletinopettaja vaati huomionkipeältä oppilaaltaan täydellistä omistautumista. Vapaa-ajalla hän vei suojattinsa konsertteihin, taidegallerioihin ja keskustan homo-klubeille.

Madonna raiskattiin New Yorkissa 1978. Roteva mies pakotti 20-vuotiaan tanssinopiskelijan suuseksiin veitsellä uhaten. Nuori nainen sulki häpeän sisälleen.

Pian raiskauksen jälkeen Madonna lopetti harjoitukset kuuluisan nykytanssijan Pearl Langin ryhmässä American Dance Centerissä. New Yorkiin muuttaessaan Madonna oli ollut Michiganin yliopiston tanssitaiteen laitoksen poikkeuslahjakkuus. Hän oli ollut valmis antamaan kaiken, harjoittelemaan ja kärsimään anoreksian partaalla muutamalla pop corn -kourallisella päivässä.

Langin ryhmässä hän ei kuitenkaan ollut millään tavalla ainutlaatuinen. ”Hän oli ihan ok. Mutta hän ei ollut yhtä hyvä kuin parhaimmat tanssijani”, Lang muistelee.

Tämän huomaaminen ja itsetunnon menetys ajoivat Madonnan New Yorkin kaduille etsimään itseään.

Väitetään, että raiskauskokemus näkyy Madonnan persoonassa lähes pakkomielteisenä kontrollin tavoitteluna. Hänen vartalostaan ei juuri löydy rasvaa, ja hän on ehdoton musiikkinsa ja lava-shownsa suhteen. Suurin osa tärkeimmistä ihmissuhteista on kariutunut pitkälti tähden itse- tai työkeskeisyyteen.

Madonna rakastaa valtaa. Muutamaa alkuaikojen hittiään lukuun ottamatta hän ei ole sortunut söpöilyyn. Hän vaatii: toimii kuin mies ja oikuttelee kuin nainen.

Hänen esikuviaan ovat Frida Kahlo, Marlene Dietrich ja Mae West, kaikki vahvoja naisia ja bi-seksuaaleja. Madonna ei hae miesten hyväksyntää, vaan taluttaa heitä lavalla kuonokoppaan puettuina.

Madonnan valtapelit ja vamppi-vaiheen provokaatio huipentuivat 1990-luvun alkupuolella. Tähti mursi tabuja esittelemällä Justify My Love -videon lesbo-hahmon, jonka jälkeen hän sukelsi syvälle hedonismin, seksin ja vallan syövereihin Sex-pehmopornokirjassaan.

Kohua kommentoidessaan hän tiivisti vapahtajan roolinsa ytimekkäästi: ”Kenenkään ei pidä hävetä mitään – ei sitä kuka on, ei vartaloaan, ei fyysisyyttään, ei halujaan”, ja jatkoi messiaaniseen sävyyn Raamattua mukaillen: ”Ihmiset pelkäävät omia tunteitaan, tuntematonta. Minä sanon heille: älkää peljätkö.”

Uran alussa, New Yorkin kaduilla, asetelma oli kuitenkin päinvastainen. Madonnan pääoma rajoittui räiskyvään luonteeseen ja tietysti nuoren naisen vartaloon. Rahat olivat tiukassa ja ateriaksi saattoi kelvata Central Parkin roskakorista löytynyt eväsleipä. Välillä hän makasi miesten kanssa vain saadakseen mukavan yösijan ja hyvän aterian. Hän käytti seksuaalisuuttaan häikäilemättä hyväkseen manipuloidakseen radiotoimittajia, tiskijukkia ja tuottajia.

Kaikki New Yorkin aikaiset ihmissuhteet perustuivat jonkinlaiseen hyötyasetelmaan.

Kesti useita vuosia ennen kuin oikeat yhteistyökumppanit löytyivät ja melko tavanomaista synapoppia sisältänyt debyytti Madonna (1983) ilmestyi.

Madonna on esiintyjä, jonka tekemisissä visuaalinen puoli on vähintään yhtä tärkeä kuin musiikki.

Hän luo nahkansa yhä uudestaan. Hän haistaa ajan virtaukset, yhdistelee ajatuksia luovasti ja muovaa vanhasta uutta.
Hän kapinoi, mutta tekee sen kulutusyhteiskunnan raameissa.

”Madonna ei halua elää kameran ulkopuolella.”, totesi ex-poikaystävä, näyttelijä Warren Beatty dokumentin In Bed With Madonna kuvauksissa vuonna 1990. Kommentti on tyly, mutta kertoo jotain olennaista Madonnan muutosleikin syistä: jos ei saa kylläkseen ihailusta, on pysyttävä mielenkiintoisena.

