Mitä tapahtuu todella?

Marisha Rasi-Koskisen REC on levottoman maaginen romaani.

romaani
Teksti
Outi Hytönen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos Marisha Rasi-Koskisen romaani REC kuvitettaisiin, voisi kuvataiteilija Jussi Kiven Hämäräperäisten tutkimusmatkojen (Into, 2015) tai hänen muiden valokuvaprojektiensa tuloksista löytyä täsmälleen sopivaa materiaalia.

Kuvittamisen mahdollisuus tulee helposti mieleen, sillä REC sisältää tarkkoja selostuksia valokuvista ja kuvasarjoista. Toisaalta ne ovat niin taitavasti kirjoitettuja, että elävä kuvitus syntyy lukiessa mielikuvituksenkin voimin. Rasi-Koskinen harrastaa itsekin valokuvausta, joten Kivi saattaisi jäädä kuvittajavalinnassa kakkoseksi. Aavemaisten epätilojen ja kadonneiden tarinoiden kuvaaminen on kuitenkin heitä yhdistävä tekijä.

 

Kirjailijuus ja valokuvaharrastus yhdistyvät REC:n sisältämissä paikoin aforistisissa jaksoissa, joissa pohditaan tarinan ja valokuvan kykyjä esittää ja kertoa. Romaanin motto kuuluu: ”Valokuvaaminen on tappamista.