”Pusken jonkin vaiheen läpi ja tunnen hetken olevani erityinen. Sitten siirryn seuraavaan vaiheeseen”, Madonna avautui Vanity Fair -lehdelle samoihin aikoihin.

Madonna haalii ympärilleen lahjakkaita visionäärejä, imee ja sulauttaa kaduilta nousevat trendit koneistoonsa ja tekee niistä massaviihdettä.

Parkour on tästä hyvä esimerkki. Kun Pariisin esikaupunkialueilla syntynyt kaupunkiakrobatia alkoi kiinnostaa mediaa, Madonna palkkasi välittömästi lähiöiden lahjakkaimmat parkouraajat Jump-kappaleensa (2006) musiikkivideoon ja maailmankiertueelle.
Kun islantilainen Björk erottui 1990-luvulla uniikilla soundillaan, Madonna palkkasi artistin tuotantotiimin jäsenet levylleen. Viimeksi hän liittoutui 2000-luvun kultasormen, Timothy ”Timbaland” Mosleyn kanssa.

Madonnan menestyksen avain 1980-luvulla olivat naisfanit. 1990-luvulla, viimeistään Vogue-hitin, Jean Paul Gaultier -yhteistyön ja Marie Antoinette -pukuleikkien myötä, hänestä tuli myös homo-ikoni. Heteromiehet hän tavoitti vasta äitiyden myötä, käänteentekevällä Ray of Light -levyllä (1998).

Sex-kirjan kohun ja kaupallisesti flopanneen Erotica-levyn (1992) jälkeen Madonna pehmensi tyyliään. Näyttämölle asteli luonnollinen ja henkistynyt new age -jumalatar. Sanoman fokus siirtyi aggressiivisesta yksilön vapauden julistamisesta mystiikkaan, sisäiseen vapauteen.

Äitiys rauhoitti Madonnaa. Se antoi perspektiiviä ja syvyyttä, joka kuului uudenlaisena itsevarmuutena. Samoihin aikoihin ikuinen etsijä kiinnostui kabbalasta, keski-ajalla syntyneestä juutalaisesta traditiosta.

Ray of Light -levystä tuli sekä yleisö- että arvostelumenestys. Madonna voitti kolme Grammya ja sai vihdoin myös kaipaamaansa taiteellista tunnustusta.

”Huumorintaju, itseironia, ilman sitä ei selviä ylä- ja alamäistä. Ja lukeminen, pitää lukea paljon.”

Näin Madonna vastasi 2008, kun Q-lehden toimittaja kysyy häneltä pitkän uran salaisuutta. Jutun mukaan Madonnan kädessä kimaltelee tuhkakupin kokoinen Cartier-kello. Toisessa kädessä on varmaankin punainen kabbala-nauha, jota tähti pitää mukanaan suojaamassa pahalta silmältä.

Tähti kritisoi amerikkalaista elämäntapaa American Lifella (2003), mutta tekopyhältä vaikuttanut albumi floppasi. Artisti ei jäänyt tuleen makaamaan vaan palasi juurilleen tanssilattian kuningattareksi.

Madonnan henkistymistä ja adoptiohankkeita on kritisoitu, mutta ainakin tähti on jälleen muuttunut: Kolmen lapsen yksinhuoltaja panostaa uransa ohella hyväntekeväisyyteen, erityisesti Malawin aids-orpoihin. Hän ei suostu esittämään 1980-luvun hittiään Material Girl.

Toisaalta hän pukeutuu turkiksiin ja käyttää 7 000 dollaria kuukaudessa pelkästään Kabbala Centren siunaamaan veteen.

Lavalla, valtavasta disco-pallosta kuoriutuessaan, hän näyttää avaruudesta saapuneelta yli-ihmiseltä. Hän uhkuu kvartaalitalouden arvoja sekä luovuutta ja älyä, joilla on myyty yli 200 miljoonaa levyä, luotsattu omaa levy-yhtiötä ja kirjoitettu lastenkirjoja.

Lavan ulkopuolella hän meditoi kohti elämänpuun ylintä oksaa.

Hän haluaa olla Jumalan kaltainen.

Lähteet: Lucy O’Brien: Madonna – elämäkerta (Like 2008), Christopher Andersen: Madonna (WSOY 1991) ja Q magazine 5/2008.

Teksti Antti Karkiainen